Rauhassa maassa ja pöristen metsässä

Java ei oikeasti ole kaksikon pienempi koiruus. ©Jenna Rynö

Reilu viikko sitten tavattiin uudelleen holsku-sakusekoitusneito ja tällä kertaa vierailtiin koirametsässä. Päivä oli painostavan kuuma ja taisimme kaikki olla hieman väsyneitä, mutta kiersimme metsän siitä huolimatta. Koiruudet juoksivat peräkanaa edellä ja emännät löntystivät perässä. Koirat löysivät matkalla ojan, jossa oli pohjalla hieman vettä ja sitäkös pitkin oli hauskaa juosta vesi loiskuen. Ihanaa kuraista, likaista ja seisovaa vettä... Java nautti suuresti. Se yritti kuivata itseään välillä ojanpenkan heinikkoon, mutta hölmö otus oli ihan liian lähellä reunaa ja liusui siitä sitten pää edellä ojaan. Eipä moinen kylläkään koiruutta haitannut, itse kyllä sain hymähtää otuksen hölmöilylle.

Hienoja poikia! ©L.Linjama

 

Torstain treenikaverit. © L.Linjama

Tokotreeneissäkin käytiin viime viikolla kahdesti. Ja näyttäisi hienosti siltä, että kyllä tuo paikkamakuukin alkaisi sujua. Harjoittelimme Javan kanssa kahdestaa yksi ilta koirapuistossa ja Java pysyi täydellisesti aloillaan kaksi minuuttia ilman yhtään välipalkkaa ja torstaina treenikentälläkin pysyi koiraseurassa rivissä hienosti 2½ min muutamalla välipalkalla. (Torstain treenikavereilta löytyy kaikilta blogit. Rivissä vasemmalta oikealle: Liina & Dino, Tiia & Sofi ja Anna & Loki.) Nyt pitäisi aloittaa kunnolla vähentämään palkkaa kaikissa liikkeissä niin, että pääsisimme oikeasti kisakuntoon. Seuraamisessa kylläkin esiintyy vielä kontaktin katkeamista ja haahuilua, mutta eiköhän senkin saa kuntoon. Pitäisi vain keksiä millainen treeni toimisi parhaiten.

Kokeilimme tiistain treeneissä koirienvaihtoa. Olen kerran antanut Javan hihnan jollekulle muulle kuin Jarille ja mennyt itse kauemmas ja silloin Java aloitti huutokonsertin ja armottoman peräänvetämisen, joten nyt oli tarkoituksena testata miten koiruus reagoi ja yrittää mahdollisesti kouluttaa nätimpää käytöstä. Ongelmaa ei kuitenkaan juuri ollut. Java ei tainnut huutaa ollenkaan ja vetämistäkin se teki vain huomatessaan minun menevät toisen koiran kanssa kauemmaksi, mutta muuten se totteli kaveria nätisti. Positiivinen yllätys. Muutenkin pieni koiravaihto oli aika hauska. Minun käsiini annettu auspaiherra Loki kun on aika erilainen koira kuin Java. Java on suhteellisen rauhallinen koira, kun Loki puolestaan on energinen ilopilleri, joten temputtamisessa oli jotenkin ihan erilainen sävy kuin oman koiruuden kanssa. Erittäin hauska ja symppis kaveri, mutta kyllä se oma koira aina sopii "paremmin käteen" (näin paremman kielikuvan puutteessa).

Javan rekisteriin saaminen on edelleen työn alla. Ohjeita rekisreröintiin löytyi netistä useampaa erilaista, eikä Kennelliiton sivuilta tuntunut sieltäkään löytyvän selkeitä step-by-step -ohjeita miten tulisi toimia. ...tai siis löytyi kyllä paremmatkin ohjeet, mutta vasta nyt, kun olen jo lähettänyt Kennelliitolle toisella ohjeella paperin, joka nyt sitten osoittautui puutteelliseksi. Noh, lähetätään sitten toinenkin kirje niin, ehkä sitten rekisteröintihomma etenee.

Lähipuistossa.

