Ja toiset heti perään!

Meidän ei ollut tarkoitus osallistua tänään olleisiin tokon mölleihin, mutta kuinkas kävikään ja minut ylipuhuttiin sittenkin menemään niihin. Mutta ei harmita yhtään, että osallistuimme! Me voitimme taas nakkiluokan. Hyvä me! Hyvä Java!

Väsynyt voittaja.

Minulle tuli mieleen, että osasyy viimekertaiseen ylivireeseen saattoi olla nakeissa, jotka meillä oli mukana. Java kun on pallohullun lisäksi myös herkkuhullu. Tällä kertaa en koskenutkaan nakkeihin ennen omaa varsinaista suoritustamme. Luoksepäästävyyden ja paikkamakuun hoidin ihan vain tavallisilla nameilla. Ja koiruuden kierrokset olivatkin huomattavasti paremmalla tasolla. Hieman malttamaton oli paikkamakuussa, joten syötin sille nameja pienin väliajoin, että se jaksoi olla paikoillaan. Vieressä ollut porokoira haukkui ison osan ajasta, mikä vielä lisäsi Javan malttamattomuutta ja lisäksi muutama koira eteenpäin ollut cockeri pinkaisi kesken kaiken ohjaajansa luo; äkkiä namia Javan nassuun, ettei vain tee samoin. Muutaman kerran Java inahti, mutta muuten makasi nätisti.

Miinusta tuli sitten siitä, että se ennakoi perusasennon minun palatessa sen vierelle paikkamakuun lopuksi. (Eipä kuitenkaan liikkeestä seisomisessa eikä hypyssä ennakoinut perusasentoa.) Muuten liikkeet menivätkin sitten hyvin, mitä nyt pientä haahuilua oli seuraamisessa. Seuraaminen on Javalla ihan hyvännäköistä, kun se keskittyy, mutta ei teiniherra jaksa kokonaista pitkää monen käännöksen seuraamisliikettä vielä täydellä kontaktilla. Harjoitusta, harjoitusta...

Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 9
Seuraaminen kytkettynä: 9
Seuraaminen taluttimetta: 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9
Luoksetulo: 9½
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9½
Estehyppy: 9½
Kokonaisvaikutus: 10
Pisteet: 185,5/200
Sij. 1/12

Tuomari kehui, että on tekemisen meininki meidän touhussa ja Java on todella helluinen odottaessaan perusasentokäskyä ja kuulemma näyttää ihan pidättävän henkeä, kunnes viimein saa luvan istua viereen. Tuomari totesi myös, että hieman haahuilua oli vielä seuruussa, mutta muuten olemme hänen mielestään jo kisakunnossa, kunhan minä häivyttäisin varmistuskäsiliikkeet pois. (Minä näytän sormella/kädellä Javalle, ettei sen tule liikkua ennen lupaa, varmistaen Javalle sen tekevän oikein sen pysyessä paikoillaan. Yksin harjoitellessa en tee varmistuksia, mutta muut koirat/ihmiset ympärillä ovat kuitenkin iso häiriö, joten on ihan hyvin mahdollista, että Javaa alkaisi arveluttaa kesken kaiken, että tekeekö se nyt oikein vai pitääkö alkaa tarjota jotain muuta temppua.) Pitääkin nyt jatkossa keskittyä enemmän eleettömyyten, kun mennään porukalla treenaamaan.

Yritimme eilen pitää vielä viime hetken treenit kaverin kanssa, mutta siitä ei tullut mitään. Menimme pellolle treenaamaan, mutta molemmilla koirilla oli niin kuuma, että ne olivat ihan muissa maailmoissa. Puolisen tuntia siinä sitten tahkottiin, jonka jälkeen annettiin olla ja lähdettiin uittamaan sessuja. Java on jo pentuna leikkinyt tämän koiran kanssa, mutta koska sekin on nyt nuori uros, niin Javan käytöksessä olisi taas ollut hieman parennettavaa (eikä niin hiemankaan). Kaverikoira työnsi päänsä minun reppuuni ja Java suuttui siitä. Luulen Javan ajatelleen toisen menevän ottamaan hänen rakkaat pallonsa repusta ja siksi sitten menetti hermonsa. Hetken rauhoittumisen jälkeen kaikki oli taas ok. Mutta toinen isompi rähinä nousi sitten uimisen jälkeen. Javasta on hirveän kivaa juosta kepin kanssa niin, että toinen juoksee perässä tavoitellen keppiä, mutta sitä Java ei sitten enää siedäkään, jos toinen yrittää oikeasti ottaa sen kepin sen suusta pois. Nooh, kaverikoira ei tiennyt Javan pelin sääntöjä ja yritti kaiketi ottaa kepin, jolloin Java taas suuttui. Katsoin jo kauhuissani, että nyt tulee pahaa jälkeä Javan ottaessa otteen toisen koiran päästä, mutta onneksi se taisikin pitää vain kiinni, eikä oikeasti purrut, koska toiseen ei tullut reikiä. (Ainakaan paikanpäällä tutkittaessa ei näkynyt mitään.) Ärsyttävää. Se osaa olla nätisti, eikä ole vihainen koira, mutta sitten on näitä tyhmiä pieniä juttuja, joita se ei siedä uroksilta varsinkaan. Ensi kuussa lähtee herralta pallit, niin toivottavasti sillä olisi edes pieni vaikutus äksyilyynkin...

