Rauha maassa jälleen

Tossu.

...vaikka ei onneksi mitään suurempaa seinille kiipeilyä sairaslomalla onneksi harrastettukaan. Muutama päivä tikkaamisen jälkeen meni hyvin pelkillä minilenkeillä. (Hyvä tietää, että otus kestää hyvin useamminkin lepopäivän.) Näiden muutaman päivän jälkeen herraa alkoi sitten hiljalleen tympiä liikunnan vähyys, joka sitten näkyi lisääntyneenä vetoleikin ehdotteluna ja yleisenä jaloissapyörimisenä. Ulkonakin toljotettiin ihan kaikkea kuin ei olisi kävelijää tai autoa ennen nähnyt. Mökkihöperö koira... Ajankuluksi tehtiin sisällä temppuja ja koiruus sai päivittäin raakaluita, tai Kongin suoraan pakkasesta. Lisäksi hajuerottelua harrastettiin ja opeteltiin me uusi temppukin eli keittiön kaappien ja laatikoiden sulkeminen. Lisäksi sairasloma-arkeen kuului haavan päivittäinen putsaaminen ja haavasiteiden vaihto. Jokusen päivän Java pyöri jaloissa rasittavaksi asti, mutta kyllä se siitä sitten rauhoittui jonkin verran sairasloman loppua kohti. Taisi antaa periksi ja alistui kurjaan kohtaloonsa lenkittömästä elämästä.

Nyt taas on normaalin rauhallinen poika.

Eivätkä ne tikit sitten tietenkään pitäneet. Noin viikko ompelun jälkeen kaksi tiukinta tikkiä olivat revenneet toisesta päästään irti, joten poistin ne kokonaan. Viime tiistaina sitten loputkin neljä käytiin poistattamassa eläinlääkärissä. Olisi niiden poistaminen kotonakin itse onnistunut, mutta poisto kuului hintaan ja halusimme mielipiteen miltä haava näyttää. Ja ihan hyvältähän haava hoitajankin mielestä näytti. Kävelylenkkeily palasi samana iltana päiväohjelmaan, kun ensin oli ostettu kunnolliset suojatossut, ja juoksemaankin todennäköisesti saa herran päästää jo muutaman päivän päästä. Onneksi haava lähti paranemaan noin hyvin koostaan ja tikkien pettämisestä huolimatta.

Treenihallillakin kävimme kesken sairasloman. Kävimme istumassa hallinnurkassa muiden treenatessa. Olimme hallilla puolitoista tuntia, eikä tuo karva-aivo tajunnut hiljentyä kokonaan ollenkaan. Rauhoittui kyllä makaamaan, mutta piti pienen pientä kitinää. Oli niin suuri vääryys joutua olemaan tylsästi tekemättä mitään muiden haukkujen pitäessä treenejä. Minulla olisi kyllä ollut mukana meillekkin tekemistä, mutta herra ei hiljentynyt kokonaan, niin puuhatarvikkeet pysyivät laukussa. Viime keskiviikkona jatkoimme samaan malliin ja nyt otus oli hiljaa sen hetken, että pääsimme välillä tekemäänkin jotain. Teimme hieman hajuerottelua ja muuta pientä pitäen välillä taukoa, jonka aikana koiran piti rauhoittua olemaan hiljaa. Ehkä tämä tästä, jatkentaan rauhoittumisharjoituksia.

Viikonloppuna on Lemmikkimessut Messukeskuksessa, joihin olisi tarkoitus suunnata kaverin kera tutkimaan mitä kivaa nähtävää olisi ja ehkäpä mukaan voisi tarttua jotain messutarjouksiakin.

Ja nyt jouduttiinkin saikulle...

Olimme Javan kanssa eilen palaamassa iltalenkiltä. Kävelimme kuntopolkua metsän keskellä, jossa yleensä annan Javan juoksennella vapaana. Päästin Javan nytkin vapaaksi ja se ampaisi kipittelemään edelleni polun reunaan. Jatkoimme jonkin aikaa matkaa minä kävellen polkua ja Java seilaten metsänreunassa, kunnes herra pysähtyi nuolemaan etutassuaan. Ajattelin siihen tarttuneen jonkin roskan ja jatkoin matkaa asiaa sen kummemmin huomioimatta. Hetken kuluttua Java kuitenkin pysähtyi uudestaan nuolemaan tassuaan ja tällä kertaa päätin katsoa mikä siinä on.