Viimeksi valitin teiniherran puistossa välillä katoavista korvista. Nyt otettiinkin sitten kovemmat aseet käyttöön ja korvat toimivat taas normaalisti. Ainahan Java saa luoksetulosta palkinnon, mutta nyt olen kuljettanut puistossa mukana extrapalkintoja tavallisten namien lisäksi eli mm. koirankeksejä ja kuivattua lammasta ja (koiraseurasta riippuen) palkinnoksi on voinut saa myös pallonheiton tai vetoleikkihetken patukalla. Ainoastaan silloin, kun joku leikkii Javan kanssa kepillä tai pallolla siltä edelleen katoavat korvat. Tämä ärsyttää minua suuresti, mutta kaiketi treenillä tuokin vika saadaan hoidettua.

Yhtenä iltana meidän tehdessä lähtöä puistosta, puistoon tuli tuttu tanskandoggi, joka on Javaa reippaan kuukauden vanhempi ja jonka kanssa Java aina pentuna leikki innoissaan, joten jäimmekin puistoon vielä hetkeksi. Molempien kasvettua jo isoiksi pojiksi, ovat leikit saaneet jäädä, mutta nyt minun ja dogin emännän yllätykseksi pojat pistivätkin tällä kertaa leikiksi. Ne juoksivat hippasilla ja hyppivät toisiaan vasten läimien toisiaan tassuilla ihan kuin kuukausia sitten, kun molemmat olivat vielä täysiä pentuja. Tiedä sitten alkaako Javan uroksellisuus pallien hävittyä nyt hieman rakoilla ja leikkiminen uroskavereiden kanssa alkaa taas olla kivaa, vai mikä leikkipuuska yhtäkkiä iski.

Vaikka koirapuistossa korvat toimivat taas paremmin, niin sunnuntaisella kyläreissulla teiniherra tiputti korvansa ja lällätteli menemään käskystä huolimatta. Olimme kiertämässä tätini ja serkkuni kanssa Palolammen kuntorataa Kauklahdessa, kun Java äkkäsi metsässä ihmisiä ja juoksi haukkumaan heille. Se ei ole koskaan lenkillä lähtenyt haukkumaan yhtään kenellekkään, mutta nyt se huuteli metsässäkulkijoille selkeää "Tuolla on joku! Minä näin teidät!" -haukkua. Karjaisin sen takaisin ja se tuli, mutta hetken kuluttua metsässä liikkui lisää ihmisiä ja näille piti mennä myös huutamaan. Tällä kertaa se ei tullut luokse kutsuttaessa, vaan meni vain lähemmäs tuntemattomia haukkumaan. Hävetti! Lähdin hakemaan koiraa pois nyt prkl tänne -asenteella ja koira tajusi hipsiä sitten luokse. Loppulenkin se luonnollisesti moisen käytöksen jälkeen menikin sitten hihnassa. Teimme sitten myöhemmin hieman "mörkötreeniä" eli Jari lähti metsään ennen meitä ja meidän tullessa paikalle hän käveleskeli kauempana minun komentaessa koiraa olemaan välittämättä metsässämenijästä. Tällä kertaa Java osasi olla, sitä kyllä kiinnosti kuka metsässä oiken on, mutta ei aloittanut haukkumaan. Hetken ehdittiin harjoitella välittämättömyyttä ennen kuin huomasin Javan haistaneen kuka metsässä kävelevä "vieras" oli. Jatkossa pitää olla tarkkana, ettei moista häpeällistä käytöstä pääse tapahtumaan.

