Lattiatasopainia ja mutakävelyä

Painia.

Kaveri kävi viikko sitten kylässä meillä vanhempiensa mäykkypapan kanssa. Itseä jännitti mitä meidän herra tykkää tuntemattomasta (ja leikkaamattomasta) uroskoirasta omassa kodissaan. Mielessä kävi ehdottaa kaverille, että voisi tehdä ensin yhteislenkin koirien kanssa, mutta toisaalta pienet koirat ja seniorit eivät ole olleet Javalle ongelma, joten ehdotus jäi tekemättä.

Ensimmäiset 10 minuuttia iskettiin kipinää hieman puolin ja toisin (syyt laitan kyllä lähes kokonaan meidän ääliön niskoille). Usea poskipuhuttelu ja hemmettiinhäätö myöhemmin Java tajusi, ettei mäykkyherra olekaan mikään vihollinen, vaan ihan kiva kaveri, jonka kanssa voi laittaa jopa painiksi. Kokoeroa herroilta löytyi reippaat parikymmentä kiloa, mutta onneksi Java keksi ihan itse kompensoida kokoeroa heittäytymällä maahan ja "painimalla" sitten kyljellään tai selällään.

Herrojen leikit olivat kylläkin hieman erit, vaikka olivatkin ihan yhteensopivat. Mäykkyherran mielestä Java oli ihanainen narttu, jota olisi ollut aivan ihana päästä hieman nylkyttämään. Meidän höpsöläinen kuitenkin luuli mäykyn vastenhyppimisten ja päällekiipeilyjen olevan painia ja onnessaan oli mukana leikissa näykkien mäykkyherraa jaloista ja läpsien sitä omilla tassuillaan. Välillä piti viheltää peli poikki, että vanhempi herrasmies saa hieman hengähtää, mutta mukava, että Java sai uuden ystävän mäyräkoirasta. Sääli, että mäykky on kaverilla vain kylässä ja Java pelkää kuollakseen kaverin omaa koiraa...

Meillä on ollut jo useampana viikkona "poikien treenit" Lokin kanssa. Olemme tokoillet ja tehneet muuta pientä, sekä treenanneet rauhoittumista, koska Lokilla ja Javalla on samoja luonteenpiirteitä innokkuuden suhteen ja pojat onnistuvat helposti nostamaan kierroksiaan toistensa kierroksista. Treenit olemme pitäneet tässä aika lähellä sijaitsevalla hiekkakentällä. Viime viikolla kenttä oli käyttökelvoton iso vesilammikko edellispäivien lumen ja jään sulettua. Siinä sitten yritettiin miettiä olisiko jotain muuta paikkaa, johon voisimme mennä treenaamaan. Mitään järkevää paikkaa ei tullut mieleen (eikä minulla edes ollut jostain syystä treenifiilistä tuolloin), joten keksimme sitten lähteä juoksuttamaan poikia Mellunmäkeen pellolle. Kävimme hakemassa auton (ja minulle kumpparit) ja huristelimme Mellunmäkeen.

Hölmö(kö?)...

Pelto oli iso ja kurainen. Siinä sai itsekin hyvää liikuntaa, kun toista tuntia tepasteli mutapellolla molemmissa kengissä lisäpainona kilon verran mutaa. Koirienkin jalat näyttivät enemmän räpylöiltä kuin tassuilta kaiken sen mudan vuoksi, jota ne kantoivat varpaidensa välissä. Pojat menivät välillä yhdessä juosten välillä yksikseen touhuten yllättävän nätisti. Koska poikien välillä on aina välillä ollut hieman jännitteitä, katkaisimme koirien kontaktin heti, jos toinen alkon haukkumaan, ettei vain tilanne lipsahda rähinän puolelle. Hyvästä yrityksestä huolimatta yksi pieni kahakka syntyi. Syy oli kyllä täysin minun. Nakkasin Javalle namin, jota se ei saanutkaan kiinni ja sen etsimisestä tuli sitten riitaa, kun en heti tajunnut Javan hukanneen namin. Onneksi kahakassa oli enemmän ääntä kuin hammasta ja koko tilannekin oli sekunneissa ohi, kun nappasimme omamme rauhoittumaan. Muutama hetki vedettiin henkeä, päästettiin pojat menemään ja kaikki oli taas hyvin.

Hallitreenit taitavat olla nyt sitten treenattu. Huomisillalle on muuta ohjelmaa ja viimeinen varauskerta osuu joulupäivällä, joten ei tule niihin mentyä. Kiinnostusta hallipaikan jatkovaraamiseen ei porukasta löytynyt, joten voipi olla, että useamman koirakon treenit jäävät odottamaan nyt sitten kevättä ja parempia säitä. Pienimuotoisempaa ja ihan omaa treeniä toki jatketaan, mutta sinänsä harmi, että häiriömäärä vähenee. Nooh, ehkäpä kokeillaan jotain uutta. Oli hieman mietinnässä, josko pojille pitäisi tehdä joku kerta verijäljet ja katsoa, mitä ne moisesta touhusta pitävät...

Mökkihöperön paluu koirien ilmoille

Röhnöttäjä.

Tai ainakin siltä se osittain aluksi tuntui. Minilenkit ja liiallinen sisälläolo olivat hieman taannuttaneet koirapoikaa ja vastaantulijoita pällisteltiin kuin mikäkin pentu. Varsinkin ensimmäisellä saikunjälkeisellä koirapuistovierailulla huomasi  mökkihöperyyden liiankin hyvin. Kävimme lähipuistossa, jossa oli sillä hetkellä pari narttukoiraa; lappari ja joku pieneksi jääneen mastiffin näköinen. Javallehan ei nartut ole koskaan olleet ongelma, mutta nyt meidän höperöitynyt ääliö pörisi näille puistossa olleille nartuille... Se ei ikinä ole tehnyt noin. Itsekseni huokailin sitten, että nytkö on tullut näin pahasti takapakkia, vaikka meillä meni jo puistoilu urostenkin kanssa niin mallikkaasti. 

Pidimme sitten vielä muutaman puistottoman päivän ja palasimme muuten kokonaan ihan tavalliseen arkeen vapaana juoksuttaminiseen. Kun loputkin lenkkipälleilyt sitten jäivät taakseen yritimme puistoiluakin uudestaan. Sisään menimme hieman "katsotaan nyt miten käy" -asenteella ja jätin Javalle pannankin kaulaan varmuudeksi, jos tulee tilanne, jossa minun täytyisi mennä nopeasti repimää koirani muualle. Ensimmäinen tulija oli noutajamiksiuros. Kyllähän sille piti jäykistellä, mutta onneksi toista ei haitannut. Seuraavatkin kaksi koiraa olivat uroksia, eikä edelleenkään mitään ongelmaa. Rentouduin itse sen verran, että otin Javan pannan pois ja totesin, että taitaa meidän lähes koirapuistokoira olla palannut myös sairaslomalta. Koiria tuli hiljalleen lisää ja lopulta puistossa olikin kymmenisen koiraa, eikä minun tarvinnut kuin muutaman kerran Javalle karjaista karva-aivon kiusatessa nuorta saku-urosta. (Meidän roturasistikoiralla on hieman ongelmia sakujen kanssa välillä.) Vaikka muuten menee taas normihyvin puistoilu, niin Java on keksinyt haukkumisen... Ei se koskaan täysin hiljainen ole toki ollut, mutta nyt se haukkuu ihan liikaa varsinkin, jos leikkikaveri on Javan omaa kokoluokkaa. Epävarmuuttaan louskuttaa luullakseni. Oli syy mikä tahansa, se on älyttömän rasittavaa, eikä tuo osaa hiljaa-käskyä. Työn alle tavan kitkeminen?

Liian pieni villapaita by Heidi

Viimeisimmät tokotreenit olivat tosi kivat. Java oli viimein hiljaa! Ei totaalisen hiljaa, mutta muutama pieni kitinä olivat siedettävyyden rajoissa. Suurimpana tekijänä tähän hienoon onnistumiseen taisi olla kahden innokkaimman (ja välillä äänekkään) koiran puuttuminen treeneistä. Toiveissa on, että tämänkin viikon treenit sujuvat yhtä vähin äänin. 

Onnistumisen vastapainona sitten olis myös nolo "epäonnistuminen". Treeneissä oli mukana vain pienempiä koiria (whippettejä ja sheltti), joten uskalsin pitää Javaa välillä irti, sillähän kun ei ole ollut ongelmia pienten koirien kanssa. Noh, käskin Javan paikalleen maahan ja menin katsomaan yhtä whippeteistä. Java rikkoi käskyä ja pinkaisi hakemaan minua leikkimään. Javan innostumisesta innostuneena sheltti alkoi haukkumaan ja Java ryntäsi sitten hakemaan sitä leikkimään. Sheltti taisi kuitenkin säikähtää isompaansa ja tilanne muuttui pärinäksi. Tilanne alkoi ja oli ohi niin nopeasti, että en tiedä mitä oikeastaan tapahtui, mutta anteeksi pyydellen vein Javan pois ja laitoin kiinni seinäkiinnikkeeseen. Nolotti! Sheltin omistaja ei onneksi vaikuttanut olevan moksiskaan, koska eihän muuta tapahtunut kuin isoa ääntä, mutta silti... Nyt pysyy sitten Java hihnassa vähintäänkin niin, että hihna tulee perässä ja sen päälle voi hypätä, jos karva-aivo aikoo hipsiä luvatta muualle.

Kudoin elämäni ensimmäisen koiran villapaidan. Ohjeeksi otin yksinkertaisimman mitä löysin, eli kudoin paidan palat erikseen ja neuloin ne lopuksi yhteen. Saamani lanka loppui kesken ja onnistuin ostamaan väärää lankaa jatkoksi, joten paidasta tuli aika kirjava. Ja ihan söpö. Paidan tuleva käyttäjä ei ole paitaa vielä nähnytkään ja kutomus tehtiin täysin ilman sovittelua, joten täytyy pitää peukkuja pystyssä, että paidasta tuli hippettitytsylle sopiva.

Rauha maassa jälleen

Tossu.

...vaikka ei onneksi mitään suurempaa seinille kiipeilyä sairaslomalla onneksi harrastettukaan. Muutama päivä tikkaamisen jälkeen meni hyvin pelkillä minilenkeillä. (Hyvä tietää, että otus kestää hyvin useamminkin lepopäivän.) Näiden muutaman päivän jälkeen herraa alkoi sitten hiljalleen tympiä liikunnan vähyys, joka sitten näkyi lisääntyneenä vetoleikin ehdotteluna ja yleisenä jaloissapyörimisenä. Ulkonakin toljotettiin ihan kaikkea kuin ei olisi kävelijää tai autoa ennen nähnyt. Mökkihöperö koira... Ajankuluksi tehtiin sisällä temppuja ja koiruus sai päivittäin raakaluita, tai Kongin suoraan pakkasesta. Lisäksi hajuerottelua harrastettiin ja opeteltiin me uusi temppukin eli keittiön kaappien ja laatikoiden sulkeminen. Lisäksi sairasloma-arkeen kuului haavan päivittäinen putsaaminen ja haavasiteiden vaihto. Jokusen päivän Java pyöri jaloissa rasittavaksi asti, mutta kyllä se siitä sitten rauhoittui jonkin verran sairasloman loppua kohti. Taisi antaa periksi ja alistui kurjaan kohtaloonsa lenkittömästä elämästä.

Nyt taas on normaalin rauhallinen poika.

Eivätkä ne tikit sitten tietenkään pitäneet. Noin viikko ompelun jälkeen kaksi tiukinta tikkiä olivat revenneet toisesta päästään irti, joten poistin ne kokonaan. Viime tiistaina sitten loputkin neljä käytiin poistattamassa eläinlääkärissä. Olisi niiden poistaminen kotonakin itse onnistunut, mutta poisto kuului hintaan ja halusimme mielipiteen miltä haava näyttää. Ja ihan hyvältähän haava hoitajankin mielestä näytti. Kävelylenkkeily palasi samana iltana päiväohjelmaan, kun ensin oli ostettu kunnolliset suojatossut, ja juoksemaankin todennäköisesti saa herran päästää jo muutaman päivän päästä. Onneksi haava lähti paranemaan noin hyvin koostaan ja tikkien pettämisestä huolimatta.