Otin tassusta kiinni ja käänsin sitä valoon. Valaistus oli huono, mutta kuitenkin näin, että jalan isossa polkuanturassa on iso haava, josta virtasi verta. Soitin Jarille, että tulee hakemaan meidät autolla ja ottamaan mukaan paperia ja muovipussin. Koska olimme vielä metsän keskellä, oli meidän pakko kävellä hyvän matkaa ennen kuin pääsimme Jarin ja auton luokse. Kääräisimme tassun muovipussiin, ettei auto tahriutuisi vereen ja ajoimme kotiin.

Kotona katsoimme paremmassa valossa haavaa. Se oli isohko. Noin peukalonpään kokoinen palanen anturaa roikkui pienen nahanpalan varassa ja verta vuosi paljon. Jari suihkutteli haavan puhtaaksi minun soittaessani eläinlääkärin päivystykseen. Päivystyksessä suositeltiin tulla näyttämään haavaa. Laitoimme tassun kääreisiin ja lähdimme päivystykseen.

Eläinlääkärissä oli kiireinen yö ja jouduimme odottelemaan hyvän aikaa ennen kuin lääkäri ehti tulla jalkaa katsomaan. Lopulta kuitenkin pääsimme sisään. Lääkäri putsasi haavaa ja totesi, että roikkuvaa palasta ei voisi tikata kiinni vaan se on irrotettava. Hän puudutti tassun ja leikkasi palan irti. Java ei pitänyt ollenkaan tassun käpälöinnistä, joten touhu meinasi mennä hieman painimiseksi. Lopulta Javalle päätettiin antaa pieni annos rauhoittavaa, koska lääkäri päätti yrittää tikata haavaa hieman pienemmäksi. Hän ompeli tassuun jokusen tikin, mutta sanoi, ettei ole mitään takeita, että tikit pitävät, koska haava oli iso ja pahassa paikassa. Hyvällä tuurilla ne pitävät ja haava paranee nopeammin ja siistimmin. Lopuksi hän sitoi tassun ja laittoi vielä suojaksi kumihanskan, ettei jalka kastuisi kotimatkalla.

Potilas Konginsa kanssa.

Kolme tuntia myöhemmin olimme taas kotona, mutta kumihanska oli mennyt kuitenkin rikki matkalla autoon ja autosta pois ja tietenkin side oli kastunut. Avasimme paketin, putsasimme haavan ja sidoimme sen uudelleen samoihin kääreisiin, joista olin ensin leikannut likaiset osat pois. Tänään sitten kävin hakemassa heti aamusta sidetarpeita ja herran antibiootit. Haava putsattiin taas ja sidottiin täysin puhtaisiin kääreisiin.

Kahden viikon päästä on tikkien poistaminen ja nyt vain toivotaan, että ne pitävät. Antibioottikuuria kestää 10 päivää. Eräässä Pärstäkirjan koiraryhmässä eräs kommentoi haavapostaukseeni, ette heillä vastaavan haavan paraneminen kesti kuukauden. Nyt sitten onkin edessä varmaan sekä koiralle että omistajille rankka kuukausi, kun jalkaa pitäisi lepuuttaa ja varoa, mutta teiniherra ei varmasti muutamaa päivää kauempaa haluaisi olla aloillaan. Pitänee vain yrittää keksiä sille kaikenlaista pääkoppaa väsyttävä puuhaa, kun liikuntaa pitää rajoittaa rajusti.

Takaiskua ja koirapuistoilua

Ei pitäisi mennä kehumaan, koska sitten ihan varmasti menee homma päin prinkkalaa. Javan koiranohitukset menivät jo niin mallikkaasti, kuten jo hehkutin, mutta nyt herra on taas keksinyt kyräilyn, karvat pystyssä tepastelun ja pöhisemisen toisen koiran tullessa vastaan. Nooh, nytpä lähdetään sitten hoitamaan asiaa hieman toiselta kannalta. Nyt ollaan enemmänkin yritetty estää huonoa käytöstä, joten seuraavaksi aletaan muuttaa käytöstä vastaehdollistamalla.

PetNetstoren tilaus tuli. Paketti sisälsi koiran.