Monkey see, monkey do

Eipä se edellisen postauksen ripuli mennytkään ohi oletetun nopeasti. Masuvaiva jatkui koko perjantain, perjantain ja lauantain välisen yön, lauantain ja seuraavankin yön. Sunnuntainaamuna soitin sitten päivystykseen, josta eläinlääkäri arveli Javan masun mikrobiston menneen jostain syystä epätasapainoon. Hetken lääkäri mietti pitäisikö meidän lähteä käymään näyttämässä koiraa, mutta koska hoito oli jo kotona aloitettu (Java laitettiin riisi + piimä -dieetille lauantaina, ja annoimme maitohappobakteereja ja Inupektia) ja koira muuten voi hyvin, joten lääkäri päätti soittaa meille puhelinreseptin antibiooteille lähimpään sunnuntaina auki olevaan apteekkiin. Sopivan apteekin löytäminen osoittautu yllättävän hankalaksi ja lääkäri soitti kahdesti perään ensimmäisen puhelun jälkeen; ensin hän tajusi, ettei Myyrmäessä päivystävä apteekki ole Yliopiston Apteekki, eli sieltä ei saanut tarvitsemaamme antibioottia, joten hän sanoi soittavansa Manskulla olevaan YA:han, mutta soitti kuitenkin heti vielä perään, että lähempänä oleva Ala-Malmin YA on auki sunnuntaisin ja hän soittaakin reseptin sinne.

Asdasd...

Niin minä sitten hain Ala-Malmilta antibiootit ja hieman yllätyin tabupurkin hinnasta. Odotin lääkkeiden maksavan jotain reippaan parinkympin verran, mutta hintaa antibiooteille tulikin 40€ ja niiden lisäksi eläinlääkäri oli vielä suositellut Nutri Plus -geeliä ostettavaksi, jolloin paloi masuvaivan hoitamiseen 50€. Nojaa, ei kai tuo nyt kovin iso hinta koiruuden masun kuntoon saamiseksi ollut. Annosteluohjeeksi saatiin 2½ tablettia aamuin illoin viikon ajan. En tiedä olivatko antibiootit todella tujuja, vaiko koira yksinkertaisesti ihan tyhjä, mutta masuvaivat katosivat heti sunnuntaina ensimmäisen antibioottisatsin jälkeen ja herran masu onkin ollut siitä asti kunnossa.

Vaikka vatsan kanssa on ollut ongelmia, on kastraatiohaava parantunut hienosti. Koska Java ei ollenkaan ole vaikuttanut haavasta kärsivän, olimme tiistaina toko-treeneissä parin viikon tauon jälkeen. Sairasloman aikana olemme harjoitelleet uusia temppuja, joista yksi on kumartaminen. Uuden kivan tempun opittuaan Javasta on kiva tarjota sitä silloinkin, kun käsketään tekemään jotain muuta ja minun ärsytyksekseni Java päätti yhdistää kumartamisen liikkeestä maahanmenoon... Onneksi se taisi olla parin päivän juttu ja nyt tokokoira alkoi taas pelata, vaikka kävi jo mielessä, että en kai minä nyt rikkonut tokokoiraani uudella tempulla. Meidän välillä katastrofaaliseen paikkamakuuseenkin kokeilin uutta tyyliä ja laitoin nameja Javan etujalkojen väliin ennen kuin poistuin sen luota ja ainakin ensikokeilu oli täydellinen. Java ei haukkunut eikä karannut luokseni vaan makasin nätisti (mitä nyt varasti ennen lupaa pari namia), joten ehkä se paikkamakuukin vielä saadaan hiottua kisakuntoon. Toivoa on. Javan saaminen rekisteriinkin on työn alla, joten ehkä me vielä tänä vuonna pääsemme ensimmäisiin virallisiin kisoihin. Ehkä.

Sohvanvaltaaja

Keskiviikkona uskalsimme jo päästää Javan lenkillä vapaaksi jolkotteleemaan, vaikkakin viikon remmilenkkien jäjiltä oli energiaa liikaa pelkkään jolkotteluun ja koiruus lähti heti vapautuksen saatuaan juoksuun. Loppulenkin ajan pitikin sitten yrittää hyssytellä koiruutta kulkemaan hieman maltillisemmen. Torstaina uskalleettiin puistossakin käymään illalla. Paikalla oli vain tylsiä uroskavereita, joten vaaraa liiasta juoksemisesta ei ollut, mutta saipahan Java kuitenkin viettää aikaa koiraseurassa viikon tauon jälkeen. Eilen perjantaina puistossa olikin sitten kivoja leikkikavereita, joten juoksemista ja painia riitti, mutta haava on jo niin olematon, ettei riekkuminen taida siihen enää vaikuttaa, joten taidamme palata normaaliin lenkkeily- ja puistoiluarkeen.