Treenihallillakin kävimme kesken sairasloman. Kävimme istumassa hallinnurkassa muiden treenatessa. Olimme hallilla puolitoista tuntia, eikä tuo karva-aivo tajunnut hiljentyä kokonaan ollenkaan. Rauhoittui kyllä makaamaan, mutta piti pienen pientä kitinää. Oli niin suuri vääryys joutua olemaan tylsästi tekemättä mitään muiden haukkujen pitäessä treenejä. Minulla olisi kyllä ollut mukana meillekkin tekemistä, mutta herra ei hiljentynyt kokonaan, niin puuhatarvikkeet pysyivät laukussa. Viime keskiviikkona jatkoimme samaan malliin ja nyt otus oli hiljaa sen hetken, että pääsimme välillä tekemäänkin jotain. Teimme hieman hajuerottelua ja muuta pientä pitäen välillä taukoa, jonka aikana koiran piti rauhoittua olemaan hiljaa. Ehkä tämä tästä, jatkentaan rauhoittumisharjoituksia.

Viikonloppuna on Lemmikkimessut Messukeskuksessa, joihin olisi tarkoitus suunnata kaverin kera tutkimaan mitä kivaa nähtävää olisi ja ehkäpä mukaan voisi tarttua jotain messutarjouksiakin.

Ja nyt jouduttiinkin saikulle...

Olimme Javan kanssa eilen palaamassa iltalenkiltä. Kävelimme kuntopolkua metsän keskellä, jossa yleensä annan Javan juoksennella vapaana. Päästin Javan nytkin vapaaksi ja se ampaisi kipittelemään edelleni polun reunaan. Jatkoimme jonkin aikaa matkaa minä kävellen polkua ja Java seilaten metsänreunassa, kunnes herra pysähtyi nuolemaan etutassuaan. Ajattelin siihen tarttuneen jonkin roskan ja jatkoin matkaa asiaa sen kummemmin huomioimatta. Hetken kuluttua Java kuitenkin pysähtyi uudestaan nuolemaan tassuaan ja tällä kertaa päätin katsoa mikä siinä on.

Otin tassusta kiinni ja käänsin sitä valoon. Valaistus oli huono, mutta kuitenkin näin, että jalan isossa polkuanturassa on iso haava, josta virtasi verta. Soitin Jarille, että tulee hakemaan meidät autolla ja ottamaan mukaan paperia ja muovipussin. Koska olimme vielä metsän keskellä, oli meidän pakko kävellä hyvän matkaa ennen kuin pääsimme Jarin ja auton luokse. Kääräisimme tassun muovipussiin, ettei auto tahriutuisi vereen ja ajoimme kotiin.

Kotona katsoimme paremmassa valossa haavaa. Se oli isohko. Noin peukalonpään kokoinen palanen anturaa roikkui pienen nahanpalan varassa ja verta vuosi paljon. Jari suihkutteli haavan puhtaaksi minun soittaessani eläinlääkärin päivystykseen. Päivystyksessä suositeltiin tulla näyttämään haavaa. Laitoimme tassun kääreisiin ja lähdimme päivystykseen.

Eläinlääkärissä oli kiireinen yö ja jouduimme odottelemaan hyvän aikaa ennen kuin lääkäri ehti tulla jalkaa katsomaan. Lopulta kuitenkin pääsimme sisään. Lääkäri putsasi haavaa ja totesi, että roikkuvaa palasta ei voisi tikata kiinni vaan se on irrotettava. Hän puudutti tassun ja leikkasi palan irti. Java ei pitänyt ollenkaan tassun käpälöinnistä, joten touhu meinasi mennä hieman painimiseksi. Lopulta Javalle päätettiin antaa pieni annos rauhoittavaa, koska lääkäri päätti yrittää tikata haavaa hieman pienemmäksi. Hän ompeli tassuun jokusen tikin, mutta sanoi, ettei ole mitään takeita, että tikit pitävät, koska haava oli iso ja pahassa paikassa. Hyvällä tuurilla ne pitävät ja haava paranee nopeammin ja siistimmin. Lopuksi hän sitoi tassun ja laittoi vielä suojaksi kumihanskan, ettei jalka kastuisi kotimatkalla.

Potilas Konginsa kanssa.

Kolme tuntia myöhemmin olimme taas kotona, mutta kumihanska oli mennyt kuitenkin rikki matkalla autoon ja autosta pois ja tietenkin side oli kastunut. Avasimme paketin, putsasimme haavan ja sidoimme sen uudelleen samoihin kääreisiin, joista olin ensin leikannut likaiset osat pois. Tänään sitten kävin hakemassa heti aamusta sidetarpeita ja herran antibiootit. Haava putsattiin taas ja sidottiin täysin puhtaisiin kääreisiin.

Kahden viikon päästä on tikkien poistaminen ja nyt vain toivotaan, että ne pitävät. Antibioottikuuria kestää 10 päivää. Eräässä Pärstäkirjan koiraryhmässä eräs kommentoi haavapostaukseeni, ette heillä vastaavan haavan paraneminen kesti kuukauden. Nyt sitten onkin edessä varmaan sekä koiralle että omistajille rankka kuukausi, kun jalkaa pitäisi lepuuttaa ja varoa, mutta teiniherra ei varmasti muutamaa päivää kauempaa haluaisi olla aloillaan. Pitänee vain yrittää keksiä sille kaikenlaista pääkoppaa väsyttävä puuhaa, kun liikuntaa pitää rajoittaa rajusti.

Takaiskua ja koirapuistoilua

Ei pitäisi mennä kehumaan, koska sitten ihan varmasti menee homma päin prinkkalaa. Javan koiranohitukset menivät jo niin mallikkaasti, kuten jo hehkutin, mutta nyt herra on taas keksinyt kyräilyn, karvat pystyssä tepastelun ja pöhisemisen toisen koiran tullessa vastaan. Nooh, nytpä lähdetään sitten hoitamaan asiaa hieman toiselta kannalta. Nyt ollaan enemmänkin yritetty estää huonoa käytöstä, joten seuraavaksi aletaan muuttaa käytöstä vastaehdollistamalla.

PetNetstoren tilaus tuli. Paketti sisälsi koiran.

Jostain syistä x ja y olen ollut jotenkin skeptinen vastaehdollistamista kohtaan (Siinähän - muka - vahvistetaan huonoa käytöstä!), mutta nyt hieman enemmän asiaa ajateltuani ja tutkittuani huomasin, että ideahan on mitä järkevin ja toimivalta kuulostavin, joten ehdotimpa Jarille, että aloitetaanpa ohitusharjoitukset vähän kuin alusta. Vastaehdollistamisessa ideana on saada koiran mielleyhtymä/tunnetila ärsykkeeseen muuttumaan eli tässä tapauksessa vastaan tuleva koira tarkoittaa ruokaa, eikä pöhinän ja jäykistelyn aihetta. Kun teinipelle oppii tämän, voidaan alkaa liittää mukaan myös haluttua ohituskäytöstä.

Java joutuu ainakin näin alkuun taskuruokinnalle. Aamusta saa säälistä pienen annosken ruokaa kuppiin, mutta muuten päivän ruoka tulee palkkana tempuista ja tietenkin ohituksissa. Kun koira ilmestyy lenkillä karva-aivon näköpiiriin alkaa klikkeri laulaa ja namupussibaari aukeaa.

Eilinen oli ensimmäinen päivä tällä taktiikalla ja jo nyt meni ihan mahdisti. ...toivottavasti ei ollut vain jotain alkuhuumaa, vaan todiste, että oikeilla raitella ollaan ja tavoite (eli ohitus ilman mitään pälleilyä) on saavutettavissa... Katsotaan miten sujuu. Onneksi Java ei ole mikään oikea remmirähjä, joka huutaa kurkkusuorana jo nähdessään vilauksen toisen koiran hännästä (kuten eräs naapuruston saku) vaan ainoastaan kohtisuorat ohituksen kapealla pyörätiellä saavat aikaan herrassa idioottimaisuuksia, ja silloinkin onneksi "korkeintaan vain" pientä pörinää.

Lilon kanssa kerjuulla.

Käytiinpä treffaamassa treenikaverin pientä hippettivauvaa. Java on yleensä varovainen pienempiensä kanssa, mutta tämä pikkuneiti sai kyllä muutamaan otteeseen omaan silmään liian kovaa kyytiä. Onneksi vauveli on rento ja reipas otus, eikä tuntunut ottavan nokkiinsa, vaikka meni hieman mukkelismakkelis.

Viimeviikkojen onnistuneiden uroskohtaamisten innoittamana olemme uskaltautuneet Javan kanssa koirapuistoilemaan lähipuistoista suurimmassa ja aktiivisimmassa puistossa. Todella hyvin on mennyt. Yhteenkään tappeluun Java ei ole joutunut, vaikka on pariinkin otteeseen sanonut kovan sanan muutamalle urokselle, jotka ovat olleet liian vakuuttuneita, että teiniherra on narttu, jonka selkään sopii hyppiä. Ja parista nuoresta uroksesta (mali ja saku) herra ei jostain syystä tykännyt ja hieman äksyili näille (mutta nuori bokseriuros ja eräs toinen saku taasen ovat mitä parhainta painiseuraa), mutta muuten loistavaa. Koirapuistokoira, ainakin melkein.

Tylsää yksin ja nenähommia

Yksiolon opettelu aloitettiin heti pikku-Javan kotiuduttua meille. Aluksi käytiin vain vilahtamassa rappukäytävässä tai käytiin pikaiseen makkarissa suljetun oven takana. Äkkiä kuitenkin huomattiin, ettei meidän lähtö ollut Javan mielestä iso juttu ja yksinoloaika pitenikin nopeasti roskanvientireissusta kauppareissuun ja pidemmäksi. Missään välissä ei minkäänlaista eroahdistuksen merkkiäkään ole ollut, mutta tylsyyden kanssa on ollut välillä ongelmia. Meidän karva-aivon mielestä yksinollessa on oiva mahdollisuus tehdä sitä kaikkea kivaa, mitä tylsät omistajat eivät kotonaollessaan anna koiraparan tehdä. Isoimpana idioottimaisuutena on keittiötasosurffaaminen ja kaiken tasoille jääneen varastaminen "leluksi".

Röhläke ja valas

Java ei viime aikoina ole juurikaan ollut pitempiä aikoja yksin. Minä kirjoitin loppukevään inssityötäni kotona ja kesän valmistujaisten jälkeen olen ollut työttömänä, joten Javan yksinolot ovat rajoittuneet lähinnä kauppa- ja kirjastoreissujen kaltaisiin korkeitaan muutaman tunnin pätkiin. Javalle ei niin lyhyissä ajoissa ole tylsää tullut ja olemme toivoneet, että tasosurffaaminen olisikin unohtunut. Viikonloppuna päätimme jättää pojan kotiin mennessämme vaihtamaan autoon talvirenkaat tätini luokse. Kotiin palattuamme odotti "ihana" yllätys; herra oli tutkinut taas keittiötasoja ja vetänyt alas leipälaatikon joka oli mennyt päreiksi ja jonka sisällä olleet ruisleivät (lähes täysi paketti) karva-aivo oli sitten vetänyt kitusiinsa. Nyt pitääkin sitten ottaa aivan kaikki pois tasoilta. Tasosurffaamista on hankala saada pois, koska on palkitsevaa löytää syötävää ja "leluja" tutkiessaan kiellettyjä paikkoja. Emmekä myöskään pääse toiminnasta herraa torumaan, koska Java tietää, ettei meidän kotonaollessamme saa tutkia tasoja - ei vaikka kuinka ihanaa herkkua olisi jätetty esille... Pitää vain muistaa nyt sitten jättää tasot putipuhtaiksi ja tyhjiksi ja toivoa, että surffaaminen loppuu ajan kanssa, jos saaliiden löytäminen loppuu.