Ensi viikolla lähdemme Jarin äidin luokse vierailulle Pohjois-Pohjanmaalle muutamaksi yöksi. Saas nähdä mitä koiruus tykkää. Se ei ole vielä koskaan ollut yökylässä missään. Kaikki meidän reissut ovat olleet päiväreissuja, joilta on palattu yöksi kotiin. Lähinnä tuon minun papukaijani takia, sillä en tykkää jättää sitä vuorokaudeksi yksin, mutta sen raahaaminen hoitoon on oma hommansa, joten en jaksa sitäkään usein tehdä. Nyt kuitenkin viedään harakkaiseni hoitoon ja suunnataan road tripille. Toivottavasti Java jaksaa pitkän automatkan eikä ala vinkumaan tai tule pahoinvoivaksi. Pitää pysähdellä usein ja mikäli on kuuma sää, niin ajoittaa ajo sitten viileämpiin vuorokaudenaikoihin (Ilmastointi olisi ihana...) ja mikäli mahdollista, niin käyttää koiraa vaikka uimassa kesken matkan, jos osuu jokin sopiva paikka kohdalle.

Meidän ensimmäiset kisat!

Me osallistuimme tänään meidän ensimmäisiin tokon harkkakisoihin, jotka Espoon Koirakeskus järjesti Tapiolassa. Kisasimme Javan kanssa nakkiluokassa ja kisat olivat todella pienet, joten vastassa meillä oli vain kaksi muuta koirakkoa.

Java oli koko aamun ihan hirveästi ylikierroksilla ja kisapaikalle päästessä se kitisi ja piippasi, eikä meinannut nahoissaan pysyä. Yritin käskeä sen maahan makaamaan ja rauhoittumaan, mutta teinipelle vain kieri ruohikolla ilman aikomustakaan laskea kierroksia alas... Katselin koiran touhua ja olin ihan varma, että koko kisahomma menee ihan päin mäntyä, kun koira oli kuin mikäkin kofeiinin yliannostuksen saanut duracellpupu. Pupuseni kanssa sitten ole kehään mentävä, ei siinä muuta voinut.

Osanottajien vähyys oli ehkä vain eduksi ja me sitten menimme ja voitimme nakkiluokan pistein 156,5/160p ylivireisestä koiruudesta huolimatta.

Seuraa!

Luoksepäästävyys: 10
Paikallaolo maaten ½min: 9,5 (ylikierrosten takia vinkui)
Kytkettynä seuraaminen: 10
Maahanmeno: 10
Luoksetulo: 10
Seisominen: 9,5 (perusasento ennen käskyä)
Hyppy: 9,5 (perusasento ennen käskyä)
Kokonaisvaikutelma: 10

Java osasi onneksi kohdistaa ylivireensä minuun ja yhteiseen suoritukseen, ja ylivireen takia meidän suoritus oli innokkaan ja iloisen näköinen, kun koira oli sata lasissa mukana. Ainoastaan paikkamakuussa ylivireestä oli haittaa, sillä eihän Javaa olisi ollenkaan huvittanut maata moisessa mielentilassa aloillaan. Pakko kuitenkin oli siinä maata, mutta liikkeen tylsyyden se sitten ilmaisi vinkumalla, jonka vuoksi saatiin sakkoa pisteissä. 

Voittaja palkintoineen.

Muut sakot tulivat sitten siitä, että Java ennakoi perusasentokäskyn seisomisessa ja hypyssä. Molemmissa liikkeissä se seisoi ihan hyvin paikoillaan, mutta iski ahterinsa lähes heti maahan, kun minä tulin seisomaan sen viereen odottamaan liikkurin lupaa käskeä se istumaan. Ei se ennen ole ennakoinut noin, mutta pitää nyt treenata lisää, ettei seuraavalla kerralla tee samaa pientä mokaa.

Lisäksi tuomari vielä huomatti, että meidän täyskäännös oli liian kaareva. Täyskäännös tulisi tehdä paikoillaan, joten otetaan tämäkin nyt sitten työn alle. Java kylläkin taitaa osata "oikean" täyskäännöksenkin ihan hyvin, mutta minä vain mokasin ja käännytin meidän kaaressa.

Kiva oli käydä ottamassa tuntumaan siihen, millaista on kisata tokossa, vaikka vain nakkiluokassa. Ehkä me vielä kivutaan korkeampiinkin kisaluokkiin. Hiljaa hyvä tulee, ja vielä on paljon treenattavaa ennen kuin ihan oikeisiin kisoihin uskaltaa. Muutamat möllit pitää vielä ensin saada alle. Ja muutenkin Java on sirutettava ja rekisteröitävä ennen kuin voimme edes miettiä oikeisiin kisoihin osallistumista.

Perjantaina kävimme taas agilityhallilla treenaamassa. Houkuttelin Javan menemään puomin pallon avulla ja nyt on senkin kammosta päästy sitten yli. Lisäksi kokeilin saada pujotteluun vauhtia lisää ja pallopalkallahan Java pujotteli kepit oikein mallikkaasti. Tosi nopeasti se tuon pujottelun on oppinut, koska agikurssin aikana harjoittelimme pujottelua ensimmäisellä ja viimeisellä kerralla ja nyt kolmesti olemme hallilla harjoitelleet. Ja jokainen harjoittelu on ollut korkeitaan jotain viiden minuutin luokkaa ja tuossa videolla tulos.