Eilen yksi puistokavereista oli 5kk vanha gordoninsetterityttö. Java osaa välillä olla mitä kivoin isoveli ja välillä taas se on kuin vanha kärttyinen ukko pentujen kanssa. Tälle setteritytölle se on tähän asti vain kärttyillut ja nurissut pennun pysymään kauempana, mutta eilen se löysi tämänkin pennun kanssa itsestään isoveljen. Aluksi pentua hieman pelotti itseään isomman koiran huomio ja (välillä äänekäs) leikkiinkutsu, mutta huomattuaan, ettei Java tee pahaa, pentu rohkaistui ja sen jälkeen olikin molemmilla valtavan hauskaa. Välillä koirat painivat milloin Java pyöritellen pentua ruohikolla ja milloin Java heittäytyneenä selälleen pennun hyppiessä Javan päälle, välillä juostiin hippasilla ja välillä leikittiin keppihippaa Javan härnätessä ja esitellessä pennulle löytämäänsä keppiä. Java jopa tarjosi keppiään pennulle niin, että pentu sai ottaa siitä kiinni pientä vetoleikkiä varten. Yleensähän Java ei pidä siitä, että joku oikeasti yrittää saada sen aarteen, joten moinen oli iso leikkiele meidän karvaotukselta. Toivottavasti Javalle jäi nyt muistiin, että setterityttö on kiva leikkikaveri ja seuraavallakin kerralla pitävät hauskaa yhdessä.

Yksi tutuimmista puistokavereista on parivuotias lapinkoira-porokoira-saksanpaimensekoitusuros, jota Java on nähnyt monta kertaa viikossa siitä lähtien, kun aloitimme puistoilun Javan penturokotusten jälkeen. Tästä koirasta on tullut Javan suuri idoli, ihan niin suuri idoli, että teinipelleltä katoaa välillä korvat eikä käskyt mene perille, kun pitää ottaa mallia idolista. Sisäisesti kiukusta kihisten on muutamat kerrat saanut komentaa Javaa tulemaan luokse, kun se on idolinsa innoittamana juossut huutamaan aidalle (mitä Java yksikseen ei pahemmin harrasta), ja jos idoli ei kuuntele ja tule pois huutamasta, niin meinaa mennä Javaltakin käskyt kuuroille korville. Monkey see, monkey do... Raivostuttavaa! Ollaan laitettu tuollaista yhtäkkiä nyt viimepäivinä alkanutta kuuroilua teini-iän piikkiin ja toivottavasti se jää pian pois, tai koirasta tehdään kintaat.

Itse tehty paracordpanta

Javalla ei tähän asti ole ollut asiaa muille huonekaluille kuin säkkituolille, mutta nyt päätimme hieman joustaa ja päätimme, että pyydettäessä Java saa tulla sohvalle (kuten kuvassa tuolla ylempänä näkyy). Minä ottaisin Javan sänkyynkin nukkumaan, mutta siihen Jari ei suostu.  Koiruus on vain niin iso, että se valtaa puoli sohvaa siinä retkottaessaan, mikä oli alkuperäinen syy kiellolle, mutta onhan se kiva välillä ahtautua koira kainalossa löhöämään...

Olen ihaillut paracord-narusta punottuja pantoja jo jonkin aikaa, ja nyt päätin sitten tilata Antassusta paracordia ja puolikurraketjun ja tehdä itse oman paracordpannan. Mustaa ja sinistä narua ja tulos näkyy kuvassa. Siitä tuli ehkä hieman iso, mutta hieno se on, vaikka itse sanonkin.