Minulla on käynyt mielessä, että olisi hauska opettaa Java kantarellikoiraksi, mutta meistä kumpikaan ei syö sieniä (tai edes varmaan tunnista koko kanttarellia), niin koko juttu on jäänyt vain ajatukseksi. Perjantaina kuitenkin sain kesken iltalenkin inspiraation, että nyt me aloitetaan hajuerottelun opettelu, ei kylläkään sienillä vaan teellä tai kahvilla. Meiltä ei löytynyt mitään sopivia purkkeja hommaa varten, joten tein foliosta "hajutyynyjä". Ensimmäiseen tyynyyn laitoin limsapullonkorkillisen kahvinpuruja ja kun tyynyn merkkaaminen alkoi sujua, lisäsin leikkiin mukaan toisen ja lopulta kolmannen tyynyn, joissa sisällä on vain talouspaperia. Kahvinhajun tunnistaminen alkaa sujua, joten eiköhän kohta voida lisätä mukaan myös muita hajuja häiriöksi. Ja kun kahvi sujuu täydellisesti, varmaan opetellaan jotain muitakin hajuja (mausteita?).

Viime viikon tokotreenit menivät jo hieman paremmin. Ylipalkkasin Javaa eli annoin sille enemmän palkkaa kuin sen taso ehkä oikeasti vaatisi ja muutaman kerran vein sen "jäähylle" kentän reunalle. Paikkamakuussa esimerkiksi kävin palkkaamassa lähes joka 30s hiljaaolosta. (Mutta jostain kumman syystä se nousi kahdesti seisomaan kesken makuun!) Oli se taaskin innokkaana puuhaamassa, mutta kitinää esiintyi huomattavasti vähemmän kuin mitä esimerkiksi edellisellä viikolla. Ehkä tämä tästä...

Meillä oli taas puisto-onnistuminenkin! Kävelin lenkin päätteeksi koirapuiston ohi, jossa oli vieras saku-uros. Menimme Javan kanssa portille ja juttelin sakun emännän kanssa hetken. Päätimme kokeilla tulevatko pojat toimeen ja menimme Javan kanssa sisään. Jälleen piti hieman nostella harjaa, mutta muuten meni ihan täydellisesti. Hetken jäykisteltyään Java leikki saku-uroksen kanssa. Ne juoksivat kilpaa, painivat ja hyppivät toisiaan päin kuin mitkäkin pahaiset pennut. Hieno teinipelle! Toivottavasti nämä meidän urostreffit jatkuvan samaan malliin tästä eteenpäinkin.

Herraneiti Java

"Tää on mun hattu."

Keskiviikkona oli nyt sitten ensimmäiset hallitreenit. Ihan hyvinhän ne meni uudesta (sisä)tilasta huolimatta. Oma yli-innokas tokokoiraitsensä Java oli. Tuota yli-innokkuutta pitäisikin nyt alkaa hieman karsia. Hyvinhän se innokkaana tekee, mutta yli-innokkuus tuo mukanaan kitinää ja se pitäisi karsia pian pois. (Paikkamakuu!) Helpommin sanottu kuin tehty... Kotona Java on saattanut kitistä esim. ruokaa odottaessaan, mutta viime aikoina pienestäkin ininästä koira lentänyt vessaan "jäähylle", jonka ansiosta kotipiippailu on vähentynyt reippaasti. Nyt ensi keskiviikkona ajattelin kokeilla tokotreeneissä jotain vastaavaa, esim. vien koiran jäähtymään jonnekin nurkkaan hetkeksi, tai sitten ihan heitän sen ulos asti (ja jätän hihnan oven väliin). Voipi olla, että ensi keskiviikko pyhitetään kokonaan rauhoittumisen harjoittelulle, jos jäähy ei riitä... Virettähän on meidän koiruudella helppo nostaa, mutta tosiaan tuo viretilan laskeminen on asia erikseen.

Lenkillä.

Tuossa eräänä päivänä päätettiin lenkki koirapuistoiluun. Isojen puolella oli tuntematon seropiuros, joten menin tyhjään pienten aitaukseen. Juttelen aidan läpi uroksen omistajan kanssa ja Java kävi vähän seropiurokselle haukkumassa, mutta toista ei kiinnostanut. Kysyinkin sitten uskallettaisiinko me Javan kanssa tulle kokeilemaan miten käy, jos siirrymme isojen puolelle. Nainen sanoi, että hänenkin koiransa on leikattu ja voimme tulla ja niin menimme. Harja tietenkin Javalla nousi, kun vierasta urosta meni nuuskimaan, mutta ei muuta. Seropiuros nuuski takaisin ja menetti sitten kiinnostuksensa. Hetken kuluttua puistoon tuli pari koiraa lisää. Sakunarttu ja kultsu-uros. Otin tietoisen riskin ja jäin puistoon, vaikka kultsu-uros oli tuntematon. Tappelusta ei ollut tietoakaan, koska kultsun mielestä Java oli mitä ihanin narttu. Se nuoleskeli Javan haaraväliä innoissaan ja nylkytti ilmaa... Se jopa ryömi Javan alle päästäkseen paremmin pesemään meidän herran paikkoja. Lopulta se selkäänkin yritti, mistä Java ei pitänyt lainkaan. Javan ärähdyksestä kultsu ei ollut moksiskaan, mutta olen aika varma, että pallillisen Javan kanssa olisi tullut tappelu. Lopulta kultsun emäntä laittoi koiransa kiinni ja vaihtoi toiseen aitaukseen, kun hormonihyrräherra ei millään osannut jättää Javaa rauhaan. Onhan tuo tavallaan kurjaa, että Javaa kohdellaan noin, mutta kuitenkin mieluummin siedän muiden urosten yritystä nousta Java-"nartun" selkään kuin ärinää ja tappeluita. Pitää alkaa varovasti kokeilla muitakin uroksia, josko niidenkin mielestä Java ei olisi enää tappelun arvoinen uros. Tämä kultsu-uros oli nyt toinen tuntematon uros, joka on kohdellut Javaa kuin narttua.

Taas törmättiin uuteen koiranpentuun puistossa. Sinne eksyi nimittäin meidän kanssa samaan aikaan nelikuinen irlanninsusikoirapentu. Ajattelin koiran tullessa puistoon, että tuleekohan urostesti, mutta koiran lähtiessä liikkeelle tajusin sen olevan koostaan huolimatta pentu. "Pikkuinen" pentu oli aikalailla saman kokoinen kuin Java eli siitä kasvaa ihanan iso. (Java! Mikset ole jättiläinen myös... Isot koirat on ♥.) Java ei hirveän innoissaan pennusta ollut, mutta kun pentu aikansa Javaa kävi näykkimässä ja ärisemässä päin naamaa, niin sai se lopulta Javan hetkeksi painimaan ja juoksemaan kanssaan. Todellan symppis ja helluinen penneli.

Treenitasku by Heidi.

Java on söpöillyt viime aikoina keksimällä tv:n ihmeellisen maailman. Varsinkin saatuaan luvan tulla sohvalle, se saattaa alkaa katselemaan televisiota. Lauantainen Avara luonto ainakin tuntui olevan herran mieleen. Ensin se tuijotti kauan aikaa ruutua sohvalta ja lopulta meni ihan kuono telkkussa kiinni katsomaan mikä ihmee lintu siellä valolaatikossa on. Eikä ollut ensimmäinen kerta viime aikaoina, kun koiraherra tuijotta herkeämättä mitä telkussa tapahtuu. Toinen söpöhkö pieni juttu, jonka Java keksi sattui tuossa eräänä aamuna. Java oli edellisenä iltana pilkkonut keppiä puistossa ja nähtävästi onnistunut nielaisemaan muutaman murusen puuta, jotka sitten halusivat tulla ylös. Java tuli ensin herättämään minut tökkäämällä nenulla minua naamaa ja jäi sitten viereen nuolemaan huuliaan. Tajusin heti, että pian herra puklaa ja menimme sitten pois maton päältä oksuamaan puunmurut ulos. Oksentamisesssa ei tietenkään mitään söpöä ole, mutta minusta on jotenkin älyttömän helluista, että Java halusi herättää minut kertokseen, että sillä on huono-olo ja oksettaa. Minun vauveli.

Olen himoinnut jo jonkin aikaa joko treeniliiviä tai treenitaskua, mutta niiden hinnat vain hirvittävät. Liivien varsinkin, joten ei ole tullut moisia osteltua. Nyt viime viikonloppuna sain idea tehdä itse itselleni treenitaskun, kun ompelukonekin minulta nykyään löytyy. Kävin hakemassa Eurokankaasta palasen jämäkangasta ja pätkän nylonnauhaa ja pikalukon ja kiinnitysrinkulan nappasin tarpeettomasta pannasta. Yksi ilta siinä meni, että treenivyön väkersin. Tuli siitä toki kotitekoisen näköinen, mutta kuitenkin sen verran onnistunut, että kyllä sitä käyttää kehtaa. Tuli kätevä olo, kun sain aikaan jotain käyttökelpoista ompelukoneella, vaikka en ole mikään pro käsitöissä.

Arkista elämää...

Hiljaista on. Meillä on ollut nyt parisen viikkoa treenitaukoa treeniseuran puuttumisen vuoksi. Syksy toi mukanaan arjen töineen ja opintoineen treenikavereille, eikä porukalla ole nyt riittänyt aikaa treenailuille. Lisäksi iltaisin alkaa olla jo pimeää, eikä meidän treenikentällä ole valoja. Mutta eiköhän tämä tästä, sillä olemme treeniporukalla suunnitelleet, että vuokraamme eräästä hallista treenivuoron kerran viikossa talvikauden ajaksi. Meitä on sen verran monta, ettei hinta huimaa (edes työttömän) päätä ja onhan se kivempi treenata sisällä lämpimässä, niin ei sormet jäädy talvella pakkasessa. Minua on myös himottanut ilmoittaa meidät tokokokeeseen, mutta kaikki tulevat lähellä pidettävät kokeet taidetaan järjestään hallitiloissa, enkä uskalla lähteä kokeilemaan hallikoetta tuon otuksen kanssa ilman hallitreeniä, koska pelkään, että halliympäristö saattaisi olla liian suuri häiriö. Jos me tuon hallivuoron vuokraamme, niin hallitreeniä tulee ja ehkä uskallan vielä talven mittaan ilmoittaa meidät kokeeseen. Hui.

Lenkillä syksyisellä metsäpolulla.

Koirapuistossakin on ollut jos usemman viikon todella hiljaista. Useimpina iltoina olemme Javan kanssa ihan vain kaksin puistossa. Kulutamme aikaa pitämällä pieniä treenejä kahdestaan, heittelemällä palloa/keppiä, tekemällä temppuja, leikkimällä naminetsintää... Kaikenlaista pientä. Hauskempaa toki olisi, jos leikkiseuraa eksyisi puistoon.

Vaikka tosiaan yleensä nykyään puisto on kuollut, olemme muutamaan otteeseen törmänneet muutamaan pikku penneliin. Pikkuisesta ranskiksesta ja bretonipennusta Java ei ollut kiinnostunut, mutta se tykästyi kovasta nelikuiseen amstaffi-rotikkatyttöseen, johon olemme muutaman kerran törmänneet. Rohkea pentu käy suoraan Javan "kimppuun" ja herra vain nauttii. Pentu on ehkä kolmanneksen Javan koosta, mutta onneksi meidän teiniherra osaa ottaa kokoeron huomioon ja osaa painia pikkuisen kanssa ihan nätisti.