Jostain syistä x ja y olen ollut jotenkin skeptinen vastaehdollistamista kohtaan (Siinähän - muka - vahvistetaan huonoa käytöstä!), mutta nyt hieman enemmän asiaa ajateltuani ja tutkittuani huomasin, että ideahan on mitä järkevin ja toimivalta kuulostavin, joten ehdotimpa Jarille, että aloitetaanpa ohitusharjoitukset vähän kuin alusta. Vastaehdollistamisessa ideana on saada koiran mielleyhtymä/tunnetila ärsykkeeseen muuttumaan eli tässä tapauksessa vastaan tuleva koira tarkoittaa ruokaa, eikä pöhinän ja jäykistelyn aihetta. Kun teinipelle oppii tämän, voidaan alkaa liittää mukaan myös haluttua ohituskäytöstä.

Java joutuu ainakin näin alkuun taskuruokinnalle. Aamusta saa säälistä pienen annosken ruokaa kuppiin, mutta muuten päivän ruoka tulee palkkana tempuista ja tietenkin ohituksissa. Kun koira ilmestyy lenkillä karva-aivon näköpiiriin alkaa klikkeri laulaa ja namupussibaari aukeaa.

Eilinen oli ensimmäinen päivä tällä taktiikalla ja jo nyt meni ihan mahdisti. ...toivottavasti ei ollut vain jotain alkuhuumaa, vaan todiste, että oikeilla raitella ollaan ja tavoite (eli ohitus ilman mitään pälleilyä) on saavutettavissa... Katsotaan miten sujuu. Onneksi Java ei ole mikään oikea remmirähjä, joka huutaa kurkkusuorana jo nähdessään vilauksen toisen koiran hännästä (kuten eräs naapuruston saku) vaan ainoastaan kohtisuorat ohituksen kapealla pyörätiellä saavat aikaan herrassa idioottimaisuuksia, ja silloinkin onneksi "korkeintaan vain" pientä pörinää.

Lilon kanssa kerjuulla.

Käytiinpä treffaamassa treenikaverin pientä hippettivauvaa. Java on yleensä varovainen pienempiensä kanssa, mutta tämä pikkuneiti sai kyllä muutamaan otteeseen omaan silmään liian kovaa kyytiä. Onneksi vauveli on rento ja reipas otus, eikä tuntunut ottavan nokkiinsa, vaikka meni hieman mukkelismakkelis.

Viimeviikkojen onnistuneiden uroskohtaamisten innoittamana olemme uskaltautuneet Javan kanssa koirapuistoilemaan lähipuistoista suurimmassa ja aktiivisimmassa puistossa. Todella hyvin on mennyt. Yhteenkään tappeluun Java ei ole joutunut, vaikka on pariinkin otteeseen sanonut kovan sanan muutamalle urokselle, jotka ovat olleet liian vakuuttuneita, että teiniherra on narttu, jonka selkään sopii hyppiä. Ja parista nuoresta uroksesta (mali ja saku) herra ei jostain syystä tykännyt ja hieman äksyili näille (mutta nuori bokseriuros ja eräs toinen saku taasen ovat mitä parhainta painiseuraa), mutta muuten loistavaa. Koirapuistokoira, ainakin melkein.

Tylsää yksin ja nenähommia

Yksiolon opettelu aloitettiin heti pikku-Javan kotiuduttua meille. Aluksi käytiin vain vilahtamassa rappukäytävässä tai käytiin pikaiseen makkarissa suljetun oven takana. Äkkiä kuitenkin huomattiin, ettei meidän lähtö ollut Javan mielestä iso juttu ja yksinoloaika pitenikin nopeasti roskanvientireissusta kauppareissuun ja pidemmäksi. Missään välissä ei minkäänlaista eroahdistuksen merkkiäkään ole ollut, mutta tylsyyden kanssa on ollut välillä ongelmia. Meidän karva-aivon mielestä yksinollessa on oiva mahdollisuus tehdä sitä kaikkea kivaa, mitä tylsät omistajat eivät kotonaollessaan anna koiraparan tehdä. Isoimpana idioottimaisuutena on keittiötasosurffaaminen ja kaiken tasoille jääneen varastaminen "leluksi".

