BFF kylässä pitkästä aikaa

Päpälä päpälässä. ♥

Oi sitä iloa, kun Javan lempparityttö ja ensimmäinen koiraystävä eli snautseri Vicke tuli toissaviikonloppuna kylään. Vicke on ollut sairaslomalla, eikä Java siksi ole nähnyt sitä hetkeen, joten ei meinannut herra pysyä nahoissaan, kun näki kuka sieltä ovesta tulikaan. Vicken lisäksi iloa auheutti myös Vicken emäntä, joka kuuluu Javan lempi-ihmisiin.

Lähdettiin heti suosiolla pellolle juoksuttamaan koiria, koska kämppä on hieman liian pieni juoksuleikkeihin. Siellä koiruudet sitten mennä huitelivat ja hauskaa näytti olevan, vaikka päivä olikin todella kuuma. Me emännät leiriydyimme pellon keskelle ja piskit juoksivat sinne tänne välillä käyden ilmoittautumassa ja hörppäämässä vettä. On hauska katsella koiria, jotka nauttivat juoksemisesta ja leikkimisestä toistensa kanssa. Parisen tuntia koirilla riitti puhtia ennen kuin touhu alkoi näyttää sen verran väsyneeltä, että päätimme palata takaisin meille. Laitettiin ruokaa ja katsottiin elokuva, jonka loppupuolella koiratkin olivat jo ladanneet akkujaan sen verran, että jaksoivat taas aloittaa pienen painimisen. Lähdimme saattamaan vieraita ja poikkesimme vielä metsään, jossa koirat saivat uudelleen rällätä keskenään. ...kepin mutusteluksi touhu meinasi mennä, mutta kyllä hetken keppihippaakin leikkivät.

Kävimme viime viikolla lunastamassa Mushin ilmaisen barf-aterian, mutta sen sijaan, että Java olisi saanut kokeilla barfaamista, minä otin ja tekaisin pussin sisältämästä nauta-sika-kana-jauhelihasta namipaloja. Lisäsin munaa ja kaurahiutalaita sekaan, levitin pellille ja paistoin koko komeuden. Hieman murustavia nameja tuli, mutta Javalle kyllä kelpasi. Jauhelihanameista innostuneena nappasin maksanpalan kauppareissulta mukaan ja tein lisää itse tehtyjä nameja keittämällä ja paistamalla maksanpalasista nameja. Niistä tulikin hyviä; Javan reaktiosta päätellen maistuivat hyville ja paistamisen jälkeen namit olivat sopivan kuivia, etteivät hajoa eivätkä tahraa taskunpohjaa.
 

Jauhelihanameja.

Maksanameja.

Namujen lisäksi askartelin myös uuden pannan jälleen. Koska ensimmäinen tekemäni paracord-panta oli Javalle hieman liian iso, päätin tehdä sille toisen ja tällä kertaa myös oikean kokoisen. Halusin myös kokeilla leveämpää punosta tällä kertaa. Väreiksi piti tulla sininen-taivaansininen, mutta taivaansininen oli loppu, joten piti tyytyä sen tilalla turkoosiin. Ihan nätti siitä kuitenkin noinkin tuli.

Paracord-panta vol. 2

Omatekoisia maksanameja testattiin tänään treeneissä, joissa laitettiin pitkästä aikaa rally-rata pystyyn. Namit taisivat olla hieman liian hyviä, sillä Java yritti liikaa ja ensimmäsellä kerralla radan suoritus meni vähän niin ja näin. Kaikenhan se kyllä osaa, mutta naminlumoissaan ylireagoi käskyihin, jonka vuoksi tehtiin sitten rataa myös pelkällä suullisella kehumisella ja siten menikin paremmin. Kaikenkaikkiaan treenit olisivat voineet mennä paremminkin. Mukana oli pari uutta tuttavuutta, joita Javan piti alkuun ihmetellä, eikä olisi oikein halunnut keskittyä tekemiseen minun kanssani. Hetken temputettuani Javaa yksinkertaisilla tempuilla alkoi se minun normaali treenikoirani sieltä näkyä ja odottaessa vuoroamme rally-radalle teimme pientä tokoilua sivummalla.

Edellisissä treeneissä totesin Javan heittävän peräänsä ihan liikaa oikealla vasemmalle käännyttäessä ja olemmekin sitä nyt korjanneet. Treenikaveri kuvasi pätkää meidän seuruusta ja ihan ok:lta se näytti nyt. Kontaktin hajoamista tapahtuu edelleen pidemmistä seuruupätkissä, mutta ainakaan koiran perä ei enää heittänyt ihan miten sattuu. Lisäksi käytettiin myös hyväksi uusia naamoja luoksepäästävyydessä. Vanhoista treenikavereista Java ei enää välitä, mutta uutta käpälöijää se yritti lipaista kesken kaiken. Pysyi kylläkin nätisti istuallaan koko ajan. Treenit lopettiin 2½min paikkamakuuseen. Java alkoi jo olla väsynyt, joten pientä kitinää herra piti, mutta ihan nätisti makasi aloillaan.