Koiratreffailua harrastettiin keskiviikkona, kun poikkesimme Sipooseen tapaamaan erästä seropineitiä (aiemmin tapaamamme holsku-sakuneidin omistajan toinen koira). Kiersimme yhdessä peltolenkin, mutta enemmän itsekseen menemistä koirat harrastivat, kuin yhdessä leikkimistä tai juoksemista. Seropineitiä taisi pellon hajut kiinnostaa enemmän kuin Java. Lenkin jälkeen pääsi holsku-sakuneitikin moikkaamaan Javaa. Muilla tapaamiskerroilla ne ovat vähän juosseet yhdessä, mutta yllätykseksemme parivaljakko pisti tällä kertaa ihan kunnolla painiksi. Javalla näytti olevan kivaa siitäkin huolimatta, että koiraneiti keksi alkaa yrittää hieman alistaa Javaa hyppäämällä tämän selkään...

Onneksi tuttuihin kavereihin voi törmätä muuallakin kuin puistossa. Olimme tänään kävelyllä pellolla, kun törmäsimme puistosta tuttuun doggikaveriin. Pojat eivät tainneet aluksi tunnistaa toisiaan pienestä pärinästä päätellen, jota herrat pitivät jouduttuaan yllättäen kuonokkain, mutta kun pääsivät juoksemaan vapaana, kaikki oli hyvin. Emme ole nähneet doggipoikaa yli kuukauteen, joten oli ihan hauska lyöttäytyä seuraan kiertämään peltoa ja vaihtamaan kuulumisia dogin emännän kanssa koiruuksien juoksennellessa yhdessä. Pientä painiakin pojat lenkin aikana harrastivat ja tietenkin piti myös käydä sotkemassa itsensä kuraisessa ojassa (Java lähinnä sotki itsensä ja sen jälkeen kävi sotkemassa myös kaverin). Taisi olla rankaa juosta kaverin kanssa, koska koiruus vetelee patjallaan sikeitä, vaikka yleensä tähän aikaan se tarkkailee, että eikös ole jo iltaulkoilun aika.

Arkikäytöksen puolella ollaan taas menty hyvään suuntaan. Meidän ainoa varsinainen murheenkryyni eli toisten koirien ohittaminen on mennyt viime aikoina todella mallikkaasti. Vieläkin nousee välillä harja pystyyn, mutta muuten ohi mennään niin nätisti, että tulee ihan hyvä mieli itselle. Kunhan täpistely vieraassa paikassa saadaan vielä hallintaan, niin meillähän on lähes täydellinen sessu. (Pikkuvikoja ja koulutettavaa on paljonkin edessä, mutta näin pääasiassa Java on erittäin hieno poika.)

BFF kylässä pitkästä aikaa

Päpälä päpälässä. ♥

Oi sitä iloa, kun Javan lempparityttö ja ensimmäinen koiraystävä eli snautseri Vicke tuli toissaviikonloppuna kylään. Vicke on ollut sairaslomalla, eikä Java siksi ole nähnyt sitä hetkeen, joten ei meinannut herra pysyä nahoissaan, kun näki kuka sieltä ovesta tulikaan. Vicken lisäksi iloa auheutti myös Vicken emäntä, joka kuuluu Javan lempi-ihmisiin.

Lähdettiin heti suosiolla pellolle juoksuttamaan koiria, koska kämppä on hieman liian pieni juoksuleikkeihin. Siellä koiruudet sitten mennä huitelivat ja hauskaa näytti olevan, vaikka päivä olikin todella kuuma. Me emännät leiriydyimme pellon keskelle ja piskit juoksivat sinne tänne välillä käyden ilmoittautumassa ja hörppäämässä vettä. On hauska katsella koiria, jotka nauttivat juoksemisesta ja leikkimisestä toistensa kanssa. Parisen tuntia koirilla riitti puhtia ennen kuin touhu alkoi näyttää sen verran väsyneeltä, että päätimme palata takaisin meille. Laitettiin ruokaa ja katsottiin elokuva, jonka loppupuolella koiratkin olivat jo ladanneet akkujaan sen verran, että jaksoivat taas aloittaa pienen painimisen. Lähdimme saattamaan vieraita ja poikkesimme vielä metsään, jossa koirat saivat uudelleen rällätä keskenään. ...kepin mutusteluksi touhu meinasi mennä, mutta kyllä hetken keppihippaakin leikkivät.

Kävimme viime viikolla lunastamassa Mushin ilmaisen barf-aterian, mutta sen sijaan, että Java olisi saanut kokeilla barfaamista, minä otin ja tekaisin pussin sisältämästä nauta-sika-kana-jauhelihasta namipaloja. Lisäsin munaa ja kaurahiutalaita sekaan, levitin pellille ja paistoin koko komeuden. Hieman murustavia nameja tuli, mutta Javalle kyllä kelpasi. Jauhelihanameista innostuneena nappasin maksanpalan kauppareissulta mukaan ja tein lisää itse tehtyjä nameja keittämällä ja paistamalla maksanpalasista nameja. Niistä tulikin hyviä; Javan reaktiosta päätellen maistuivat hyville ja paistamisen jälkeen namit olivat sopivan kuivia, etteivät hajoa eivätkä tahraa taskunpohjaa.
 

Jauhelihanameja.

Maksanameja.

Namujen lisäksi askartelin myös uuden pannan jälleen. Koska ensimmäinen tekemäni paracord-panta oli Javalle hieman liian iso, päätin tehdä sille toisen ja tällä kertaa myös oikean kokoisen. Halusin myös kokeilla leveämpää punosta tällä kertaa. Väreiksi piti tulla sininen-taivaansininen, mutta taivaansininen oli loppu, joten piti tyytyä sen tilalla turkoosiin. Ihan nätti siitä kuitenkin noinkin tuli.

Paracord-panta vol. 2

Omatekoisia maksanameja testattiin tänään treeneissä, joissa laitettiin pitkästä aikaa rally-rata pystyyn. Namit taisivat olla hieman liian hyviä, sillä Java yritti liikaa ja ensimmäsellä kerralla radan suoritus meni vähän niin ja näin. Kaikenhan se kyllä osaa, mutta naminlumoissaan ylireagoi käskyihin, jonka vuoksi tehtiin sitten rataa myös pelkällä suullisella kehumisella ja siten menikin paremmin. Kaikenkaikkiaan treenit olisivat voineet mennä paremminkin. Mukana oli pari uutta tuttavuutta, joita Javan piti alkuun ihmetellä, eikä olisi oikein halunnut keskittyä tekemiseen minun kanssani. Hetken temputettuani Javaa yksinkertaisilla tempuilla alkoi se minun normaali treenikoirani sieltä näkyä ja odottaessa vuoroamme rally-radalle teimme pientä tokoilua sivummalla.

Edellisissä treeneissä totesin Javan heittävän peräänsä ihan liikaa oikealla vasemmalle käännyttäessä ja olemmekin sitä nyt korjanneet. Treenikaveri kuvasi pätkää meidän seuruusta ja ihan ok:lta se näytti nyt. Kontaktin hajoamista tapahtuu edelleen pidemmistä seuruupätkissä, mutta ainakaan koiran perä ei enää heittänyt ihan miten sattuu. Lisäksi käytettiin myös hyväksi uusia naamoja luoksepäästävyydessä. Vanhoista treenikavereista Java ei enää välitä, mutta uutta käpälöijää se yritti lipaista kesken kaiken. Pysyi kylläkin nätisti istuallaan koko ajan. Treenit lopettiin 2½min paikkamakuuseen. Java alkoi jo olla väsynyt, joten pientä kitinää herra piti, mutta ihan nätisti makasi aloillaan.

Noutamista ja pientä retkeä

"How you doin'?"

Haluan vähemmän reaktioherkän koiran. Pfft! Javan mielestä sen kuuluu rynnätä mukaan, jos jossain tulee koirille kinastelua. Kolmesti se on puistossa rynnännyt mukaan, jos muille pojille on tullut kinaa ja ajattelin, sen menneen "auttamaan" tuttua urosta panemaan tuntemattomalle vastaan, mutta nyt tiistaina tokotreeneissä se karkasi paikkamakuusta viereisen koirapuiston aidan luokse, kun puistossa aidan lähellä tuli parille tuiki tuntemattomalle labbikselle riitaa. Karjuin koiran sitten takaisin, mutta millähän ihmeellä moista intoa mennä mukaan tappeluun kouluttaisi pois...

Tiistain treenit eivät muutenkaan olleet onnistuneimmasta päästä. Mukana oli pitkästä aikaa eräs nuori valkkariuros, josta Java ei pidä yhtään. Valkkariuroksella on tapana tuijotella ja hieman muutenkin provosoida, ja meidän karva-aivohan tosiaan provosoituu helposti. Valkkarin paikallaolo selkeästi häiritsi Javaa ja itsekään ei voinut täysin keskittyä treenaamiseen, kun piti pitää silmällä, että pidimme pienen etäisyyden valkkariin ja ettei Java hermostu tuijotukesta tai jostain muusta. Treeniporukkaan kuuluu muitakin uroksia, mutta ainoastaan tämä valkkari on Javalle kuin punainen vaate härälle. Kai saan toivoa, että iän ja pallien lähdöstä johtuvan hormonitoiminnan ansiosta sekä provosoitumiskynnys että halu lähteä riitelemään alenevat tulevaisuudessa? Itsensä huijaamista? ...Näkee sitten tulevaisuudessa, onhan tuo otus kuitenkin vielä nuori, eikä vielä taida olla henkisesti ihan kehityksensä päätepisteessä.

Väsy...

Kastraatiosta puheenollen, pieniä muutoksia taitaa olla havaittavissa. Jalkaa ei ehkä nostella yhtä usein kuin ennen vaan herra lorottelee rakkonsa tyhjäksi, eikä säästele merkkaamista varten. Mietin myös olisiko kastraatiolla osuutta asiaan, kun Java yritti puistossa saada erästä labbisurosta leikkimään kanssaa, vaikka normaalisti Java vain komentaa tätä. Nytkin Java hieman komensi, mutta sitten alkoikin läimiä toista tassuilla yrittäen saada tätä painimaan kanssaan, sitten se hieman komensi taas, kunnes heittäytyi maahan labbiksen eteen "Käys nyt painimaan!" ja sitten taas komennettiin ja lopuksi Java alkoi repiä labbista korvista. Labbisparka ei oikein tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä, kun yleensä Javalta saa vain hieman hammasta, jos labbis on erehtynyt yrittämään saada Javaa leikkimään. Odotan mielenkiinnolla mitä Java tekee seuraavan kerran, kun osutaan tämän labbiksen kanssa puistoon samaan aikaan.

Torstain treenien jälkeen menimme Javan kanssa niitylle treenikaveriauspain kanssa katsomaan tapahtuisiko ihme ja alkaisivatko pojat leikkiä. Ihmettä ei tapahtunut, mutta Java oli nätisti. Pieni ponneton ärähdys kepinpalan perään, mutta muuten osasi käyttäytyä. Java jopa haukkui päin auspain naamaa leikkiinkutsukiljuntaansa, mutta viesti ei mennyt perille. Noh, eihän sitä leikkiä edes tarvitse, kunhan osaa olla nätisti myös niiden urosten kanssa, joita ei olla tapailtu yhtä ahkeraan kuin meidän puistokavereita.

Noutaja.

Treeneissä torstaina otettiin hieman noutoharjoittelua. Ostin reipas viikko sitten noutokapulan ja siitä asti olemme harjoitelleet pitoa ja noutamista. Javahan osasi tuoda pallon/kepin takaisin jo ennestään, mutta minun suureksi ärsytykseksi noutokapulan pitäminen suussa osoittautui vaikeaksi. Viikko taisi mennä ennen kuin Java koki ajaa-elämyksen ja tajusi, että kun kapulan ottaa suuhun, se myös pidetään siellä eikä heitetä emännän varpaille. Ja tuon tajuttaan meillä olikin jo kasassa noudolta näyttävä nouto. On siinä vielä harjoiteltavaa otteen parantamisessa, nopeuden nostamisessa ja pienen käsiohjauksen poistamisessa, mutta olen todella tyytyväinen, että viikossa saatiin noinkin hieno nouto aikaa lähes tyhjästä.

