Rauha maassa jälleen

Tossu.

...vaikka ei onneksi mitään suurempaa seinille kiipeilyä sairaslomalla onneksi harrastettukaan. Muutama päivä tikkaamisen jälkeen meni hyvin pelkillä minilenkeillä. (Hyvä tietää, että otus kestää hyvin useamminkin lepopäivän.) Näiden muutaman päivän jälkeen herraa alkoi sitten hiljalleen tympiä liikunnan vähyys, joka sitten näkyi lisääntyneenä vetoleikin ehdotteluna ja yleisenä jaloissapyörimisenä. Ulkonakin toljotettiin ihan kaikkea kuin ei olisi kävelijää tai autoa ennen nähnyt. Mökkihöperö koira... Ajankuluksi tehtiin sisällä temppuja ja koiruus sai päivittäin raakaluita, tai Kongin suoraan pakkasesta. Lisäksi hajuerottelua harrastettiin ja opeteltiin me uusi temppukin eli keittiön kaappien ja laatikoiden sulkeminen. Lisäksi sairasloma-arkeen kuului haavan päivittäinen putsaaminen ja haavasiteiden vaihto. Jokusen päivän Java pyöri jaloissa rasittavaksi asti, mutta kyllä se siitä sitten rauhoittui jonkin verran sairasloman loppua kohti. Taisi antaa periksi ja alistui kurjaan kohtaloonsa lenkittömästä elämästä.

Nyt taas on normaalin rauhallinen poika.

Eivätkä ne tikit sitten tietenkään pitäneet. Noin viikko ompelun jälkeen kaksi tiukinta tikkiä olivat revenneet toisesta päästään irti, joten poistin ne kokonaan. Viime tiistaina sitten loputkin neljä käytiin poistattamassa eläinlääkärissä. Olisi niiden poistaminen kotonakin itse onnistunut, mutta poisto kuului hintaan ja halusimme mielipiteen miltä haava näyttää. Ja ihan hyvältähän haava hoitajankin mielestä näytti. Kävelylenkkeily palasi samana iltana päiväohjelmaan, kun ensin oli ostettu kunnolliset suojatossut, ja juoksemaankin todennäköisesti saa herran päästää jo muutaman päivän päästä. Onneksi haava lähti paranemaan noin hyvin koostaan ja tikkien pettämisestä huolimatta.

Treenihallillakin kävimme kesken sairasloman. Kävimme istumassa hallinnurkassa muiden treenatessa. Olimme hallilla puolitoista tuntia, eikä tuo karva-aivo tajunnut hiljentyä kokonaan ollenkaan. Rauhoittui kyllä makaamaan, mutta piti pienen pientä kitinää. Oli niin suuri vääryys joutua olemaan tylsästi tekemättä mitään muiden haukkujen pitäessä treenejä. Minulla olisi kyllä ollut mukana meillekkin tekemistä, mutta herra ei hiljentynyt kokonaan, niin puuhatarvikkeet pysyivät laukussa. Viime keskiviikkona jatkoimme samaan malliin ja nyt otus oli hiljaa sen hetken, että pääsimme välillä tekemäänkin jotain. Teimme hieman hajuerottelua ja muuta pientä pitäen välillä taukoa, jonka aikana koiran piti rauhoittua olemaan hiljaa. Ehkä tämä tästä, jatkentaan rauhoittumisharjoituksia.

Viikonloppuna on Lemmikkimessut Messukeskuksessa, joihin olisi tarkoitus suunnata kaverin kera tutkimaan mitä kivaa nähtävää olisi ja ehkäpä mukaan voisi tarttua jotain messutarjouksiakin.

Ja nyt jouduttiinkin saikulle...