Torstaina meidän koirapuistoilun jälkeinen iltalenkki  sai luontoretkimäisen tunnelman. Kävelimme metsän ja peltojen keskellä menevää kuntopolkua ja yhtäkkiä huomasin meidän edellä menevän "irtokoiran". Katselin sen menoa hetken ja se pysähtyi katselemaan meitä ja silloin tajusin, että kettuhan se siinä olikin eikä mikään koira. Hetken se tuijotti ja sitten luikki metsään piiloon. Ketun jäljille päästyämme Java nuuski hieman tavallista enemmän maata, mutta ei ketun haju kovin kiinnostava ollut. Jatkoimme matkaa ja hetken päästä peltoa pitkin juoksi peura. Sekin pysähtyi tielle meitä hetkeksi katsomaan ennen kuin ampaisi metsän suojaan. Java ei näyttänyt edes huomanneen koko otusta. Seuraavaksi pellolla ihan meidän läheltä pinkaisin kaksi jänistä juoksuun ja ne Java huomasi ja ampaisi perään. Yksi vihainen kieltokarjaisu ja koira palasi takaisin. (Toivottavasti Javan saalistusvaistot pysyvät aina näin pieninä.) Hetken matkaa käveltyämme huomasin maassa tumman möhkäleen, joka lähemmäs päästyä osoittautui rupikonnaksi. Jäin konnaa ihmettelemään ja Javakin tuli sitä nuukimaan. Ensin se nuuski konnaan ihan nätisti, mutta sitten yhtäkkiä se sai päähänsä läimäistä konnaa tassullaan ja ennen kuin ehdin kieltää, oli konna littanana Javan tassun alla. Ei onneksi tainnut konnalle pahaa vahinkoa tulla tästä pahoinpitelystä... Vielä ennen kuin kotiin pääsimme näin ison sammakon loikkivan tieltä pusikkoon. Harvoin näkee noin montaa luontokappaletta samalla reissulla ja taisi olla ensimmäinen näkemäni peura koskaan ja ensimmäinen kettu täälläpäin.

Ai niin, askartelin Javalle uuden pedin Pohjanmaalta palattuani. Sain isotädin vanhan ja tarpeettoman ompelukoneen omakseni, tädiltä vanhan roskiin matkalla olleen vaahtomuovipatjan ja kotoa nappasin sinistä vakosamettikangasta. Niistä minä sitten väkersin koiruudelle uuden pedin. Vakosametti ei ehkä ole paras kangas karvaisen elikon pediksi, mutta ainakin se on helppo imuroida ja se kiinnittää itseensä monta koirankarvaa, jotka muuten pyörisivät nurkissa silmiä ärsyttämässä.

Rynnimistä yli esteiden ja kutinaa niskassa

Kieli ei pysy aina suussa.

Minä olen kolmen päivän reissulla kotona isän luona Pohjanmaalla ja pojat (Jari, Java ja Jako) jäivät kolmistaan kotiin. ...miten ne pärjäävät ilman minua... Omituista vaihtelua, kun ei tarvitse - tai voi - lähteä ulos lenkille koiran kanssa. Itsekseni olen äärimmäisen huono lenkkeilemään. Nooh, keskiviikkoiltana ajelen takaisin, niin pääsee karvakorvan kanssa ulkoilemaan.

Meillä oli perjantaina agilitytreenit hallilla. Tällä kertaa ei sotkettu paikkoja, vaan päästiin jopa ihan treenaamaan. Kerättiin ensin esteet esiin ja sitten hieman lämmiteltiin ja mentiin esteitä yksitellen läpi. Java päätti käymämme agikurssin loppupuolella, että A-este on kuitenkin ihan liian pelottava, vaikka oli jo mennyt sen yli hienosti. Yritin nyt saada sen nameilla houkuttelemalla menemään A:n yli, mutta ei se uskaltanut edes puoliväliin. Pari kertaa yritin nameilla, kunnes keksin kokeilla pallohullulle koiralle palloa houkuttimena. Niimpä haettiin repusta Javan lempilelu eli narupallo esiin ja sitä sitten vedin A:ta ylös. Ja mitä teki Java? Ryntäsi pallon perässä A:n yli edes miettimättä kuinka kauhean pelottava este oli kyseessä. Muutamia kertoja houkuttelin lelulla Javan menemään A:n yli ja sitten se menikin jo ihan vain käskystä. Hienoa. Puomin kanssa on sama ongelma kuin A:n kanssa, mutta varmaan senkin pelosta päästään pallon avulla eroon kunhan seuraavan kerran puomia kokeillaan.

Lämmittelyjen jälkeen aloitettiinkin käymään rataa läpi. Mukana olleet koirakkokaverit olivat molemmat meitä huomattavasti edistyneempiä agissa, ja siksi suoritettavat estejärjestykset ja radat olivat jotain ihan muuta kuin mitä me Javan kanssa olimme kurssilla käyneet. Mutta emme Javan kanssa antaneet sen haitata! Me vedimme samat radat kuin muutkin ja vieläpä ihan "hyvin". Ja hyvällä tarkoitan, että Java teki kaiken mitä pitikin ja niin kuin pitikin, mutta minä en ihan ollut noiden ratojen tasolla. Agikurssilla käytiin vain kaikki esteet läpi puuttumatta ollenkaan ohjaustekniikoihin, joten minulla ei ole mitään "tekniikkaa" vaan senkun osoittelen sinne tänne minne haluan Javan menevän ihan omalla tyylillä. Tekniikan puuttuminen ei meidän menoa pahemmin kyllä haitannut, koska Java osaa lukea minua sen verran hyvin, että epämääräisetkin ohjeet menivät hyvin perille. Täysin eri asia sitten on kuinka päättömältä rynnimiseltä meidän meno muista sitten näytti... Pitää ensi kerralla ottaa treeneissä videota, niin näen itse pitääkö meille itkeä vai nauraa.