Röhläke ja valas

Java ei viime aikoina ole juurikaan ollut pitempiä aikoja yksin. Minä kirjoitin loppukevään inssityötäni kotona ja kesän valmistujaisten jälkeen olen ollut työttömänä, joten Javan yksinolot ovat rajoittuneet lähinnä kauppa- ja kirjastoreissujen kaltaisiin korkeitaan muutaman tunnin pätkiin. Javalle ei niin lyhyissä ajoissa ole tylsää tullut ja olemme toivoneet, että tasosurffaaminen olisikin unohtunut. Viikonloppuna päätimme jättää pojan kotiin mennessämme vaihtamaan autoon talvirenkaat tätini luokse. Kotiin palattuamme odotti "ihana" yllätys; herra oli tutkinut taas keittiötasoja ja vetänyt alas leipälaatikon joka oli mennyt päreiksi ja jonka sisällä olleet ruisleivät (lähes täysi paketti) karva-aivo oli sitten vetänyt kitusiinsa. Nyt pitääkin sitten ottaa aivan kaikki pois tasoilta. Tasosurffaamista on hankala saada pois, koska on palkitsevaa löytää syötävää ja "leluja" tutkiessaan kiellettyjä paikkoja. Emmekä myöskään pääse toiminnasta herraa torumaan, koska Java tietää, ettei meidän kotonaollessamme saa tutkia tasoja - ei vaikka kuinka ihanaa herkkua olisi jätetty esille... Pitää vain muistaa nyt sitten jättää tasot putipuhtaiksi ja tyhjiksi ja toivoa, että surffaaminen loppuu ajan kanssa, jos saaliiden löytäminen loppuu.

Minulla on käynyt mielessä, että olisi hauska opettaa Java kantarellikoiraksi, mutta meistä kumpikaan ei syö sieniä (tai edes varmaan tunnista koko kanttarellia), niin koko juttu on jäänyt vain ajatukseksi. Perjantaina kuitenkin sain kesken iltalenkin inspiraation, että nyt me aloitetaan hajuerottelun opettelu, ei kylläkään sienillä vaan teellä tai kahvilla. Meiltä ei löytynyt mitään sopivia purkkeja hommaa varten, joten tein foliosta "hajutyynyjä". Ensimmäiseen tyynyyn laitoin limsapullonkorkillisen kahvinpuruja ja kun tyynyn merkkaaminen alkoi sujua, lisäsin leikkiin mukaan toisen ja lopulta kolmannen tyynyn, joissa sisällä on vain talouspaperia. Kahvinhajun tunnistaminen alkaa sujua, joten eiköhän kohta voida lisätä mukaan myös muita hajuja häiriöksi. Ja kun kahvi sujuu täydellisesti, varmaan opetellaan jotain muitakin hajuja (mausteita?).

Viime viikon tokotreenit menivät jo hieman paremmin. Ylipalkkasin Javaa eli annoin sille enemmän palkkaa kuin sen taso ehkä oikeasti vaatisi ja muutaman kerran vein sen "jäähylle" kentän reunalle. Paikkamakuussa esimerkiksi kävin palkkaamassa lähes joka 30s hiljaaolosta. (Mutta jostain kumman syystä se nousi kahdesti seisomaan kesken makuun!) Oli se taaskin innokkaana puuhaamassa, mutta kitinää esiintyi huomattavasti vähemmän kuin mitä esimerkiksi edellisellä viikolla. Ehkä tämä tästä...

Meillä oli taas puisto-onnistuminenkin! Kävelin lenkin päätteeksi koirapuiston ohi, jossa oli vieras saku-uros. Menimme Javan kanssa portille ja juttelin sakun emännän kanssa hetken. Päätimme kokeilla tulevatko pojat toimeen ja menimme Javan kanssa sisään. Jälleen piti hieman nostella harjaa, mutta muuten meni ihan täydellisesti. Hetken jäykisteltyään Java leikki saku-uroksen kanssa. Ne juoksivat kilpaa, painivat ja hyppivät toisiaan päin kuin mitkäkin pahaiset pennut. Hieno teinipelle! Toivottavasti nämä meidän urostreffit jatkuvan samaan malliin tästä eteenpäinkin.

Herraneiti Java

"Tää on mun hattu."