Home, sweet home & bye bye balls

Väsynyt poika

Tiistaina palasimme reissusta kotiin, ja huh, kun koiruus oli väsynyt. Sunnuntaina Java sai tavata Jarin veljeä ja tämän kahta lasta. Yllättävän nätisti osasi sessu olla, mitä nyt yhden kerran lipaisi pikkutyttöä poskesta. Java pitää kovasti lapsista ja haluaisi jokaista muksua lääppiä, mutta isoon koiraan tottumattomat lapset eivät yleensä suhtaudu yhtä rakastavasti lääppiviin koiriin, joten piti pitää Javaa kovasti silmällä pienten läheisyydessä.

Veljen lähdettyä suuntasimme Ylivieskaan tapaamaan Jarin siskoa, ja teimme vielä yllätysvierailun Jarin kummitädin luokse. Tässä vaiheessa koiranpoika oli jo ihan poikki. Kävin hakemassa sille autosta juomakipon ja sillä välin se piti pienen huutokonsertin perääni. Mammanpoika... Uupumuksesta selvimmin kieli nukahtaminen kahvipöydän viereen viidessä minuutissa. Javahan tosiaan ei oikein osaa rentoutua uusissa paikoissa kovin nopeasti, joten se täytyi olla tosiaan väsynyt, kun noin nukahti umpiuneen Jarin kummitädin kotia juuri tutkimatta.

Taas uimassa...

Maanantaina kävimme vielä kylässä Jarin tädin ja kummisedän luona. Kummisedän luona Java keksi taas alkaa vahtihaukkua löydettyään mansikkamaalta epäilyttää porukkaa eli Jarin kummisedän vanhemmat. Sisälle mennessä Java oli taas epänormaalin rauhallinen ja makoili välillä aloillaan ihan ilman käskyä. Ulkona puolestaan Java löysi tontin reunalta lammikon, johon tietenkin oli mentävä uimaan. Mietin hieman uskaltaako koiraan päästää sinne, kun vesi ei mitään puhtainta ollut, mutta päästettiin se kuitenkin ja että oli taas kivaa. Java uiskenteli edes takaisin ja kiipesi välillä rannalle hypätäkseen isolla loikalla takaisin veteen. Ihan älytön vesipeto tuosta on tosiaan kehkeytynyt.

Matkalla Jarin siskolle käväisin Kärkkäisellä ostamassa Javalle ison pallon, jolla se sai leikkiä sunnuntai-iltana. Pallo maksoi 3.60€ ja iloa siitä riitti noin kymmeneksi minuutiksi. Jotenkin ajattelin, ettei se saisi niin isoa palloa tuhotuksi alta aikayksikön, mutta mitä vielä. Potkiskelin palloa Javalle ja se nouti sitä tuhoten aina hieman lisää tuodessaan sitä takaisin. Ensin se onnistui kuorimaan osan pintakankaasta pois ja se jälkeen olikin helppo saada pallo kokonaan päreiksi. Noh, tulipahan opittua, että tuolle pitää ostaa vain jostain kestävämmästä materiaalista valmistettuja palloja. Betonista kenties?

Lyhytikäinen lelu

Tiistai-aamuna pakattiin taas laukut autoon ja matka kohti kotia alkoi. En tiedä osasiko Java yhdistää pakkaamisen ja laukut autoiluun, mutta autoon se ihan itse kömpi huomatessaan meidän valmistelevan lähtöä. Se kylläkin kömpi etupenkille, eikä omalle paikalleen taakse. Siinä se sitten istuskeli pelkääjän paikalla naamallaan ilme "Kotiin, kiitos?".

Kuten vähän epäilinkin, Java nukkui koko matkan kotiin. Yhden pysähdyksen teimme, jotta koira pääsi pisulle ja me syömään, mutta muuten väsynyt reissaaja nukkui tyytyväisenä takapenkillä. Sää oli hieman turhan lämmin ilman ilmastointia ajeluun, joten Java sai matkata märästä pyyhkeestä tehty viitta harteillaan ja köyhän miehen ilmastointina pidimme ikkunoita raollaan, jotta ilmavirta toisi helpotusta kuumuuteen. Reippaan viiden tunnin matkan jälkeen oltiinkin sitten kotona, jossa Java jatkoi matkauupumuksensa poisnukkumista omalla patjallaan.