Ja sitten vähän karva-aivon ärsytystäkin. Olimme eilen illalla koirapuistossa ja lähtiessämme oli puistoon tulossa kaksi tyttöä neljän koiran kanssa. He jäivät odottamaan portin ulkopuolelle hieman sivuun huomattuaan meidän oleva lähdössä. Laitoin Javalla pannan kaulaan ja hihnan kiinni ja menimme portista, mutta tuo hemmetin karva-aivo päätti sitten, että hän haluaa mennä moikkaaman tyttökoiria ja purnaamaan porukan ainoalle urokselle. Muutenhan ohitukset ovat nyt menneet ok, mutta tämä porttiohitus vaati poskipuhuttelun ja muistutti, että vielä on treenattavaa koirahäiriön alla tottelemisessa. Toiveissa on, että ehkä tällaisissa tilanteissa korvat alkaisivat toimia paremmin, kun Java pääsee ensi kuun aikana eroon palleistaan. Näkee sitten. Vaikka eikai näin nuorelta koiralta nyt muutenkaan mitään täydellisyyttä voi vielä vaatia, eihän?

Puistoilun jälkeen laitoin Javalla Exproline Vet -liuosta niskaan. Tämä oli Javan kolmas annos kyseistä punkkimyrkkyä. Ensimmäisellä kerralla Javan niska hieman taisi kutittaa, toisella kerralla kutitti hieman enemmän, mutta nyt kolmannella ihan pelästyin. Saatuaan litkun niskaan Java alkoi kävellä edestakaisin vinkuen ja olo oli selvästi epämukava. Minun istuessa lattialla se yritti tunkea syliin makaamaan (ihan kuin se edes mahtuisi) ja se tunkee väkisin syliin vain ollessaan peloissaan tai tuntiessaan olonsa huonoksi. Annoin sen sitten tulla puoliksi makaamaan syliin ja kurkkasin niskaan nähdäkseni punoittaako sen iho liuoksen annostuskohdassa. Heti kun koskin niskakarvoihin koira pomppasi ylös uikuttaen. Se siitä sitten ja koira suoraan vessaan. Käskin Javan kyljelleen vessan lattialla ja huuhtelimme sen niskan varoen levittämästä ainetta muualle veden mukana. Aluksi se kitisi, mutta pian taisi viileä vesi alkaa tuntua mukavalta ja se rauhoittui. Kuivaaminen kuitenkin tuntui taas niskassa pahalta ja muukin kosketus niskaan sai sen kitisemään. Huuhteleminen kuitenkin auttoi sen verran, että ravaaminen loppui ja Java pystyi rauhoittumaan nukkumaan. Nyt sitten kokeillaan olla ilman mitään punkkimyrkkyjä ja tutkitaan koira päivittäin punkkien varalta ja nypitään irti, jos inhotuksia löytyy.

Ekino-neiti

Tähän loppuun vielä randomina muutama kuva kissastani, joka asuu isäni luona. Saanko esitellä Ekinon. Toin Ekinon Rodokselta pikkuisena pentuna vuonna 2005 ja nyt siitä on kasvanut yksi kauneimmista näkemistäni kissoista. Sen turkki on puolipitkä ja silkinpehmeä, ja häntä kuin pulloharja. Jos kissaa katsoo takaapäin, niin häntä on yhtä leveä kuin koko kissa. Kaunis otus. Ja ihan pöhkö.

Puolet katista on pelkkää turkkia.
Ja kuvakin väärinpäin...

Ekino oli luonani Vantaalla kuukauden verran muutettuani pois kotoa, mutta tuota kuukautta kauempaa en jaksanut kuunnella sen naukumista öisin sen vaatiessa päästä ulos. Niimpä toin sen takaisin isän luo, missä se saa mennä ja tulla niinkuin haluaa. (Tiedän, tiedän; kissoja ei saisi pitää ulkona vapaana valvomatta...) Isän luona se on onnellinen, joten täällä sen paikka on.

Karvakorva täytti vuoden!

Kuinka se aika tosiaan menee niin nopsaan? Nyt saakin sitten Javan ikää kysyttäessä sanoa, että vuoden vanha meidän karvaherra on. Pitihän karvanaamalle tietenkin mennä lahjojakin ostamaan. Eihän se itse tokikaan mistään syntymäpäivistä pätkääkään tajua, mutta minulle tuli hyvä mieli, kun sai meidän pikkuista merkkipäivänä muistaa. Lahjaksi lähti Mustista ja Mirristä ultraäänivalas ja vinkujellona (osta 2 maksa 1) ja puristeluu.

Päivänsankari lahjoineen.

Luun se vetäisi kitusiinsa heti yhdeltä istumalta ja sitten testasi myös uusia pehmolelujaan. Hassu tuo ultraäänilelu. Omaan korvaa siitä kuuluu vain pientä pihinää, mutta Javan korvat heiluvat sitä puristaessa siiihen malliin, että taitaa siitä tosiaan kuulua jokin omaan korvaan kuulumaton ääni.

Ja mitäpä syntymäpäivät olisivat ilman kavereita? Kävin illalla koirapuistossa ja siellä oli pitkästä aikaa Javan lempikaveri eli eräs nuori akitaneiti. Voi sitä iloa, kun Java aidan takaa kaverinsa bongasi. Ei olisi millään malttanut kävellä nätisti portille asti, vaan olisi mieluummin sännännyt pää viidentenä jalkana, mutta ilkeä emäntä ei moista hyväksynyt vaan portille piti kävellä yhtä nätisti kuin normaalistikin ja portilla piti odottaa lupaa sännätä puistoon riehumaan. Luvan saatuaan koko koira katosikin pölypilven saatteleman juoksemaan akitantytön kanssa. Siinä sitten juoksivat ja painivat, kunnes akita lähti omistajiensa kanssa. Synttärisankarilla oli kuitenkin tänään erikoishyvä tuuri ja pian ensimmäisen tytön lähdön jälkeen sisään puistoon tuli eräs toinen suosikkityttö eli parivuotias saksanseisoja. Ja juoksupaini sai sitten jatkoa. Pyörähti puistossa muutama muukin tuttu koira, mutta ne olivat kaikki uroksia ja urosten kanssahan meidän pikkuäijä ei enää leiki...