Kokeilin myös yksi ilta pellolla pientä tunnistusnoutoa. Tökin nelisen keppiä lähekkäin niihin itse koskematta ja lisäsin mukaan viidennen, jota käpäilin kunnolla. Lähetin Javan hakemaan ja muutama nuuskaisu ja karvakorva nappasin oikean kepin suuhunsa. Ei kylläkään palauttanut, mutta jos Java osaa tunnistamisen jo, niin ei palautuksen opettaminen vaikeaa ole. Java on oppinut tunnistamisen ihan itsekseen. Jos heitän kepin pusikkoon, niin Java etsii oikeaa keppiä niin kauan, että se löytää sen, eikä koskaan tuo jotain random tikkua tilalle. Treeneissä testasin tätä myös kerran. Oma kapulamme ja kaverin kapula olivat vierekkäin ja käskin Javan hakemaan, se nuuskaisi kaverin kapulaa ensin ja sitten nappasi oman suuhunsa. Fiksu poika.

Torikoira.

Lähdimme yksi päivä Jaria vastaan Helsingin keskustaan. Pentuna kävimme viimeksi totuttamisen vuoksi, mutta nyt moiset retket ovat jääneet, koska asiaa keskustaan koiran kanssa ei ole ja jotenkin on vaivalloista lähteä ihan vain lähtemisen vuoksi. Nyt jaksoin vaivautua, kun halusin nähdä miten tuo käyttäytyy. Ihan hyvin meni, hieman oli "missä ollaan, minne mennään" -täpinää koiran askelluksessa, mutta muutamalla muistutuksella käveli nätisti vierellä. Kävelimme Kaisaniemen puiston kautta ja Rautatieaseman läpi odottamaan Jaria Rautatientorille. Istuskeltiin katselemassa torilla kulkevia ihmisiä ja tulipa siihen turistipariskuntakin kysymään saavatko he ottaa koirasta kuvan. Annoin luvan, mutta Javaa hieman epäilytti tuntematon pariskunta ja se sitten päätti päästää vahtihaukut turisteille. Hölmö... Rauhoittui kyllä kun kuvaajat jatkoivat matkaansa. Ihan kiva pieni kaupunkiretki koiruuden kanssa, mitä nyt bussissa tuo kitisi hieman tylsyyttään, mutta muuten käyttäyty ihan nätisti.

Mätsärikäpälöintiä.

Käytiinpä Kulkureiden järjestämissä mätsäreissäkin Hakunilan urheilupuistossa. Päivä oli ihan kamala ja satoi lähes koko ajan, mutta sitkeästi seistiin sateessa. Punainen nauha saatiin, mutta ei päästy palkinnoille. Meidän pitäisi Javan kanssa harjoitella parempaa ravia, koska luulen meidän karsiutuneen pois Javan ei-niin-nätin vierellä ravaamisen takia. Hieman päristelyä muille koirille omaa kehää odotellessa karva-aivo päästeli, mutta kaikenkaikkiaan oli ihan suhteellisen nätisti, vaikka kävelimme koirien ja ihmisten seassa katsomassa mitä mätsärikojuissa oli tekeillä ja tarjolla.

Rauhassa maassa ja pöristen metsässä

Java ei oikeasti ole kaksikon pienempi koiruus. ©Jenna Rynö

Reilu viikko sitten tavattiin uudelleen holsku-sakusekoitusneito ja tällä kertaa vierailtiin koirametsässä. Päivä oli painostavan kuuma ja taisimme kaikki olla hieman väsyneitä, mutta kiersimme metsän siitä huolimatta. Koiruudet juoksivat peräkanaa edellä ja emännät löntystivät perässä. Koirat löysivät matkalla ojan, jossa oli pohjalla hieman vettä ja sitäkös pitkin oli hauskaa juosta vesi loiskuen. Ihanaa kuraista, likaista ja seisovaa vettä... Java nautti suuresti. Se yritti kuivata itseään välillä ojanpenkan heinikkoon, mutta hölmö otus oli ihan liian lähellä reunaa ja liusui siitä sitten pää edellä ojaan. Eipä moinen kylläkään koiruutta haitannut, itse kyllä sain hymähtää otuksen hölmöilylle.

Hienoja poikia! ©L.Linjama

 

Torstain treenikaverit. © L.Linjama

Tokotreeneissäkin käytiin viime viikolla kahdesti. Ja näyttäisi hienosti siltä, että kyllä tuo paikkamakuukin alkaisi sujua. Harjoittelimme Javan kanssa kahdestaa yksi ilta koirapuistossa ja Java pysyi täydellisesti aloillaan kaksi minuuttia ilman yhtään välipalkkaa ja torstaina treenikentälläkin pysyi koiraseurassa rivissä hienosti 2½ min muutamalla välipalkalla. (Torstain treenikavereilta löytyy kaikilta blogit. Rivissä vasemmalta oikealle: Liina & Dino, Tiia & Sofi ja Anna & Loki.) Nyt pitäisi aloittaa kunnolla vähentämään palkkaa kaikissa liikkeissä niin, että pääsisimme oikeasti kisakuntoon. Seuraamisessa kylläkin esiintyy vielä kontaktin katkeamista ja haahuilua, mutta eiköhän senkin saa kuntoon. Pitäisi vain keksiä millainen treeni toimisi parhaiten.

Kokeilimme tiistain treeneissä koirienvaihtoa. Olen kerran antanut Javan hihnan jollekulle muulle kuin Jarille ja mennyt itse kauemmas ja silloin Java aloitti huutokonsertin ja armottoman peräänvetämisen, joten nyt oli tarkoituksena testata miten koiruus reagoi ja yrittää mahdollisesti kouluttaa nätimpää käytöstä. Ongelmaa ei kuitenkaan juuri ollut. Java ei tainnut huutaa ollenkaan ja vetämistäkin se teki vain huomatessaan minun menevät toisen koiran kanssa kauemmaksi, mutta muuten se totteli kaveria nätisti. Positiivinen yllätys. Muutenkin pieni koiravaihto oli aika hauska. Minun käsiini annettu auspaiherra Loki kun on aika erilainen koira kuin Java. Java on suhteellisen rauhallinen koira, kun Loki puolestaan on energinen ilopilleri, joten temputtamisessa oli jotenkin ihan erilainen sävy kuin oman koiruuden kanssa. Erittäin hauska ja symppis kaveri, mutta kyllä se oma koira aina sopii "paremmin käteen" (näin paremman kielikuvan puutteessa).

Javan rekisteriin saaminen on edelleen työn alla. Ohjeita rekisreröintiin löytyi netistä useampaa erilaista, eikä Kennelliiton sivuilta tuntunut sieltäkään löytyvän selkeitä step-by-step -ohjeita miten tulisi toimia. ...tai siis löytyi kyllä paremmatkin ohjeet, mutta vasta nyt, kun olen jo lähettänyt Kennelliitolle toisella ohjeella paperin, joka nyt sitten osoittautui puutteelliseksi. Noh, lähetätään sitten toinenkin kirje niin, ehkä sitten rekisteröintihomma etenee.

Lähipuistossa.

Viimeksi valitin teiniherran puistossa välillä katoavista korvista. Nyt otettiinkin sitten kovemmat aseet käyttöön ja korvat toimivat taas normaalisti. Ainahan Java saa luoksetulosta palkinnon, mutta nyt olen kuljettanut puistossa mukana extrapalkintoja tavallisten namien lisäksi eli mm. koirankeksejä ja kuivattua lammasta ja (koiraseurasta riippuen) palkinnoksi on voinut saa myös pallonheiton tai vetoleikkihetken patukalla. Ainoastaan silloin, kun joku leikkii Javan kanssa kepillä tai pallolla siltä edelleen katoavat korvat. Tämä ärsyttää minua suuresti, mutta kaiketi treenillä tuokin vika saadaan hoidettua.

Yhtenä iltana meidän tehdessä lähtöä puistosta, puistoon tuli tuttu tanskandoggi, joka on Javaa reippaan kuukauden vanhempi ja jonka kanssa Java aina pentuna leikki innoissaan, joten jäimmekin puistoon vielä hetkeksi. Molempien kasvettua jo isoiksi pojiksi, ovat leikit saaneet jäädä, mutta nyt minun ja dogin emännän yllätykseksi pojat pistivätkin tällä kertaa leikiksi. Ne juoksivat hippasilla ja hyppivät toisiaan vasten läimien toisiaan tassuilla ihan kuin kuukausia sitten, kun molemmat olivat vielä täysiä pentuja. Tiedä sitten alkaako Javan uroksellisuus pallien hävittyä nyt hieman rakoilla ja leikkiminen uroskavereiden kanssa alkaa taas olla kivaa, vai mikä leikkipuuska yhtäkkiä iski.

Vaikka koirapuistossa korvat toimivat taas paremmin, niin sunnuntaisella kyläreissulla teiniherra tiputti korvansa ja lällätteli menemään käskystä huolimatta. Olimme kiertämässä tätini ja serkkuni kanssa Palolammen kuntorataa Kauklahdessa, kun Java äkkäsi metsässä ihmisiä ja juoksi haukkumaan heille. Se ei ole koskaan lenkillä lähtenyt haukkumaan yhtään kenellekkään, mutta nyt se huuteli metsässäkulkijoille selkeää "Tuolla on joku! Minä näin teidät!" -haukkua. Karjaisin sen takaisin ja se tuli, mutta hetken kuluttua metsässä liikkui lisää ihmisiä ja näille piti mennä myös huutamaan. Tällä kertaa se ei tullut luokse kutsuttaessa, vaan meni vain lähemmäs tuntemattomia haukkumaan. Hävetti! Lähdin hakemaan koiraa pois nyt prkl tänne -asenteella ja koira tajusi hipsiä sitten luokse. Loppulenkin se luonnollisesti moisen käytöksen jälkeen menikin sitten hihnassa. Teimme sitten myöhemmin hieman "mörkötreeniä" eli Jari lähti metsään ennen meitä ja meidän tullessa paikalle hän käveleskeli kauempana minun komentaessa koiraa olemaan välittämättä metsässämenijästä. Tällä kertaa Java osasi olla, sitä kyllä kiinnosti kuka metsässä oiken on, mutta ei aloittanut haukkumaan. Hetken ehdittiin harjoitella välittämättömyyttä ennen kuin huomasin Javan haistaneen kuka metsässä kävelevä "vieras" oli. Jatkossa pitää olla tarkkana, ettei moista häpeällistä käytöstä pääse tapahtumaan.

Monkey see, monkey do

Eipä se edellisen postauksen ripuli mennytkään ohi oletetun nopeasti. Masuvaiva jatkui koko perjantain, perjantain ja lauantain välisen yön, lauantain ja seuraavankin yön. Sunnuntainaamuna soitin sitten päivystykseen, josta eläinlääkäri arveli Javan masun mikrobiston menneen jostain syystä epätasapainoon. Hetken lääkäri mietti pitäisikö meidän lähteä käymään näyttämässä koiraa, mutta koska hoito oli jo kotona aloitettu (Java laitettiin riisi + piimä -dieetille lauantaina, ja annoimme maitohappobakteereja ja Inupektia) ja koira muuten voi hyvin, joten lääkäri päätti soittaa meille puhelinreseptin antibiooteille lähimpään sunnuntaina auki olevaan apteekkiin. Sopivan apteekin löytäminen osoittautu yllättävän hankalaksi ja lääkäri soitti kahdesti perään ensimmäisen puhelun jälkeen; ensin hän tajusi, ettei Myyrmäessä päivystävä apteekki ole Yliopiston Apteekki, eli sieltä ei saanut tarvitsemaamme antibioottia, joten hän sanoi soittavansa Manskulla olevaan YA:han, mutta soitti kuitenkin heti vielä perään, että lähempänä oleva Ala-Malmin YA on auki sunnuntaisin ja hän soittaakin reseptin sinne.

Asdasd...