"Joko mennään kotiin?"

Keskiviikkona Javalla olikin sitten kastraatio edessä. Aika oli varattu puoli kolmeksi, jolloin sitten etsiydyimme eläinlääkäriin. Omaa vuoroa odotellessa punnitsin Javan ja kappas vain, herralle oli tullut kilo lisää (34kg, iso poika). Pian meidät kutsuttiinkin sisään ja eläinkääri selitti toimenpiteen kulun ja antoi Javalle rauhoittavan pistoksen. Odottelimme, kunnes Java nukahti, jonka jälkeen meillä oli tunnin odotus. Koska eläinlääkäri oli ihan Jumbon vieressä, lähdimme ostoskeskukseen istumaan kahvilaan ja tekemään pienen kierroksen kaupoissa.

Tunti kului nopeaan ja palasimme takaisin eläinlääkäriin. Autosta noustessa kuulin sisältä koiran haukuntaa ja totesin Jarille, että haukku kuulostaa epäilyttävän tutulta ja sisälle päästyämme oli hoitaja vastassa, joka kertoi Javan olevan valmis ja hereillä. Herättyään se oli aloittanut huutokonsertin, joka sitten jatkui siihen asti, kunnes menimme hakemaan sen huoneesta, eli ulkona kuulemani tutuhko haukku oli Javan huutoa...

Tötteröpäinen ja hieman tokkurainen koiruus autettiin autoon ja ajoimme kotiin. Java nukkui jokusen tunnin lääkehuuruja pois, ja heräsi sitten pirteänä hieman kahdeksan jälkeen. Se sai pienen annoksen ruokaa, jonka jälkeen se olikin oma itsensä ja tuli häntä heiluen ja lelu suussa pyytämään, josko joku leikkisi sen kanssa. Vaikka tarmoa olisi ollut, emme lähteneet pientä pissatuslenkkiä pidemmälle ensimmäisenä iltana, mutta torstaina sitten jo pidensimme lenkkiä ja tänään iltalenkki oli jo ihan normaalipituinen. Olimme varautuneet kipeään ja vinkuvaan koiraan, joten oli todella iloinen yllätys, ettei tuo ole ollut moksiskaan haavasta vaikka ei ole saanut kipulääkettä leikkausessa saamansa lääkkeen jälkeen. Ainoastaan puhdistuksen jälkeen haavaa hieman kutittaa, joten silloin saa kerran tai pari olla käskemässä koiraa jättämään haava rauhaan.

Kauluria oli tarkoitus pitää öisin, mutta siitä ei tullut mitään. Heti saadassan kaulurin kaulaan Java alkaa läähättää stressaantuneena niin nopeasti kuin keuhkoista pääsee ja saa totaalisen stressihalvauksen. Keskiviikkoiltana se seisoi viisi minuuttia paikoillaan kauhuissan kaulurista liikuttamatta lihastakaan ennen kuin käskin sen tulemaan sängyn viereen, johon ajattelin käskeä sen makaamaan, mutta kauhuissaan oleva koiraparka yrittikin kiivetä sänkyyn päästäkseen syliini... Otimme sitten suosiolla kaulurin pois; miksi kiusata toista turhaan, kun ei Java oli kovinkaan kiinnostunut haavasta. Väkersin sille sitten vanhasta t-paidasta "vaipan", jota se pitää öisin varmuuden vuoksi.

Haava näyttäisin alkavan parantua hyvin, ainakin näin parin päivän perusteella. Se ei vuoda mitään eikä ole mitenkään ärtyneen näköinen, vaan siisti eikä ole kovin kipeäkään, koska Java antaa suuremmitta vastalauseitta putsata sitä. Ainoa ilmennyt haitta taitaa olla Javan saamista lääkkeistä aiheutunut ripuli. (Ainakin oletettavasti johtuu lääkkeistä, koska ei ole saanut mitään normaalista poikkeavaa ruokaa.) Eilen jo oli maha löysällä ja tänään täydellä vesiripulilla, mutta sen pitäisi kuulemma mennä aika nopeasti ohi. Toivottavasti meneekin.

