BFF kylässä pitkästä aikaa

Päpälä päpälässä. ♥

Oi sitä iloa, kun Javan lempparityttö ja ensimmäinen koiraystävä eli snautseri Vicke tuli toissaviikonloppuna kylään. Vicke on ollut sairaslomalla, eikä Java siksi ole nähnyt sitä hetkeen, joten ei meinannut herra pysyä nahoissaan, kun näki kuka sieltä ovesta tulikaan. Vicken lisäksi iloa auheutti myös Vicken emäntä, joka kuuluu Javan lempi-ihmisiin.

Lähdettiin heti suosiolla pellolle juoksuttamaan koiria, koska kämppä on hieman liian pieni juoksuleikkeihin. Siellä koiruudet sitten mennä huitelivat ja hauskaa näytti olevan, vaikka päivä olikin todella kuuma. Me emännät leiriydyimme pellon keskelle ja piskit juoksivat sinne tänne välillä käyden ilmoittautumassa ja hörppäämässä vettä. On hauska katsella koiria, jotka nauttivat juoksemisesta ja leikkimisestä toistensa kanssa. Parisen tuntia koirilla riitti puhtia ennen kuin touhu alkoi näyttää sen verran väsyneeltä, että päätimme palata takaisin meille. Laitettiin ruokaa ja katsottiin elokuva, jonka loppupuolella koiratkin olivat jo ladanneet akkujaan sen verran, että jaksoivat taas aloittaa pienen painimisen. Lähdimme saattamaan vieraita ja poikkesimme vielä metsään, jossa koirat saivat uudelleen rällätä keskenään. ...kepin mutusteluksi touhu meinasi mennä, mutta kyllä hetken keppihippaakin leikkivät.

Kävimme viime viikolla lunastamassa Mushin ilmaisen barf-aterian, mutta sen sijaan, että Java olisi saanut kokeilla barfaamista, minä otin ja tekaisin pussin sisältämästä nauta-sika-kana-jauhelihasta namipaloja. Lisäsin munaa ja kaurahiutalaita sekaan, levitin pellille ja paistoin koko komeuden. Hieman murustavia nameja tuli, mutta Javalle kyllä kelpasi. Jauhelihanameista innostuneena nappasin maksanpalan kauppareissulta mukaan ja tein lisää itse tehtyjä nameja keittämällä ja paistamalla maksanpalasista nameja. Niistä tulikin hyviä; Javan reaktiosta päätellen maistuivat hyville ja paistamisen jälkeen namit olivat sopivan kuivia, etteivät hajoa eivätkä tahraa taskunpohjaa.
 

Jauhelihanameja.

Maksanameja.

Namujen lisäksi askartelin myös uuden pannan jälleen. Koska ensimmäinen tekemäni paracord-panta oli Javalle hieman liian iso, päätin tehdä sille toisen ja tällä kertaa myös oikean kokoisen. Halusin myös kokeilla leveämpää punosta tällä kertaa. Väreiksi piti tulla sininen-taivaansininen, mutta taivaansininen oli loppu, joten piti tyytyä sen tilalla turkoosiin. Ihan nätti siitä kuitenkin noinkin tuli.

Paracord-panta vol. 2

Omatekoisia maksanameja testattiin tänään treeneissä, joissa laitettiin pitkästä aikaa rally-rata pystyyn. Namit taisivat olla hieman liian hyviä, sillä Java yritti liikaa ja ensimmäsellä kerralla radan suoritus meni vähän niin ja näin. Kaikenhan se kyllä osaa, mutta naminlumoissaan ylireagoi käskyihin, jonka vuoksi tehtiin sitten rataa myös pelkällä suullisella kehumisella ja siten menikin paremmin. Kaikenkaikkiaan treenit olisivat voineet mennä paremminkin. Mukana oli pari uutta tuttavuutta, joita Javan piti alkuun ihmetellä, eikä olisi oikein halunnut keskittyä tekemiseen minun kanssani. Hetken temputettuani Javaa yksinkertaisilla tempuilla alkoi se minun normaali treenikoirani sieltä näkyä ja odottaessa vuoroamme rally-radalle teimme pientä tokoilua sivummalla.