Niin minä sitten hain Ala-Malmilta antibiootit ja hieman yllätyin tabupurkin hinnasta. Odotin lääkkeiden maksavan jotain reippaan parinkympin verran, mutta hintaa antibiooteille tulikin 40€ ja niiden lisäksi eläinlääkäri oli vielä suositellut Nutri Plus -geeliä ostettavaksi, jolloin paloi masuvaivan hoitamiseen 50€. Nojaa, ei kai tuo nyt kovin iso hinta koiruuden masun kuntoon saamiseksi ollut. Annosteluohjeeksi saatiin 2½ tablettia aamuin illoin viikon ajan. En tiedä olivatko antibiootit todella tujuja, vaiko koira yksinkertaisesti ihan tyhjä, mutta masuvaivat katosivat heti sunnuntaina ensimmäisen antibioottisatsin jälkeen ja herran masu onkin ollut siitä asti kunnossa.

Vaikka vatsan kanssa on ollut ongelmia, on kastraatiohaava parantunut hienosti. Koska Java ei ollenkaan ole vaikuttanut haavasta kärsivän, olimme tiistaina toko-treeneissä parin viikon tauon jälkeen. Sairasloman aikana olemme harjoitelleet uusia temppuja, joista yksi on kumartaminen. Uuden kivan tempun opittuaan Javasta on kiva tarjota sitä silloinkin, kun käsketään tekemään jotain muuta ja minun ärsytyksekseni Java päätti yhdistää kumartamisen liikkeestä maahanmenoon... Onneksi se taisi olla parin päivän juttu ja nyt tokokoira alkoi taas pelata, vaikka kävi jo mielessä, että en kai minä nyt rikkonut tokokoiraani uudella tempulla. Meidän välillä katastrofaaliseen paikkamakuuseenkin kokeilin uutta tyyliä ja laitoin nameja Javan etujalkojen väliin ennen kuin poistuin sen luota ja ainakin ensikokeilu oli täydellinen. Java ei haukkunut eikä karannut luokseni vaan makasin nätisti (mitä nyt varasti ennen lupaa pari namia), joten ehkä se paikkamakuukin vielä saadaan hiottua kisakuntoon. Toivoa on. Javan saaminen rekisteriinkin on työn alla, joten ehkä me vielä tänä vuonna pääsemme ensimmäisiin virallisiin kisoihin. Ehkä.

Sohvanvaltaaja

Keskiviikkona uskalsimme jo päästää Javan lenkillä vapaaksi jolkotteleemaan, vaikkakin viikon remmilenkkien jäjiltä oli energiaa liikaa pelkkään jolkotteluun ja koiruus lähti heti vapautuksen saatuaan juoksuun. Loppulenkin ajan pitikin sitten yrittää hyssytellä koiruutta kulkemaan hieman maltillisemmen. Torstaina uskalleettiin puistossakin käymään illalla. Paikalla oli vain tylsiä uroskavereita, joten vaaraa liiasta juoksemisesta ei ollut, mutta saipahan Java kuitenkin viettää aikaa koiraseurassa viikon tauon jälkeen. Eilen perjantaina puistossa olikin sitten kivoja leikkikavereita, joten juoksemista ja painia riitti, mutta haava on jo niin olematon, ettei riekkuminen taida siihen enää vaikuttaa, joten taidamme palata normaaliin lenkkeily- ja puistoiluarkeen.

Eilen yksi puistokavereista oli 5kk vanha gordoninsetterityttö. Java osaa välillä olla mitä kivoin isoveli ja välillä taas se on kuin vanha kärttyinen ukko pentujen kanssa. Tälle setteritytölle se on tähän asti vain kärttyillut ja nurissut pennun pysymään kauempana, mutta eilen se löysi tämänkin pennun kanssa itsestään isoveljen. Aluksi pentua hieman pelotti itseään isomman koiran huomio ja (välillä äänekäs) leikkiinkutsu, mutta huomattuaan, ettei Java tee pahaa, pentu rohkaistui ja sen jälkeen olikin molemmilla valtavan hauskaa. Välillä koirat painivat milloin Java pyöritellen pentua ruohikolla ja milloin Java heittäytyneenä selälleen pennun hyppiessä Javan päälle, välillä juostiin hippasilla ja välillä leikittiin keppihippaa Javan härnätessä ja esitellessä pennulle löytämäänsä keppiä. Java jopa tarjosi keppiään pennulle niin, että pentu sai ottaa siitä kiinni pientä vetoleikkiä varten. Yleensähän Java ei pidä siitä, että joku oikeasti yrittää saada sen aarteen, joten moinen oli iso leikkiele meidän karvaotukselta. Toivottavasti Javalle jäi nyt muistiin, että setterityttö on kiva leikkikaveri ja seuraavallakin kerralla pitävät hauskaa yhdessä.

Yksi tutuimmista puistokavereista on parivuotias lapinkoira-porokoira-saksanpaimensekoitusuros, jota Java on nähnyt monta kertaa viikossa siitä lähtien, kun aloitimme puistoilun Javan penturokotusten jälkeen. Tästä koirasta on tullut Javan suuri idoli, ihan niin suuri idoli, että teinipelleltä katoaa välillä korvat eikä käskyt mene perille, kun pitää ottaa mallia idolista. Sisäisesti kiukusta kihisten on muutamat kerrat saanut komentaa Javaa tulemaan luokse, kun se on idolinsa innoittamana juossut huutamaan aidalle (mitä Java yksikseen ei pahemmin harrasta), ja jos idoli ei kuuntele ja tule pois huutamasta, niin meinaa mennä Javaltakin käskyt kuuroille korville. Monkey see, monkey do... Raivostuttavaa! Ollaan laitettu tuollaista yhtäkkiä nyt viimepäivinä alkanutta kuuroilua teini-iän piikkiin ja toivottavasti se jää pian pois, tai koirasta tehdään kintaat.

Itse tehty paracordpanta

Javalla ei tähän asti ole ollut asiaa muille huonekaluille kuin säkkituolille, mutta nyt päätimme hieman joustaa ja päätimme, että pyydettäessä Java saa tulla sohvalle (kuten kuvassa tuolla ylempänä näkyy). Minä ottaisin Javan sänkyynkin nukkumaan, mutta siihen Jari ei suostu.  Koiruus on vain niin iso, että se valtaa puoli sohvaa siinä retkottaessaan, mikä oli alkuperäinen syy kiellolle, mutta onhan se kiva välillä ahtautua koira kainalossa löhöämään...

Olen ihaillut paracord-narusta punottuja pantoja jo jonkin aikaa, ja nyt päätin sitten tilata Antassusta paracordia ja puolikurraketjun ja tehdä itse oman paracordpannan. Mustaa ja sinistä narua ja tulos näkyy kuvassa. Siitä tuli ehkä hieman iso, mutta hieno se on, vaikka itse sanonkin.

Home, sweet home & bye bye balls

Väsynyt poika

Tiistaina palasimme reissusta kotiin, ja huh, kun koiruus oli väsynyt. Sunnuntaina Java sai tavata Jarin veljeä ja tämän kahta lasta. Yllättävän nätisti osasi sessu olla, mitä nyt yhden kerran lipaisi pikkutyttöä poskesta. Java pitää kovasti lapsista ja haluaisi jokaista muksua lääppiä, mutta isoon koiraan tottumattomat lapset eivät yleensä suhtaudu yhtä rakastavasti lääppiviin koiriin, joten piti pitää Javaa kovasti silmällä pienten läheisyydessä.

Veljen lähdettyä suuntasimme Ylivieskaan tapaamaan Jarin siskoa, ja teimme vielä yllätysvierailun Jarin kummitädin luokse. Tässä vaiheessa koiranpoika oli jo ihan poikki. Kävin hakemassa sille autosta juomakipon ja sillä välin se piti pienen huutokonsertin perääni. Mammanpoika... Uupumuksesta selvimmin kieli nukahtaminen kahvipöydän viereen viidessä minuutissa. Javahan tosiaan ei oikein osaa rentoutua uusissa paikoissa kovin nopeasti, joten se täytyi olla tosiaan väsynyt, kun noin nukahti umpiuneen Jarin kummitädin kotia juuri tutkimatta.

Taas uimassa...

Maanantaina kävimme vielä kylässä Jarin tädin ja kummisedän luona. Kummisedän luona Java keksi taas alkaa vahtihaukkua löydettyään mansikkamaalta epäilyttää porukkaa eli Jarin kummisedän vanhemmat. Sisälle mennessä Java oli taas epänormaalin rauhallinen ja makoili välillä aloillaan ihan ilman käskyä. Ulkona puolestaan Java löysi tontin reunalta lammikon, johon tietenkin oli mentävä uimaan. Mietin hieman uskaltaako koiraan päästää sinne, kun vesi ei mitään puhtainta ollut, mutta päästettiin se kuitenkin ja että oli taas kivaa. Java uiskenteli edes takaisin ja kiipesi välillä rannalle hypätäkseen isolla loikalla takaisin veteen. Ihan älytön vesipeto tuosta on tosiaan kehkeytynyt.

Matkalla Jarin siskolle käväisin Kärkkäisellä ostamassa Javalle ison pallon, jolla se sai leikkiä sunnuntai-iltana. Pallo maksoi 3.60€ ja iloa siitä riitti noin kymmeneksi minuutiksi. Jotenkin ajattelin, ettei se saisi niin isoa palloa tuhotuksi alta aikayksikön, mutta mitä vielä. Potkiskelin palloa Javalle ja se nouti sitä tuhoten aina hieman lisää tuodessaan sitä takaisin. Ensin se onnistui kuorimaan osan pintakankaasta pois ja se jälkeen olikin helppo saada pallo kokonaan päreiksi. Noh, tulipahan opittua, että tuolle pitää ostaa vain jostain kestävämmästä materiaalista valmistettuja palloja. Betonista kenties?

Lyhytikäinen lelu

Tiistai-aamuna pakattiin taas laukut autoon ja matka kohti kotia alkoi. En tiedä osasiko Java yhdistää pakkaamisen ja laukut autoiluun, mutta autoon se ihan itse kömpi huomatessaan meidän valmistelevan lähtöä. Se kylläkin kömpi etupenkille, eikä omalle paikalleen taakse. Siinä se sitten istuskeli pelkääjän paikalla naamallaan ilme "Kotiin, kiitos?".

Kuten vähän epäilinkin, Java nukkui koko matkan kotiin. Yhden pysähdyksen teimme, jotta koira pääsi pisulle ja me syömään, mutta muuten väsynyt reissaaja nukkui tyytyväisenä takapenkillä. Sää oli hieman turhan lämmin ilman ilmastointia ajeluun, joten Java sai matkata märästä pyyhkeestä tehty viitta harteillaan ja köyhän miehen ilmastointina pidimme ikkunoita raollaan, jotta ilmavirta toisi helpotusta kuumuuteen. Reippaan viiden tunnin matkan jälkeen oltiinkin sitten kotona, jossa Java jatkoi matkauupumuksensa poisnukkumista omalla patjallaan.

"Joko mennään kotiin?"

Keskiviikkona Javalla olikin sitten kastraatio edessä. Aika oli varattu puoli kolmeksi, jolloin sitten etsiydyimme eläinlääkäriin. Omaa vuoroa odotellessa punnitsin Javan ja kappas vain, herralle oli tullut kilo lisää (34kg, iso poika). Pian meidät kutsuttiinkin sisään ja eläinkääri selitti toimenpiteen kulun ja antoi Javalle rauhoittavan pistoksen. Odottelimme, kunnes Java nukahti, jonka jälkeen meillä oli tunnin odotus. Koska eläinlääkäri oli ihan Jumbon vieressä, lähdimme ostoskeskukseen istumaan kahvilaan ja tekemään pienen kierroksen kaupoissa.