Olimme Javan kanssa eilen palaamassa iltalenkiltä. Kävelimme kuntopolkua metsän keskellä, jossa yleensä annan Javan juoksennella vapaana. Päästin Javan nytkin vapaaksi ja se ampaisi kipittelemään edelleni polun reunaan. Jatkoimme jonkin aikaa matkaa minä kävellen polkua ja Java seilaten metsänreunassa, kunnes herra pysähtyi nuolemaan etutassuaan. Ajattelin siihen tarttuneen jonkin roskan ja jatkoin matkaa asiaa sen kummemmin huomioimatta. Hetken kuluttua Java kuitenkin pysähtyi uudestaan nuolemaan tassuaan ja tällä kertaa päätin katsoa mikä siinä on.

Otin tassusta kiinni ja käänsin sitä valoon. Valaistus oli huono, mutta kuitenkin näin, että jalan isossa polkuanturassa on iso haava, josta virtasi verta. Soitin Jarille, että tulee hakemaan meidät autolla ja ottamaan mukaan paperia ja muovipussin. Koska olimme vielä metsän keskellä, oli meidän pakko kävellä hyvän matkaa ennen kuin pääsimme Jarin ja auton luokse. Kääräisimme tassun muovipussiin, ettei auto tahriutuisi vereen ja ajoimme kotiin.

Kotona katsoimme paremmassa valossa haavaa. Se oli isohko. Noin peukalonpään kokoinen palanen anturaa roikkui pienen nahanpalan varassa ja verta vuosi paljon. Jari suihkutteli haavan puhtaaksi minun soittaessani eläinlääkärin päivystykseen. Päivystyksessä suositeltiin tulla näyttämään haavaa. Laitoimme tassun kääreisiin ja lähdimme päivystykseen.

Eläinlääkärissä oli kiireinen yö ja jouduimme odottelemaan hyvän aikaa ennen kuin lääkäri ehti tulla jalkaa katsomaan. Lopulta kuitenkin pääsimme sisään. Lääkäri putsasi haavaa ja totesi, että roikkuvaa palasta ei voisi tikata kiinni vaan se on irrotettava. Hän puudutti tassun ja leikkasi palan irti. Java ei pitänyt ollenkaan tassun käpälöinnistä, joten touhu meinasi mennä hieman painimiseksi. Lopulta Javalle päätettiin antaa pieni annos rauhoittavaa, koska lääkäri päätti yrittää tikata haavaa hieman pienemmäksi. Hän ompeli tassuun jokusen tikin, mutta sanoi, ettei ole mitään takeita, että tikit pitävät, koska haava oli iso ja pahassa paikassa. Hyvällä tuurilla ne pitävät ja haava paranee nopeammin ja siistimmin. Lopuksi hän sitoi tassun ja laittoi vielä suojaksi kumihanskan, ettei jalka kastuisi kotimatkalla.

Potilas Konginsa kanssa.

Kolme tuntia myöhemmin olimme taas kotona, mutta kumihanska oli mennyt kuitenkin rikki matkalla autoon ja autosta pois ja tietenkin side oli kastunut. Avasimme paketin, putsasimme haavan ja sidoimme sen uudelleen samoihin kääreisiin, joista olin ensin leikannut likaiset osat pois. Tänään sitten kävin hakemassa heti aamusta sidetarpeita ja herran antibiootit. Haava putsattiin taas ja sidottiin täysin puhtaisiin kääreisiin.

Kahden viikon päästä on tikkien poistaminen ja nyt vain toivotaan, että ne pitävät. Antibioottikuuria kestää 10 päivää. Eräässä Pärstäkirjan koiraryhmässä eräs kommentoi haavapostaukseeni, ette heillä vastaavan haavan paraneminen kesti kuukauden. Nyt sitten onkin edessä varmaan sekä koiralle että omistajille rankka kuukausi, kun jalkaa pitäisi lepuuttaa ja varoa, mutta teiniherra ei varmasti muutamaa päivää kauempaa haluaisi olla aloillaan. Pitänee vain yrittää keksiä sille kaikenlaista pääkoppaa väsyttävä puuhaa, kun liikuntaa pitää rajoittaa rajusti.