Edellisissä treeneissä totesin Javan heittävän peräänsä ihan liikaa oikealla vasemmalle käännyttäessä ja olemmekin sitä nyt korjanneet. Treenikaveri kuvasi pätkää meidän seuruusta ja ihan ok:lta se näytti nyt. Kontaktin hajoamista tapahtuu edelleen pidemmistä seuruupätkissä, mutta ainakaan koiran perä ei enää heittänyt ihan miten sattuu. Lisäksi käytettiin myös hyväksi uusia naamoja luoksepäästävyydessä. Vanhoista treenikavereista Java ei enää välitä, mutta uutta käpälöijää se yritti lipaista kesken kaiken. Pysyi kylläkin nätisti istuallaan koko ajan. Treenit lopettiin 2½min paikkamakuuseen. Java alkoi jo olla väsynyt, joten pientä kitinää herra piti, mutta ihan nätisti makasi aloillaan.

Noutamista ja pientä retkeä

"How you doin'?"

Haluan vähemmän reaktioherkän koiran. Pfft! Javan mielestä sen kuuluu rynnätä mukaan, jos jossain tulee koirille kinastelua. Kolmesti se on puistossa rynnännyt mukaan, jos muille pojille on tullut kinaa ja ajattelin, sen menneen "auttamaan" tuttua urosta panemaan tuntemattomalle vastaan, mutta nyt tiistaina tokotreeneissä se karkasi paikkamakuusta viereisen koirapuiston aidan luokse, kun puistossa aidan lähellä tuli parille tuiki tuntemattomalle labbikselle riitaa. Karjuin koiran sitten takaisin, mutta millähän ihmeellä moista intoa mennä mukaan tappeluun kouluttaisi pois...

Tiistain treenit eivät muutenkaan olleet onnistuneimmasta päästä. Mukana oli pitkästä aikaa eräs nuori valkkariuros, josta Java ei pidä yhtään. Valkkariuroksella on tapana tuijotella ja hieman muutenkin provosoida, ja meidän karva-aivohan tosiaan provosoituu helposti. Valkkarin paikallaolo selkeästi häiritsi Javaa ja itsekään ei voinut täysin keskittyä treenaamiseen, kun piti pitää silmällä, että pidimme pienen etäisyyden valkkariin ja ettei Java hermostu tuijotukesta tai jostain muusta. Treeniporukkaan kuuluu muitakin uroksia, mutta ainoastaan tämä valkkari on Javalle kuin punainen vaate härälle. Kai saan toivoa, että iän ja pallien lähdöstä johtuvan hormonitoiminnan ansiosta sekä provosoitumiskynnys että halu lähteä riitelemään alenevat tulevaisuudessa? Itsensä huijaamista? ...Näkee sitten tulevaisuudessa, onhan tuo otus kuitenkin vielä nuori, eikä vielä taida olla henkisesti ihan kehityksensä päätepisteessä.

Väsy...

Kastraatiosta puheenollen, pieniä muutoksia taitaa olla havaittavissa. Jalkaa ei ehkä nostella yhtä usein kuin ennen vaan herra lorottelee rakkonsa tyhjäksi, eikä säästele merkkaamista varten. Mietin myös olisiko kastraatiolla osuutta asiaan, kun Java yritti puistossa saada erästä labbisurosta leikkimään kanssaa, vaikka normaalisti Java vain komentaa tätä. Nytkin Java hieman komensi, mutta sitten alkoikin läimiä toista tassuilla yrittäen saada tätä painimaan kanssaan, sitten se hieman komensi taas, kunnes heittäytyi maahan labbiksen eteen "Käys nyt painimaan!" ja sitten taas komennettiin ja lopuksi Java alkoi repiä labbista korvista. Labbisparka ei oikein tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä, kun yleensä Javalta saa vain hieman hammasta, jos labbis on erehtynyt yrittämään saada Javaa leikkimään. Odotan mielenkiinnolla mitä Java tekee seuraavan kerran, kun osutaan tämän labbiksen kanssa puistoon samaan aikaan.

Torstain treenien jälkeen menimme Javan kanssa niitylle treenikaveriauspain kanssa katsomaan tapahtuisiko ihme ja alkaisivatko pojat leikkiä. Ihmettä ei tapahtunut, mutta Java oli nätisti. Pieni ponneton ärähdys kepinpalan perään, mutta muuten osasi käyttäytyä. Java jopa haukkui päin auspain naamaa leikkiinkutsukiljuntaansa, mutta viesti ei mennyt perille. Noh, eihän sitä leikkiä edes tarvitse, kunhan osaa olla nätisti myös niiden urosten kanssa, joita ei olla tapailtu yhtä ahkeraan kuin meidän puistokavereita.