Päivänsankari taju kankaalla päivän päätteeksi.

Kävimme me päivällä parin tunnin rally-tokotreeneissäkin ja ihan hyvin taas meni. Harjoiteltiin siinä samalla sitten "hengailua", koska paikalla oli monta koirakkoa ja omaa vuoroaan radalle sai aina jonkun aikaa odottaa. Ja hienostihan tuo osasi kyllä olla. Makoili vieressä ja napsi palkaksi hyvästä käytöksestä namuja vaikka vieressä oli pari välillä äänekästäkin kaveria. Hieno sessu.

Treeniä ja mahavaivoja

Tästä lähtee...

Olipas meillä kivat rally-tokotreenit eilen! Ei olla pitkään aikaan rally-tokoiltu, mutta nyt kun kävin kummilla tulostamassa ja laminoimassa alo-luokan kyltit ja otin ne mukaan treeniringin treeneihin, niin päätettiin sitten tehdä pari hieman erilaista rataa. Meitä oli vain kaksi koirakkoa treeneissä tällä kertaa (ks. Loki-Blogi tuolta blogilinkeistä), mutta päästiinpähän sitten tekemään enemmän, kun vuorotellen käytiin radat läpi.

Ja Java meni niin hienosti! Agility on Javan mielestä liian vikkelää, toko taasen taitaa olla välillä tylsää, mutta rally-toko putoaa sopivasti väliin ja Java tykkää. Innokkaasti teki kaikki kyltit, mitä nyt käännöksiin oikealle, spiraaliin oikealle ja pujotteluun tarvitaan vielä tiukkuutta. Mietin myös, josko lähtisi mölleihin kisaamaan Javan kanssa. Alo-kyltit ovat kaikki oikeastaan hallussa ja itseasiassa avo-kylteissäkään ei vielä taida löytyä mitään meille kovin vaikeaa (pyörähdystä pitäisi varmaan treenata kyllä, mutta muut varmaan onnistuisivat vaikka heti). Koira osaa, mutta minä kärsin yleisön edessä esiintymisen jännittämisestä, joten saa nähdä uskalletaanko - uskallanko minä - lähteä kisaamaan. Rally-tokomöllejä taitaa vain olla harmittavan vähän...

Pitäisi häivyttää tuo "kontaktikoukistus" pois.

Javan maha on alusta asti ollut herkkä. Jotain uutta saadessaan, niin maha on aika varmasti seuraavana päivänä löysällä. Eikä oikeastaan edes tarvitse olla mitään uutta vaan vanha tuttukin ruoka laittaa mahan sekaisin, jos edellisesta kerrasta on liian kauan. Esimerkiksi naudan rustoluita Java saa silloin tällöin ja jos noin kerran viikossa saa yhden, on kaikki ok, mutta jos on pari viikkoa rustoluiden välissä, niin heti on masu kuralla ja näin taisi käydä taas.

Tai ainakin luulen, että masuvaivat alkoivat rustoluusta, jonka Java sai. Masu oli seuraavana päivänä vähän sekaisin, mutta eilen illalla masu voi jo paremmin, joten ajattelin, että ei haittaa, että lähdemme porukalla varatulle agihallille hieman treenaamaan. Vaan eipä ollut sitten hyvä idea. Matkustus kuumassa autossa taisi sekoitta mahan uudestaa (Javalla on ollut ongelmia välillä autopahoinvoinnin kanssa) ja kun aloitimme lämmittelyn hallilla, Java päästi ripulit hallin matolle. Raukka ei selkeästi vain pystynyt pidättämään ja vahinko tuli. Vein sen sitten käymään pikaiseen ulkona, jonka jälkeen palasin auttamaan siivoamisessa. Java kuitenkin vaikutti sen verran pirteältä, että halusin muutaman esteen sen kanssa mennä. Yritimme mennä puomia, mutta Javaan iski korkeanpaikanpelko (ja huono olo?) eikä siitä tullut mitään, joten annoin olla ja päätin, että parempi lähteä kotiin.

Toivon todella, että syy huonoon oloon oli autoilu, eikä mikään pöpö, koska paikalla oli pari muutakin koiraa, joiden en tosiaan halua saavan Javalta mitään tartuntaa. Nyt taidetaan sitten varmuudeksi ottaa viikonloppu rauhallisesti ja syöttää koiruudelle vain helposti sulavaa ruokaa ja toivotaan, että tuo masuvaiva tuosta menee pikaiseen ohi.

Harrastuksista sun muusta

Luonteeltaan Java tuntuu aikalailla olevan kaikkea sitä, mitä minä siltä toivoinkin. Ainoana isompana miinuksena on Javan aikuistumisen myötä ilmennyt äksyily vieraille uroksille. Emme nyt ole ihan varmoja, mikä siinä on taustalla. Pienirotuiset urokset ovat lähes poikkeuksetta ok Javan mielestä, mutta Javan itsensä kokoiset ja isommat urokset saavat rähinää aikaan, jos alkavat uhitella. Ei Java itse niinkään mene haastamaan riitaa, mutta jos toinen vähänkin machoilee Javan edessä eikä väistä, ei meidän karva-aivo osaa olla menemättä mukaan. Onko se sitten alfaurosmaista egoilua vai tunteeko Java itsenä epävarmaksi isompien urosten kanssa... Eikä ehkä äksyilykään niin valtava miinus ole, pitää vain koirapuistossa aina huikata tuntemattomalle tulijalle, että kumpaa sukupuolta tulija on ja onko leikattu ja sitten väistää tieltä pois tarpeen vaatiessa.