Nyt sitten mennään reilu viikko (tai katsotaan miten haava paranee) hihnalenkkilinjalla ja otetaan rauhallisesti. Opetellaan ajankuluksi ja aktivoinnin vuoksi uusia temppuja ja odotellaan alkaako pallien puutoksella olla jotain vaikutusta koiruuden käytökseen.

Treffeillä ja reissussa

Meidän karvakorvan blogi pääsi Minne sitten? -blogissa olleessa TOP10 listauksessa sijalle 9. Karvakorva kiittää!

Kalliolla kukkulalla... ©Jenna Rynö

Keskiviikkona Javalla oli treffit saku-holskumiksitytön kanssa Sipoossa Pilvijärellä. Java ei ollut kyseistä neitiä ennen tavannut, joten vähän jännitti miten tulee toimeen. ...lähinnä itseni kannalta, että saanko hävetä, jos Java olisi päättänyt ottaa ja ihastua uuteen tuttavuuteen niin syvästi, että olisi yrittänyt selkään ihan riesaksi asti. Mutta ei ongelmaa, aluksi molemmat koirat menivät hetken harjat pystyssä, mutta pian juostiinkin jo nätisti edes takaisin peräkanaa, eikä Java kertaakaan edes tainnut miettiä selkäänhyppäämistä.

Niin, Pilvijärven ympäristöhän on luonnonsuojelualue, jolla koiria ei saisi pitää vapaana, mutta hups, jotenkin vain kaksikko kuitenki juoksi vapaana koko kiertokävelyn uimarannanohitusta lukuunottamatta... Molemmat pysyivät lähellä koko ajan ja eivätkä  muutenkaan mitään tyhmyyksiä tehneet, niin haitanneeko tuo.

Kilpauintia. ©Jenna Rynö

Matkallisesti järven kiertäminen ei ole pitkä, mutta polku menee ylös ja alas kallioita, joten kyllä se väsytti. Varsinkin, kun en muutenkaan ole mitenkään huippukunnossa. Koira samaten otti pitkät nokoset kotiin päästyään. Kolmisen tuntia taisi reissuun mennä ja kiva lenkki kyllä oli. Maisemat olivat hienot ja monessa kohtaa pystyi antaa koirien uida. Javahan on ihan mahdoton vesipeto, joka alkaa heti täpistä innosta, kun huomaa uimaanpääsymahdollisuuden. Veteen se menee ihan itekseen ja ui edestakaisin sinne tänne ihan uimisen ilosta. Toki hakee keppiäkin vedestä, mutta turha sille on heitellä, kun uiminen hoituu ilman houkutteluakin. Treffikaveri ei kuulemma ollut yhtä vesipeto. Keppiä se vedestä haki, mutta itsekseen se ei Javan tapaan uimaan mennyt. ...ainakaan aluksi. Hieman ihmeteltyään Javan menoa sekin päätti lähteä uiskentelemaan ja niin kaksikko sitten uiskenteli peräkanaa ihan vain huvikseen.

Takapenkkimatkaaja

Perjantaina-aamuna lähdettiinkin sitten matkaan kohti Pohjois-Pohjanmaata. Tavarat ja koira pakattiin autoon ja menoksi. Ensimmäiset pari tuntia Java jaksoi olla kiltisti, mutta hieman ennen Jyväskyllää alkoi takapenkillä pyöriminen ja pieni kitinä ("Ollaanks perillä jo? Jokoo??"). Aikeina oli onneksi muutenkin pysähtyä Jari-Pekassa syömään hampparit ja jaloittelemaan koiraa, joten kauaa ei tarvinnut kitinää kuunnella.Vein koiruuden käymään pissillä ja pienellä kävelyllä, jonka jälkeen Jari meni hakemaan meille hampparit. Odotellessa temppuilimme Javan kanssa nurmikolla ja leikimme naminetsintää ajankuluksi. Törmäsipä Java myöskin siipirikkoon kärpäseen, joka oli Javan mielestä aivan kumma ilmestys. (Ks. alempaa videopätkä Javan ja kärpäsen tapaamisesta.) Hampparit syötiin terassilla Javan maatessa nätisti terassiaiden toisella puolella.