Noutaja.

Treeneissä torstaina otettiin hieman noutoharjoittelua. Ostin reipas viikko sitten noutokapulan ja siitä asti olemme harjoitelleet pitoa ja noutamista. Javahan osasi tuoda pallon/kepin takaisin jo ennestään, mutta minun suureksi ärsytykseksi noutokapulan pitäminen suussa osoittautui vaikeaksi. Viikko taisi mennä ennen kuin Java koki ajaa-elämyksen ja tajusi, että kun kapulan ottaa suuhun, se myös pidetään siellä eikä heitetä emännän varpaille. Ja tuon tajuttaan meillä olikin jo kasassa noudolta näyttävä nouto. On siinä vielä harjoiteltavaa otteen parantamisessa, nopeuden nostamisessa ja pienen käsiohjauksen poistamisessa, mutta olen todella tyytyväinen, että viikossa saatiin noinkin hieno nouto aikaa lähes tyhjästä.

Kokeilin myös yksi ilta pellolla pientä tunnistusnoutoa. Tökin nelisen keppiä lähekkäin niihin itse koskematta ja lisäsin mukaan viidennen, jota käpäilin kunnolla. Lähetin Javan hakemaan ja muutama nuuskaisu ja karvakorva nappasin oikean kepin suuhunsa. Ei kylläkään palauttanut, mutta jos Java osaa tunnistamisen jo, niin ei palautuksen opettaminen vaikeaa ole. Java on oppinut tunnistamisen ihan itsekseen. Jos heitän kepin pusikkoon, niin Java etsii oikeaa keppiä niin kauan, että se löytää sen, eikä koskaan tuo jotain random tikkua tilalle. Treeneissä testasin tätä myös kerran. Oma kapulamme ja kaverin kapula olivat vierekkäin ja käskin Javan hakemaan, se nuuskaisi kaverin kapulaa ensin ja sitten nappasi oman suuhunsa. Fiksu poika.

Torikoira.

Lähdimme yksi päivä Jaria vastaan Helsingin keskustaan. Pentuna kävimme viimeksi totuttamisen vuoksi, mutta nyt moiset retket ovat jääneet, koska asiaa keskustaan koiran kanssa ei ole ja jotenkin on vaivalloista lähteä ihan vain lähtemisen vuoksi. Nyt jaksoin vaivautua, kun halusin nähdä miten tuo käyttäytyy. Ihan hyvin meni, hieman oli "missä ollaan, minne mennään" -täpinää koiran askelluksessa, mutta muutamalla muistutuksella käveli nätisti vierellä. Kävelimme Kaisaniemen puiston kautta ja Rautatieaseman läpi odottamaan Jaria Rautatientorille. Istuskeltiin katselemassa torilla kulkevia ihmisiä ja tulipa siihen turistipariskuntakin kysymään saavatko he ottaa koirasta kuvan. Annoin luvan, mutta Javaa hieman epäilytti tuntematon pariskunta ja se sitten päätti päästää vahtihaukut turisteille. Hölmö... Rauhoittui kyllä kun kuvaajat jatkoivat matkaansa. Ihan kiva pieni kaupunkiretki koiruuden kanssa, mitä nyt bussissa tuo kitisi hieman tylsyyttään, mutta muuten käyttäyty ihan nätisti.

Mätsärikäpälöintiä.

Käytiinpä Kulkureiden järjestämissä mätsäreissäkin Hakunilan urheilupuistossa. Päivä oli ihan kamala ja satoi lähes koko ajan, mutta sitkeästi seistiin sateessa. Punainen nauha saatiin, mutta ei päästy palkinnoille. Meidän pitäisi Javan kanssa harjoitella parempaa ravia, koska luulen meidän karsiutuneen pois Javan ei-niin-nätin vierellä ravaamisen takia. Hieman päristelyä muille koirille omaa kehää odotellessa karva-aivo päästeli, mutta kaikenkaikkiaan oli ihan suhteellisen nätisti, vaikka kävelimme koirien ja ihmisten seassa katsomassa mitä mätsärikojuissa oli tekeillä ja tarjolla.