Temppujakin osataan

Perustottelevaisuuskin on Javalla suht hyvin käpälässä, eli ei yleensä tarvitse hävetä sen käytöstä. Ei näyki, ei hypi vasten, lenkillä kävelee vierellä, ohittaa ihmiset moitteetta ...ainoa arkitottisasia, jota vielä aktiivisesti treenataan on toisten koirien ohitus, ja sekin on (taas vaihteeksi) menossa hyvään suuntaan. Ei Java koiraohituksissa räyhäämään ala eikä muutenkaan mekastamaan ja vetämään, mutta aloittaa sietämättömän tuijotuksen kun vieras koira tulee, mutta kyllä tässä hiljalleen on saatu tuota tuijotusta välillä katkeamaan eli toivoa näkyvissä tässäkin asiassa on.

Javaa ottaessa toiveena oli, että sen kanssa voisin kokeille kivoja koiraharrastuksia, joita Pepen kanssa syystä ja toisesta en koskaan voinut kokeilla. Agility ja toko olivat mielessä kokeilulistalla ja myöhemmin törmäsin rally-tokoon.

Ensimmäinen koirakurssi, jolla kävimme oli ihan vain arkitottiskurssi Javan ollessa viiden kuukauden ikäinen. Sinnekin lähinnä halusin, koska halusin päästä Javan kanssa kontrolloituun häiriöön. Muuta annettavaa kurssilla ei oikein sitten ollutkaan, siellä kun lähdettiin "Näin opetat koirasi istumaan/makaamaan/ottamaan katsekontaktin." -tasolta ja mehän oltiin moiset opeteltu jo aikaa sitten.

Javasta on kehkeytynyt varsinainen vesipeto

Seuraavaksi ilmoitin meidät toko-alkeet kurssille ja yhdistetylle rally-tokon ja arkitottiksen -kurssille. Näistä
kursseista sainkin jotain sitten jo oikeasti irti. Java tykästyi puuhaamaan molempien lajien parissa, ja saatuamme alkusysäyksen ohjatusti olemme jatkaneet harjoittelua itseksemme. Java on ensimmäinen koira, jolle tokoliikkeitä opetan, joten varmasti joudumme opettelemaan vähän yrityksen ja erehdyksenkin kautta, mutta koska meillä ei mitään möllitason kummempia tavoitteita ole, ei se haittaa. Hitaasti mennään ja ihan hyvä niin.

Rally-toko kurssilla parilla viimeisellä tunnilla suoritemme yksitellen ohjaajan tekemää rataa ja ohjaaja kehui meidän suorituksia. Hänen mielestään me emme ihan hirveästi tarvitsisi treenausta, että voisimme alkaa kisaamaan. Toko kurssin viimeisen kerran lopuksi tuli senkin kurssin ohjaaja kehumaan, että Java on hieno koira ja jatkoi vielä kehumalla, että Java oli meidän alkeisryhmän kurssin aikana parhaiten edistynyt ja kehittynyt koira. Kehotti meitä jatkamaan harrastusta, koska Javakin näytti tykkäävän siitä.

Tuossa jokin aikaa sitten laitettiin Fb:ssä pystyyn tokorinki, johon mekin liityimme. Tokorinkimme kokoontuu kahdesti viikossa ja treeniohjelmaan kuuluu arkitottistelua, tokoilua ja rally-tokoa (joka kylläkin on jäänyt aika vähälle). Java muuttuu ihan toiseksi koiraksi treenikentällä päästessä. Keskittyy niin hienosti ja innolla puuhaa yhdessä kanssani. Hieno otus. Tarkoitus olisi joskus mölli-kisoihin tulla osallistumaan. Skippasimme juuri yhdet kisat, mikä jäi harmittamaan, mutta todennäköisesti tässä kuussa vielä uskaltaudun kisaamaan tuon otuksen kanssa (nakkiluokassa kylläkin).

Hoplaa!

Viimeisin käymämme kurssi, josta on vielä yksi tunti jäljellä, on agilityn alkeet. Alunperin ajattelin, että tämä olisi kivoin harrastus, mutta Java on enemmän innoissaan ja keskittyneempi tokotreeneissä kuin agihallissa, joten agi taitaa jäädä vain satunnaiseksi vaihteluksi. Tosin ostimme porukalla heinäkuuksi treenikortin erääseen treenihalliin, joten ainakin nyt tämä kuu sitten vielä juoksennellaan putkissa ja kiipeillään puomilla. Jatkossa tulee varmaan sitten jäämäänkin vähemmälle ja pysytään vain tokon ja rally-tokon parissa.

Sattumuksia

On se jotenkin outoa, että siitä on pian kulunut vuosi, kun Java meille muutti. Toisaalta se tuntuu, että ei siitä voi olla niin kauaa aikaa, kun se oli pieni pörröpallo, mutta sitten toisaalta tuntuu, että ainahan se on tuossa pyörinyt ja ollut osa arkea. Meidän lauman yhteiselo on aika hyvin sujunut, muutamaan pientä sattumusta lukuunottamatta.