Tunti kului nopeaan ja palasimme takaisin eläinlääkäriin. Autosta noustessa kuulin sisältä koiran haukuntaa ja totesin Jarille, että haukku kuulostaa epäilyttävän tutulta ja sisälle päästyämme oli hoitaja vastassa, joka kertoi Javan olevan valmis ja hereillä. Herättyään se oli aloittanut huutokonsertin, joka sitten jatkui siihen asti, kunnes menimme hakemaan sen huoneesta, eli ulkona kuulemani tutuhko haukku oli Javan huutoa...

Tötteröpäinen ja hieman tokkurainen koiruus autettiin autoon ja ajoimme kotiin. Java nukkui jokusen tunnin lääkehuuruja pois, ja heräsi sitten pirteänä hieman kahdeksan jälkeen. Se sai pienen annoksen ruokaa, jonka jälkeen se olikin oma itsensä ja tuli häntä heiluen ja lelu suussa pyytämään, josko joku leikkisi sen kanssa. Vaikka tarmoa olisi ollut, emme lähteneet pientä pissatuslenkkiä pidemmälle ensimmäisenä iltana, mutta torstaina sitten jo pidensimme lenkkiä ja tänään iltalenkki oli jo ihan normaalipituinen. Olimme varautuneet kipeään ja vinkuvaan koiraan, joten oli todella iloinen yllätys, ettei tuo ole ollut moksiskaan haavasta vaikka ei ole saanut kipulääkettä leikkausessa saamansa lääkkeen jälkeen. Ainoastaan puhdistuksen jälkeen haavaa hieman kutittaa, joten silloin saa kerran tai pari olla käskemässä koiraa jättämään haava rauhaan.

Kauluria oli tarkoitus pitää öisin, mutta siitä ei tullut mitään. Heti saadassan kaulurin kaulaan Java alkaa läähättää stressaantuneena niin nopeasti kuin keuhkoista pääsee ja saa totaalisen stressihalvauksen. Keskiviikkoiltana se seisoi viisi minuuttia paikoillaan kauhuissan kaulurista liikuttamatta lihastakaan ennen kuin käskin sen tulemaan sängyn viereen, johon ajattelin käskeä sen makaamaan, mutta kauhuissaan oleva koiraparka yrittikin kiivetä sänkyyn päästäkseen syliini... Otimme sitten suosiolla kaulurin pois; miksi kiusata toista turhaan, kun ei Java oli kovinkaan kiinnostunut haavasta. Väkersin sille sitten vanhasta t-paidasta "vaipan", jota se pitää öisin varmuuden vuoksi.

Haava näyttäisin alkavan parantua hyvin, ainakin näin parin päivän perusteella. Se ei vuoda mitään eikä ole mitenkään ärtyneen näköinen, vaan siisti eikä ole kovin kipeäkään, koska Java antaa suuremmitta vastalauseitta putsata sitä. Ainoa ilmennyt haitta taitaa olla Javan saamista lääkkeistä aiheutunut ripuli. (Ainakin oletettavasti johtuu lääkkeistä, koska ei ole saanut mitään normaalista poikkeavaa ruokaa.) Eilen jo oli maha löysällä ja tänään täydellä vesiripulilla, mutta sen pitäisi kuulemma mennä aika nopeasti ohi. Toivottavasti meneekin.

Nyt sitten mennään reilu viikko (tai katsotaan miten haava paranee) hihnalenkkilinjalla ja otetaan rauhallisesti. Opetellaan ajankuluksi ja aktivoinnin vuoksi uusia temppuja ja odotellaan alkaako pallien puutoksella olla jotain vaikutusta koiruuden käytökseen.

Treffeillä ja reissussa

Meidän karvakorvan blogi pääsi Minne sitten? -blogissa olleessa TOP10 listauksessa sijalle 9. Karvakorva kiittää!

Kalliolla kukkulalla... ©Jenna Rynö

Keskiviikkona Javalla oli treffit saku-holskumiksitytön kanssa Sipoossa Pilvijärellä. Java ei ollut kyseistä neitiä ennen tavannut, joten vähän jännitti miten tulee toimeen. ...lähinnä itseni kannalta, että saanko hävetä, jos Java olisi päättänyt ottaa ja ihastua uuteen tuttavuuteen niin syvästi, että olisi yrittänyt selkään ihan riesaksi asti. Mutta ei ongelmaa, aluksi molemmat koirat menivät hetken harjat pystyssä, mutta pian juostiinkin jo nätisti edes takaisin peräkanaa, eikä Java kertaakaan edes tainnut miettiä selkäänhyppäämistä.

Niin, Pilvijärven ympäristöhän on luonnonsuojelualue, jolla koiria ei saisi pitää vapaana, mutta hups, jotenkin vain kaksikko kuitenki juoksi vapaana koko kiertokävelyn uimarannanohitusta lukuunottamatta... Molemmat pysyivät lähellä koko ajan ja eivätkä  muutenkaan mitään tyhmyyksiä tehneet, niin haitanneeko tuo.

Kilpauintia. ©Jenna Rynö

Matkallisesti järven kiertäminen ei ole pitkä, mutta polku menee ylös ja alas kallioita, joten kyllä se väsytti. Varsinkin, kun en muutenkaan ole mitenkään huippukunnossa. Koira samaten otti pitkät nokoset kotiin päästyään. Kolmisen tuntia taisi reissuun mennä ja kiva lenkki kyllä oli. Maisemat olivat hienot ja monessa kohtaa pystyi antaa koirien uida. Javahan on ihan mahdoton vesipeto, joka alkaa heti täpistä innosta, kun huomaa uimaanpääsymahdollisuuden. Veteen se menee ihan itekseen ja ui edestakaisin sinne tänne ihan uimisen ilosta. Toki hakee keppiäkin vedestä, mutta turha sille on heitellä, kun uiminen hoituu ilman houkutteluakin. Treffikaveri ei kuulemma ollut yhtä vesipeto. Keppiä se vedestä haki, mutta itsekseen se ei Javan tapaan uimaan mennyt. ...ainakaan aluksi. Hieman ihmeteltyään Javan menoa sekin päätti lähteä uiskentelemaan ja niin kaksikko sitten uiskenteli peräkanaa ihan vain huvikseen.

Takapenkkimatkaaja

Perjantaina-aamuna lähdettiinkin sitten matkaan kohti Pohjois-Pohjanmaata. Tavarat ja koira pakattiin autoon ja menoksi. Ensimmäiset pari tuntia Java jaksoi olla kiltisti, mutta hieman ennen Jyväskyllää alkoi takapenkillä pyöriminen ja pieni kitinä ("Ollaanks perillä jo? Jokoo??"). Aikeina oli onneksi muutenkin pysähtyä Jari-Pekassa syömään hampparit ja jaloittelemaan koiraa, joten kauaa ei tarvinnut kitinää kuunnella.Vein koiruuden käymään pissillä ja pienellä kävelyllä, jonka jälkeen Jari meni hakemaan meille hampparit. Odotellessa temppuilimme Javan kanssa nurmikolla ja leikimme naminetsintää ajankuluksi. Törmäsipä Java myöskin siipirikkoon kärpäseen, joka oli Javan mielestä aivan kumma ilmestys. (Ks. alempaa videopätkä Javan ja kärpäsen tapaamisesta.) Hampparit syötiin terassilla Javan maatessa nätisti terassiaiden toisella puolella.

Tauolla Jari-Pekassa.

Uimatauko Viitasaarella.

Ja matka jatkui taas. Taas Java jaksoi parisen tuntia olla nätisti ennenkuin takapenkiltä alkoi taas kuulua "Joko ollaan perillä?". Autosta oli bensakin vähissä, joten pysähdyimme Viitasaaren ABC:lle tankkaamaan ja päästämään koiruuden jaloittelemaan. Koska huoltoasema on aivan järven rannassa, päätimme antaa Javan käydä pulahtamassa ja päästämässä suurimma energiat pois. Innoissaan vesipeto ryntäsi luvan saatuaan veteen ja uiskentelis siellä sitten kymmenisen minuuttia ympyrää. Rannan lähellä oli pari tolppaa järvenpohjassa kiinnitettyinä ja ne olivat Javan mielestä hyvin epäilyttäviä. Ensin se ui muristen niiden ohi, ja sitten meni vielä lähelle haukkumaan niitä. Karvainen ääliö... Kun pahimmat höyryt oli uimalla päästelty, jatkettiin matkaa. Uimisella oli haluttu vaikutus ja Java oli hiljaa koko loppumatkan ja meinasin ihan nukahtaakin juuri ennenkuin pääsimme perille.

Rauhaton sielu kylässä...

Perillä Javalla unohti aluksi käytöstavat. Autosta päästyään Java aloitti vahtihaukkushow nähtyään vieraan pihan ja viisi vierasta ihmistä (Jarin äidin Java on kerran nähnyt, mutta olivat täysin uusia tuttavuuksia). Java ei ihan ollut varma mitä olisi tehnyt, sillä vahtihaukun lisäksi se myös pehva pystyssä oli pyytämässä Jarin nuorinta sisarusta leikkimään kanssaan. Aikansa pelleiltyään se onneksi rauhoittui ja hieman muisti, miten kuuluu käyttäytyä. Loppupäivä menikin sitten uutta paikkaa ja uusia ihmisiä ihmetellessä. Javalla on vielä hieman (tai enemmänkin) vaikeuksia vieraassa paikassa rauhoittumisessa. Koko ajan pitäisi tutkia ja vahtia mitä ja missä kukin ihminen tekee, joten on välillä mennyt hieman hermot tuohon otukseen sen seilatessa edes takaisin. Pakottamalla se on hetken paikallaan, mutta silloin sitä pitää olla vahtimassa, mikä ei sekään ole kivaa. Mutta sehän on melkein pentu vielä; kai se vanhetessaan oppii olemaan rauhassa? Toivossa ainakin on hyvä elää...

Yöllä heräilin sen vaihtaessa paikkaa ja asentoa, koska lattia ja Javan päpälät eivät olleet yhteensopivat ja pienestäkin liikkeestä syntyi yllättävän iso ääni. Osasi se kuitenkin nukkua vieraassa paikassa. Onneksi. Nyt tänään lauantaina käytiin aamupäivällä uimassa, katsomassa muiden pelaavan tennistä ja ihmeteltiin vielä hevosiakin. Ja hermohan meinasi mennä. Uiminen nostaa aina kierroksia ja pomppivien tennispallojen seuraaminen taisi olla Javalle tuskaa. Vinkui ja kitisi, kun ei saanut mennä juoksemaan pallojen perään. Pallojen katselun jälkeen ihmeteltiin muutamaa haassa ollutta hevosta. Niille piti hieman murista ja haukkua häntä ja harja pystyssä. Epäilyttäviä otuksia selkeästi...

Vielä on muutama päivä kyläreissua jäljellä. Tiistaina takaisin kotiin ja keskiviikkona sitten kastraatio. Ja loppuun vielä Javan tyylinäyte uimaanmenosta.

Ja toiset heti perään!

Meidän ei ollut tarkoitus osallistua tänään olleisiin tokon mölleihin, mutta kuinkas kävikään ja minut ylipuhuttiin sittenkin menemään niihin. Mutta ei harmita yhtään, että osallistuimme! Me voitimme taas nakkiluokan. Hyvä me! Hyvä Java!

Väsynyt voittaja.

Minulle tuli mieleen, että osasyy viimekertaiseen ylivireeseen saattoi olla nakeissa, jotka meillä oli mukana. Java kun on pallohullun lisäksi myös herkkuhullu. Tällä kertaa en koskenutkaan nakkeihin ennen omaa varsinaista suoritustamme. Luoksepäästävyyden ja paikkamakuun hoidin ihan vain tavallisilla nameilla. Ja koiruuden kierrokset olivatkin huomattavasti paremmalla tasolla. Hieman malttamaton oli paikkamakuussa, joten syötin sille nameja pienin väliajoin, että se jaksoi olla paikoillaan. Vieressä ollut porokoira haukkui ison osan ajasta, mikä vielä lisäsi Javan malttamattomuutta ja lisäksi muutama koira eteenpäin ollut cockeri pinkaisi kesken kaiken ohjaajansa luo; äkkiä namia Javan nassuun, ettei vain tee samoin. Muutaman kerran Java inahti, mutta muuten makasi nätisti.