Tauolla Jari-Pekassa.

Uimatauko Viitasaarella.

Ja matka jatkui taas. Taas Java jaksoi parisen tuntia olla nätisti ennenkuin takapenkiltä alkoi taas kuulua "Joko ollaan perillä?". Autosta oli bensakin vähissä, joten pysähdyimme Viitasaaren ABC:lle tankkaamaan ja päästämään koiruuden jaloittelemaan. Koska huoltoasema on aivan järven rannassa, päätimme antaa Javan käydä pulahtamassa ja päästämässä suurimma energiat pois. Innoissaan vesipeto ryntäsi luvan saatuaan veteen ja uiskentelis siellä sitten kymmenisen minuuttia ympyrää. Rannan lähellä oli pari tolppaa järvenpohjassa kiinnitettyinä ja ne olivat Javan mielestä hyvin epäilyttäviä. Ensin se ui muristen niiden ohi, ja sitten meni vielä lähelle haukkumaan niitä. Karvainen ääliö... Kun pahimmat höyryt oli uimalla päästelty, jatkettiin matkaa. Uimisella oli haluttu vaikutus ja Java oli hiljaa koko loppumatkan ja meinasin ihan nukahtaakin juuri ennenkuin pääsimme perille.

Rauhaton sielu kylässä...

Perillä Javalla unohti aluksi käytöstavat. Autosta päästyään Java aloitti vahtihaukkushow nähtyään vieraan pihan ja viisi vierasta ihmistä (Jarin äidin Java on kerran nähnyt, mutta olivat täysin uusia tuttavuuksia). Java ei ihan ollut varma mitä olisi tehnyt, sillä vahtihaukun lisäksi se myös pehva pystyssä oli pyytämässä Jarin nuorinta sisarusta leikkimään kanssaan. Aikansa pelleiltyään se onneksi rauhoittui ja hieman muisti, miten kuuluu käyttäytyä. Loppupäivä menikin sitten uutta paikkaa ja uusia ihmisiä ihmetellessä. Javalla on vielä hieman (tai enemmänkin) vaikeuksia vieraassa paikassa rauhoittumisessa. Koko ajan pitäisi tutkia ja vahtia mitä ja missä kukin ihminen tekee, joten on välillä mennyt hieman hermot tuohon otukseen sen seilatessa edes takaisin. Pakottamalla se on hetken paikallaan, mutta silloin sitä pitää olla vahtimassa, mikä ei sekään ole kivaa. Mutta sehän on melkein pentu vielä; kai se vanhetessaan oppii olemaan rauhassa? Toivossa ainakin on hyvä elää...

Yöllä heräilin sen vaihtaessa paikkaa ja asentoa, koska lattia ja Javan päpälät eivät olleet yhteensopivat ja pienestäkin liikkeestä syntyi yllättävän iso ääni. Osasi se kuitenkin nukkua vieraassa paikassa. Onneksi. Nyt tänään lauantaina käytiin aamupäivällä uimassa, katsomassa muiden pelaavan tennistä ja ihmeteltiin vielä hevosiakin. Ja hermohan meinasi mennä. Uiminen nostaa aina kierroksia ja pomppivien tennispallojen seuraaminen taisi olla Javalle tuskaa. Vinkui ja kitisi, kun ei saanut mennä juoksemaan pallojen perään. Pallojen katselun jälkeen ihmeteltiin muutamaa haassa ollutta hevosta. Niille piti hieman murista ja haukkua häntä ja harja pystyssä. Epäilyttäviä otuksia selkeästi...

Vielä on muutama päivä kyläreissua jäljellä. Tiistaina takaisin kotiin ja keskiviikkona sitten kastraatio. Ja loppuun vielä Javan tyylinäyte uimaanmenosta.