Ensimmäinen kyläreissu, Java 8 vkoa

Ensimmäinen ell.päivystykseen soittaminen tapahtui jo Javan oltua meillä viikon. Olimme ensimmäisellä kyläreissullamme tätini luona Espoossa esittelemässä uutta karvaista perheenjäsentä. Java tutkiskeli taloa ja aina välillä vietiin sitä ulos tarpeilleen. Yhtäkkiä pentu kuitenkin nuupahti ja kipusi syliini nukkumaan, missä ei sinänsä mitään outoa ollut, mutta sen suusta valui kuolaa lammikoksi lattialle. Hetken päästä Java kömpi pois sylistä ja teki vesiripulit lattialle. Pennun olo huononi niin nopeasti, että säikähdimme mistä moinen voisi johtua. Java oli tuohon aikaan vielä pieni imuri ulkona ja mieleemme tuli, ettei se vain olisi ulkona ruohikolta napannut suuhunsa sieniä ja saanut myrkytystä. Hetken päästä Java kuitenkin oksensi, ja mahan sisällössä ei onneksi ollut mitään hälyttävää. Lähdimme kotiin huonovointisen pennun kanssa ja soitimme ell.päivystykseen, jossa sanottiin, että kuten pienet vauvat, ovat koiranpennutkin herkkiä saamaan mahataudin ihan yhtäkkiäkin. Ohjeeksi annettiin ruokkia pentua pienissä erissä ja tarkkailla, ettei se pääse kuivumaan. Tilan huonontuessa olisi pitänyt lähteä käymään eläinlääkärissä, mutta onneksi Java oli jo seuraavana päivänä täysin terve.

Toinen sattumus tapahtui Javan ollessa vähän yli kolme kuukautta vanha. Menimme serkkuni luokse tapaamaan näiden koiranpentua. Yritimme pitää Java silmällä parhaamme mukaan, koska serkullani on lapsia ja lasten leluja pitkin lattioita. Kotonahan kaikki lelut lattialla ovat Javan, joten eihän se kylässä tajunnut, ettei kaikella saa leikkiä. Pennut juoksentelivat ja leikkivät keskenään ja minä välillä kuljin perässä seuraten, etteivät ne keksi mitään typeryyksiä. Yhdessä välissä Java oli poissa silmistämme ihan pienen hetken. Lähdin etsimään sitä ja löysin sen makuuhuoneesta kömpimästä pois sängyn alta. Se nuoleskeli huuliaan siihen malliin, että ajattelin sen syöneen jotain, mutta koska se oli vain pienen hetken poissa silmistä, oletin sen napostelleen pölyä sängyn alta. Kyläreissusta seuraavana aamuna heräsimme Javan yökkäilyyn, se yritti oksentaan, mutta mitään ei tullut ylös. Tätä jatkui useampi päivä, joka aamu Java yritti oksentaa turhaan, mutta koska se oli muuten hyväkuntoinen -  leikki ja söi hyvin, emme olleet kovin huolissamme. Varmuudeksi soitin kuitenkin eläinlääkäriin, josta hoitaja suositteli, että tulisimme käymään, koska kyseessä oli kuitenkin nuori pentu. Kävimme lääkärissä, mutta ei Javasta löytynyt mitään vikaa. Saimme pahoinvointilääkettä ja helposti sulavaa ruokaa mukaan. Eläinlääkärireissun jälkeisenä aamuna sitten selvisi, mikä oli vikana. Java aloitti taas aamuna yökkimisellä ja tällä kertaa jotain tuli ulos. Täytteetön oravanmallinen koiranlelu. Se tyhmä penikka oli syönyt (varmaan siellä sängyn alla) serkun koiran lelun! Tämän jälkeen otettiin kotonakin pienimmät lelut pois ja kylään mennessä pyydettiin, että kaikki nielaisukokoinen tavara kerättäisiin pois. Pelottavan lähellä saattoi olla jopa Javan hengenlähtö...

Korvat menivät välillä miten sattuu

Toinen soitto ell.päivystykseen tapahtui Javan ollessa noin viisi kuukautta vanha. Olimme illalla lähdössä koirapuistoon, kun huomasimme hississä, että Javan naama näyttää jotenkin oudolta. Silmänympärykset punoittivat ja kuono oli hieman turpea. Päätimme sitten, että parempi ehkä olla menemättä puistoon ja teimmekin vain lenkin. Kotiin palatessa naama oli vielä samannaköinen, mutta jonkin ajan päästä se turposi kokonaan. Java vikisi hieman ja yritti hieroa päätään sänkyä vasten. Sillä oli selkeästi tukala olo ja naamaa kutitti. Pelkäsin, että Javan hengitystiet menisivät tukkoon, joten soitimme päivystykseen. Eläinlääkäri helpotuksekseni sanoi, että koirien hengitystiet eivät usein mene tukkoon ja tämäkin meni pentuuden piikkiin. Kuulemma pennut voivat saada yllättäen allergisen reaktion jollekin asialle. Javalla ainoa "outo" asia, jota se oli tuolloin suuhunsa saanut, oli pieni pala valkosipulia. Tiedä sitten aiheuttiko se reaktion. Lääkitykseksi käskettiin antaa kyytabletteja, joita meillä ei tietenkään ollut eikä tuohon aikaan viikonloppuna apteekitkaan olleet enää auki. Yritimme viilentää Javan naamaa viileällä pyyhkeellä, ja seuraavana aamuna heti kävin ostamassa kyytabletteja. Tabletit auttoivat ja turvotus lähti laskemaan. Seuraava päivänä koira näytti kutakuinkin itseltään ja kaikki oli ok. Tämä jäi kertareaktioksi, eikä varmuutta aiheuttajasta tullut selville, mutta kurjaa oli katsoa kuinka tukala oli pienellä tuolloin oli.