Miinusta tuli sitten siitä, että se ennakoi perusasennon minun palatessa sen vierelle paikkamakuun lopuksi. (Eipä kuitenkaan liikkeestä seisomisessa eikä hypyssä ennakoinut perusasentoa.) Muuten liikkeet menivätkin sitten hyvin, mitä nyt pientä haahuilua oli seuraamisessa. Seuraaminen on Javalla ihan hyvännäköistä, kun se keskittyy, mutta ei teiniherra jaksa kokonaista pitkää monen käännöksen seuraamisliikettä vielä täydellä kontaktilla. Harjoitusta, harjoitusta...

Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 9
Seuraaminen kytkettynä: 9
Seuraaminen taluttimetta: 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9
Luoksetulo: 9½
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9½
Estehyppy: 9½
Kokonaisvaikutus: 10
Pisteet: 185,5/200
Sij. 1/12

Tuomari kehui, että on tekemisen meininki meidän touhussa ja Java on todella helluinen odottaessaan perusasentokäskyä ja kuulemma näyttää ihan pidättävän henkeä, kunnes viimein saa luvan istua viereen. Tuomari totesi myös, että hieman haahuilua oli vielä seuruussa, mutta muuten olemme hänen mielestään jo kisakunnossa, kunhan minä häivyttäisin varmistuskäsiliikkeet pois. (Minä näytän sormella/kädellä Javalle, ettei sen tule liikkua ennen lupaa, varmistaen Javalle sen tekevän oikein sen pysyessä paikoillaan. Yksin harjoitellessa en tee varmistuksia, mutta muut koirat/ihmiset ympärillä ovat kuitenkin iso häiriö, joten on ihan hyvin mahdollista, että Javaa alkaisi arveluttaa kesken kaiken, että tekeekö se nyt oikein vai pitääkö alkaa tarjota jotain muuta temppua.) Pitääkin nyt jatkossa keskittyä enemmän eleettömyyten, kun mennään porukalla treenaamaan.

Yritimme eilen pitää vielä viime hetken treenit kaverin kanssa, mutta siitä ei tullut mitään. Menimme pellolle treenaamaan, mutta molemmilla koirilla oli niin kuuma, että ne olivat ihan muissa maailmoissa. Puolisen tuntia siinä sitten tahkottiin, jonka jälkeen annettiin olla ja lähdettiin uittamaan sessuja. Java on jo pentuna leikkinyt tämän koiran kanssa, mutta koska sekin on nyt nuori uros, niin Javan käytöksessä olisi taas ollut hieman parennettavaa (eikä niin hiemankaan). Kaverikoira työnsi päänsä minun reppuuni ja Java suuttui siitä. Luulen Javan ajatelleen toisen menevän ottamaan hänen rakkaat pallonsa repusta ja siksi sitten menetti hermonsa. Hetken rauhoittumisen jälkeen kaikki oli taas ok. Mutta toinen isompi rähinä nousi sitten uimisen jälkeen. Javasta on hirveän kivaa juosta kepin kanssa niin, että toinen juoksee perässä tavoitellen keppiä, mutta sitä Java ei sitten enää siedäkään, jos toinen yrittää oikeasti ottaa sen kepin sen suusta pois. Nooh, kaverikoira ei tiennyt Javan pelin sääntöjä ja yritti kaiketi ottaa kepin, jolloin Java taas suuttui. Katsoin jo kauhuissani, että nyt tulee pahaa jälkeä Javan ottaessa otteen toisen koiran päästä, mutta onneksi se taisikin pitää vain kiinni, eikä oikeasti purrut, koska toiseen ei tullut reikiä. (Ainakaan paikanpäällä tutkittaessa ei näkynyt mitään.) Ärsyttävää. Se osaa olla nätisti, eikä ole vihainen koira, mutta sitten on näitä tyhmiä pieniä juttuja, joita se ei siedä uroksilta varsinkaan. Ensi kuussa lähtee herralta pallit, niin toivottavasti sillä olisi edes pieni vaikutus äksyilyynkin...

Ensi viikolla lähdemme Jarin äidin luokse vierailulle Pohjois-Pohjanmaalle muutamaksi yöksi. Saas nähdä mitä koiruus tykkää. Se ei ole vielä koskaan ollut yökylässä missään. Kaikki meidän reissut ovat olleet päiväreissuja, joilta on palattu yöksi kotiin. Lähinnä tuon minun papukaijani takia, sillä en tykkää jättää sitä vuorokaudeksi yksin, mutta sen raahaaminen hoitoon on oma hommansa, joten en jaksa sitäkään usein tehdä. Nyt kuitenkin viedään harakkaiseni hoitoon ja suunnataan road tripille. Toivottavasti Java jaksaa pitkän automatkan eikä ala vinkumaan tai tule pahoinvoivaksi. Pitää pysähdellä usein ja mikäli on kuuma sää, niin ajoittaa ajo sitten viileämpiin vuorokaudenaikoihin (Ilmastointi olisi ihana...) ja mikäli mahdollista, niin käyttää koiraa vaikka uimassa kesken matkan, jos osuu jokin sopiva paikka kohdalle.

Meidän ensimmäiset kisat!

Me osallistuimme tänään meidän ensimmäisiin tokon harkkakisoihin, jotka Espoon Koirakeskus järjesti Tapiolassa. Kisasimme Javan kanssa nakkiluokassa ja kisat olivat todella pienet, joten vastassa meillä oli vain kaksi muuta koirakkoa.

Java oli koko aamun ihan hirveästi ylikierroksilla ja kisapaikalle päästessä se kitisi ja piippasi, eikä meinannut nahoissaan pysyä. Yritin käskeä sen maahan makaamaan ja rauhoittumaan, mutta teinipelle vain kieri ruohikolla ilman aikomustakaan laskea kierroksia alas... Katselin koiran touhua ja olin ihan varma, että koko kisahomma menee ihan päin mäntyä, kun koira oli kuin mikäkin kofeiinin yliannostuksen saanut duracellpupu. Pupuseni kanssa sitten ole kehään mentävä, ei siinä muuta voinut.

Osanottajien vähyys oli ehkä vain eduksi ja me sitten menimme ja voitimme nakkiluokan pistein 156,5/160p ylivireisestä koiruudesta huolimatta.

Seuraa!

Luoksepäästävyys: 10
Paikallaolo maaten ½min: 9,5 (ylikierrosten takia vinkui)
Kytkettynä seuraaminen: 10
Maahanmeno: 10
Luoksetulo: 10
Seisominen: 9,5 (perusasento ennen käskyä)
Hyppy: 9,5 (perusasento ennen käskyä)
Kokonaisvaikutelma: 10

Java osasi onneksi kohdistaa ylivireensä minuun ja yhteiseen suoritukseen, ja ylivireen takia meidän suoritus oli innokkaan ja iloisen näköinen, kun koira oli sata lasissa mukana. Ainoastaan paikkamakuussa ylivireestä oli haittaa, sillä eihän Javaa olisi ollenkaan huvittanut maata moisessa mielentilassa aloillaan. Pakko kuitenkin oli siinä maata, mutta liikkeen tylsyyden se sitten ilmaisi vinkumalla, jonka vuoksi saatiin sakkoa pisteissä. 

Voittaja palkintoineen.

Muut sakot tulivat sitten siitä, että Java ennakoi perusasentokäskyn seisomisessa ja hypyssä. Molemmissa liikkeissä se seisoi ihan hyvin paikoillaan, mutta iski ahterinsa lähes heti maahan, kun minä tulin seisomaan sen viereen odottamaan liikkurin lupaa käskeä se istumaan. Ei se ennen ole ennakoinut noin, mutta pitää nyt treenata lisää, ettei seuraavalla kerralla tee samaa pientä mokaa.

Lisäksi tuomari vielä huomatti, että meidän täyskäännös oli liian kaareva. Täyskäännös tulisi tehdä paikoillaan, joten otetaan tämäkin nyt sitten työn alle. Java kylläkin taitaa osata "oikean" täyskäännöksenkin ihan hyvin, mutta minä vain mokasin ja käännytin meidän kaaressa.

Kiva oli käydä ottamassa tuntumaan siihen, millaista on kisata tokossa, vaikka vain nakkiluokassa. Ehkä me vielä kivutaan korkeampiinkin kisaluokkiin. Hiljaa hyvä tulee, ja vielä on paljon treenattavaa ennen kuin ihan oikeisiin kisoihin uskaltaa. Muutamat möllit pitää vielä ensin saada alle. Ja muutenkin Java on sirutettava ja rekisteröitävä ennen kuin voimme edes miettiä oikeisiin kisoihin osallistumista.

Perjantaina kävimme taas agilityhallilla treenaamassa. Houkuttelin Javan menemään puomin pallon avulla ja nyt on senkin kammosta päästy sitten yli. Lisäksi kokeilin saada pujotteluun vauhtia lisää ja pallopalkallahan Java pujotteli kepit oikein mallikkaasti. Tosi nopeasti se tuon pujottelun on oppinut, koska agikurssin aikana harjoittelimme pujottelua ensimmäisellä ja viimeisellä kerralla ja nyt kolmesti olemme hallilla harjoitelleet. Ja jokainen harjoittelu on ollut korkeitaan jotain viiden minuutin luokkaa ja tuossa videolla tulos.

Torstaina meidän koirapuistoilun jälkeinen iltalenkki  sai luontoretkimäisen tunnelman. Kävelimme metsän ja peltojen keskellä menevää kuntopolkua ja yhtäkkiä huomasin meidän edellä menevän "irtokoiran". Katselin sen menoa hetken ja se pysähtyi katselemaan meitä ja silloin tajusin, että kettuhan se siinä olikin eikä mikään koira. Hetken se tuijotti ja sitten luikki metsään piiloon. Ketun jäljille päästyämme Java nuuski hieman tavallista enemmän maata, mutta ei ketun haju kovin kiinnostava ollut. Jatkoimme matkaa ja hetken päästä peltoa pitkin juoksi peura. Sekin pysähtyi tielle meitä hetkeksi katsomaan ennen kuin ampaisi metsän suojaan. Java ei näyttänyt edes huomanneen koko otusta. Seuraavaksi pellolla ihan meidän läheltä pinkaisin kaksi jänistä juoksuun ja ne Java huomasi ja ampaisi perään. Yksi vihainen kieltokarjaisu ja koira palasi takaisin. (Toivottavasti Javan saalistusvaistot pysyvät aina näin pieninä.) Hetken matkaa käveltyämme huomasin maassa tumman möhkäleen, joka lähemmäs päästyä osoittautui rupikonnaksi. Jäin konnaa ihmettelemään ja Javakin tuli sitä nuukimaan. Ensin se nuuski konnaan ihan nätisti, mutta sitten yhtäkkiä se sai päähänsä läimäistä konnaa tassullaan ja ennen kuin ehdin kieltää, oli konna littanana Javan tassun alla. Ei onneksi tainnut konnalle pahaa vahinkoa tulla tästä pahoinpitelystä... Vielä ennen kuin kotiin pääsimme näin ison sammakon loikkivan tieltä pusikkoon. Harvoin näkee noin montaa luontokappaletta samalla reissulla ja taisi olla ensimmäinen näkemäni peura koskaan ja ensimmäinen kettu täälläpäin.

Ai niin, askartelin Javalle uuden pedin Pohjanmaalta palattuani. Sain isotädin vanhan ja tarpeettoman ompelukoneen omakseni, tädiltä vanhan roskiin matkalla olleen vaahtomuovipatjan ja kotoa nappasin sinistä vakosamettikangasta. Niistä minä sitten väkersin koiruudelle uuden pedin. Vakosametti ei ehkä ole paras kangas karvaisen elikon pediksi, mutta ainakin se on helppo imuroida ja se kiinnittää itseensä monta koirankarvaa, jotka muuten pyörisivät nurkissa silmiä ärsyttämässä.