Takaiskua ja koirapuistoilua

Ei pitäisi mennä kehumaan, koska sitten ihan varmasti menee homma päin prinkkalaa. Javan koiranohitukset menivät jo niin mallikkaasti, kuten jo hehkutin, mutta nyt herra on taas keksinyt kyräilyn, karvat pystyssä tepastelun ja pöhisemisen toisen koiran tullessa vastaan. Nooh, nytpä lähdetään sitten hoitamaan asiaa hieman toiselta kannalta. Nyt ollaan enemmänkin yritetty estää huonoa käytöstä, joten seuraavaksi aletaan muuttaa käytöstä vastaehdollistamalla.

PetNetstoren tilaus tuli. Paketti sisälsi koiran.

Jostain syistä x ja y olen ollut jotenkin skeptinen vastaehdollistamista kohtaan (Siinähän - muka - vahvistetaan huonoa käytöstä!), mutta nyt hieman enemmän asiaa ajateltuani ja tutkittuani huomasin, että ideahan on mitä järkevin ja toimivalta kuulostavin, joten ehdotimpa Jarille, että aloitetaanpa ohitusharjoitukset vähän kuin alusta. Vastaehdollistamisessa ideana on saada koiran mielleyhtymä/tunnetila ärsykkeeseen muuttumaan eli tässä tapauksessa vastaan tuleva koira tarkoittaa ruokaa, eikä pöhinän ja jäykistelyn aihetta. Kun teinipelle oppii tämän, voidaan alkaa liittää mukaan myös haluttua ohituskäytöstä.

Java joutuu ainakin näin alkuun taskuruokinnalle. Aamusta saa säälistä pienen annosken ruokaa kuppiin, mutta muuten päivän ruoka tulee palkkana tempuista ja tietenkin ohituksissa. Kun koira ilmestyy lenkillä karva-aivon näköpiiriin alkaa klikkeri laulaa ja namupussibaari aukeaa.

Eilinen oli ensimmäinen päivä tällä taktiikalla ja jo nyt meni ihan mahdisti. ...toivottavasti ei ollut vain jotain alkuhuumaa, vaan todiste, että oikeilla raitella ollaan ja tavoite (eli ohitus ilman mitään pälleilyä) on saavutettavissa... Katsotaan miten sujuu. Onneksi Java ei ole mikään oikea remmirähjä, joka huutaa kurkkusuorana jo nähdessään vilauksen toisen koiran hännästä (kuten eräs naapuruston saku) vaan ainoastaan kohtisuorat ohituksen kapealla pyörätiellä saavat aikaan herrassa idioottimaisuuksia, ja silloinkin onneksi "korkeintaan vain" pientä pörinää.

Lilon kanssa kerjuulla.

Käytiinpä treffaamassa treenikaverin pientä hippettivauvaa. Java on yleensä varovainen pienempiensä kanssa, mutta tämä pikkuneiti sai kyllä muutamaan otteeseen omaan silmään liian kovaa kyytiä. Onneksi vauveli on rento ja reipas otus, eikä tuntunut ottavan nokkiinsa, vaikka meni hieman mukkelismakkelis.

Viimeviikkojen onnistuneiden uroskohtaamisten innoittamana olemme uskaltautuneet Javan kanssa koirapuistoilemaan lähipuistoista suurimmassa ja aktiivisimmassa puistossa. Todella hyvin on mennyt. Yhteenkään tappeluun Java ei ole joutunut, vaikka on pariinkin otteeseen sanonut kovan sanan muutamalle urokselle, jotka ovat olleet liian vakuuttuneita, että teiniherra on narttu, jonka selkään sopii hyppiä. Ja parista nuoresta uroksesta (mali ja saku) herra ei jostain syystä tykännyt ja hieman äksyili näille (mutta nuori bokseriuros ja eräs toinen saku taasen ovat mitä parhainta painiseuraa), mutta muuten loistavaa. Koirapuistokoira, ainakin melkein.