Viimeisin päivystyssoitto tapahtui pari kuukautta sitten. Jari tuli kotiin ennen minua ja löysi lattialta revityn Jenkki-purkkapussin. Java oli jotenkin saanut vedettyä korkealla mikron päällä olleen aika täyden purkkapussin alas, ja päättänyt sitten vetäistä purkat kitusiinsa. Jari soitti eläinlääkäriin, ja ohjeeksi saatiin tarkkailla koiraa, mikäli jotain huolestuttavia oireita ilmenisi olisi pitänyt äkkiä lähteä lääkäriin. "Lääkkeeksi" Javalle tuli syöttää noin puolen tunnin välein sokeria, verensokeripitoisuuden ylläpitämiseksi. Vaikka syöty purkkamäärä oli mahdollisesti jopa aika vaarallinen, tästäkin selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Nyt ovat sitten purkat sellaisessa paikassa, ettei tuo karva-aivo niihin pääse käsiksi.

Ensimmäinen postaus

Tämä blogi olisi pitänyt perustaa jo vuosi sitten, kun meille varmistui, että perheeseemme liittyy nelijalkainen karvakorva.

Minulle Java on toinen koira Jarille ensimmäinen. Ensimmäinen koirani oli saksanpaimenkoira-karjalankarhukoirasekoitus Pepe, joka nukutettiin ikuiseen uneen 23.12.2010 ja siitä lähtien jotain puuttui. En enää voinut ajatella olevani "koiranomistaja". Koirakuume alkoi puolisen vuotta Pepen lähdön jälkeen, mutta jarruna oli vuokra-asunto.

Tähän aikoinaan muuttaessani vuokraemäntä tuntui suhtautuvan nihkeästi  lemmikkeihin ja juuri ja juuri antoi luvan tuoda Jako-papukaijan tänne. Ajattelimme Jarin kanssa, että emme saisi lupaa koiraan, mutta kuume kasvoi niin kovaksi, että soitin vuokraemännälle kysyäkseni asiasta. Vastaus oli kieltävä. Aikani sitten voivottelin kurjaa kohtaloa, kunnes sitten päätin yrittää uudestaa saada vuokraemännältä lupaa koiraan. Soitin siis uudestaan tällä kertaa lähes anoen ja sain kuin sainkin luvan ottaa uuden karvaisen asukkaan asuntoon. (Myönnettäköön tässä, että saatoin hieman johtaa vuokraemäntää harhaan koiran koon suhteen.)

Pentuja olin jo kuukausia katsellu pentukuumeen kourissa, mutta nyt sain alkaa etsiä toden teolla Sitä Meille Oikeaa Koiraa. Mielipiteet koiran suhteen Jarilla ja minulla erosivat jonkin verran. Jari pitää pörröisistä ja söpöistä lapinkoiratyyppisistä koirista ja minun koiraihanteeni on suoraselkäinen sakemanni. Luonteeltaankin sakemanni on juuri sellainen koira, joka on minun makuuni. (Minusta edelleenkin tuntuu, että taisin jyrätä Jarin mielipiteitä pennun valinnassa, mutta Javaa ajatellessa en kadu.)

Katselin pentueita netistä, kriteerinä sakemannin tai valkkarin löytyminen koiran roduista. Puhdasrotuisia koiria emme juuri edes ajatelleet. Puhdasrotuiset ovat hieman turhan (ja melkein naurettavan) kalliita, emmekä muutenkaan "tarvinneet" puhdastuista koiraa, joten tutkiskelin vain seropipentueita. Ja niinpä törmäsin Tori.fi-sivustolla Järvenpäässä syntyneeseen vahinkopentueeseen.

Pentueen vanhemmat olivat molemmat sakemannimiksejä, joten kriteerini täyttyi vaikkakaan muita rotuja sekoituksesta ei ollut tiedossa. Ei kuitenkaan omistajien mukaan mitään ajo/metsästyskoiraa pitänyt kummassakaan vanhemmassa olla. Kuusi aivan ihanaa pikku karvapötkylää vailla kotia. Pentujen kasvattaja lähetti meille kuvia pennuista ja minä iskin silmäni pentueen suurimpaan urospentuun, "pikku blondiin". Pentujen ollessa kolmiviikkoisia lähdimme katsomaan pentuja ja ihastukseni vei heti sydämmeni saadessani sen syliin. Sanoinkin Jarille sen olevan meidän Java, ja niin me varasimme pennun itsellemme.

Ensitapaaminen, Java 3 vkoa

Jokunen viikko myöhemmin sain kasvattajalta viestin, että seitsenviikkoisen Javan saisi tulla hakemaan kotiin. Oi sitä iloa, kun sitten haimme pojan kotiin! Meille tuli viimein kauan odottamani hauvavauva. Javan luonteesta meillä ei ollut vielä mitään tietoa, mutta heti ensimmäinen päivä kertoi pennusta paljon hyvää. Matka kotiin sujui ongelmitta ja pentu tutkiskeli uteliaana uutta kotiaan. Olimme henkisesti valmistautuneet, ettemme muutamaan yöhön saisi nukuttua pennun itkiessä ikäväänsä erottuaan emostaan ja sisaruksistaan, mutta turhaan. Java nukkui ensimmäisestä yöstä asti nätisti omassa pedissää ilman mitään itkuja. Reipas penikka.

Ensimmäinen päivä uudessa kodissa, Java 7 vkoa

Niin meillä sitten alkoi koiranomistajan arki. Pissoja siivottiin 2kk, kunnes poika nelikuisena tajusi miksi ulkona juostaan jatkuvasti ja keksi näin sisäsiisteyden. Koulutus aloitettiin pari päivää kotiutumisen jälkeen ja jatkuu edelleen. Potentiaalia pojassa on ja kyllä me Javasta vielä hienon koiran koodaamme.

Sydäntenmurskaaja 8 vkoa

Söpö se vielä 11 kuukautisenakin on