Keskiviikkona oli nyt sitten ensimmäiset hallitreenit. Ihan hyvinhän ne meni uudesta (sisä)tilasta huolimatta. Oma yli-innokas tokokoiraitsensä Java oli. Tuota yli-innokkuutta pitäisikin nyt alkaa hieman karsia. Hyvinhän se innokkaana tekee, mutta yli-innokkuus tuo mukanaan kitinää ja se pitäisi karsia pian pois. (Paikkamakuu!) Helpommin sanottu kuin tehty... Kotona Java on saattanut kitistä esim. ruokaa odottaessaan, mutta viime aikoina pienestäkin ininästä koira lentänyt vessaan "jäähylle", jonka ansiosta kotipiippailu on vähentynyt reippaasti. Nyt ensi keskiviikkona ajattelin kokeilla tokotreeneissä jotain vastaavaa, esim. vien koiran jäähtymään jonnekin nurkkaan hetkeksi, tai sitten ihan heitän sen ulos asti (ja jätän hihnan oven väliin). Voipi olla, että ensi keskiviikko pyhitetään kokonaan rauhoittumisen harjoittelulle, jos jäähy ei riitä... Virettähän on meidän koiruudella helppo nostaa, mutta tosiaan tuo viretilan laskeminen on asia erikseen.

Lenkillä.

Tuossa eräänä päivänä päätettiin lenkki koirapuistoiluun. Isojen puolella oli tuntematon seropiuros, joten menin tyhjään pienten aitaukseen. Juttelen aidan läpi uroksen omistajan kanssa ja Java kävi vähän seropiurokselle haukkumassa, mutta toista ei kiinnostanut. Kysyinkin sitten uskallettaisiinko me Javan kanssa tulle kokeilemaan miten käy, jos siirrymme isojen puolelle. Nainen sanoi, että hänenkin koiransa on leikattu ja voimme tulla ja niin menimme. Harja tietenkin Javalla nousi, kun vierasta urosta meni nuuskimaan, mutta ei muuta. Seropiuros nuuski takaisin ja menetti sitten kiinnostuksensa. Hetken kuluttua puistoon tuli pari koiraa lisää. Sakunarttu ja kultsu-uros. Otin tietoisen riskin ja jäin puistoon, vaikka kultsu-uros oli tuntematon. Tappelusta ei ollut tietoakaan, koska kultsun mielestä Java oli mitä ihanin narttu. Se nuoleskeli Javan haaraväliä innoissaan ja nylkytti ilmaa... Se jopa ryömi Javan alle päästäkseen paremmin pesemään meidän herran paikkoja. Lopulta se selkäänkin yritti, mistä Java ei pitänyt lainkaan. Javan ärähdyksestä kultsu ei ollut moksiskaan, mutta olen aika varma, että pallillisen Javan kanssa olisi tullut tappelu. Lopulta kultsun emäntä laittoi koiransa kiinni ja vaihtoi toiseen aitaukseen, kun hormonihyrräherra ei millään osannut jättää Javaa rauhaan. Onhan tuo tavallaan kurjaa, että Javaa kohdellaan noin, mutta kuitenkin mieluummin siedän muiden urosten yritystä nousta Java-"nartun" selkään kuin ärinää ja tappeluita. Pitää alkaa varovasti kokeilla muitakin uroksia, josko niidenkin mielestä Java ei olisi enää tappelun arvoinen uros. Tämä kultsu-uros oli nyt toinen tuntematon uros, joka on kohdellut Javaa kuin narttua.

Taas törmättiin uuteen koiranpentuun puistossa. Sinne eksyi nimittäin meidän kanssa samaan aikaan nelikuinen irlanninsusikoirapentu. Ajattelin koiran tullessa puistoon, että tuleekohan urostesti, mutta koiran lähtiessä liikkeelle tajusin sen olevan koostaan huolimatta pentu. "Pikkuinen" pentu oli aikalailla saman kokoinen kuin Java eli siitä kasvaa ihanan iso. (Java! Mikset ole jättiläinen myös... Isot koirat on ♥.) Java ei hirveän innoissaan pennusta ollut, mutta kun pentu aikansa Javaa kävi näykkimässä ja ärisemässä päin naamaa, niin sai se lopulta Javan hetkeksi painimaan ja juoksemaan kanssaan. Todellan symppis ja helluinen penneli.

Treenitasku by Heidi.

Java on söpöillyt viime aikoina keksimällä tv:n ihmeellisen maailman. Varsinkin saatuaan luvan tulla sohvalle, se saattaa alkaa katselemaan televisiota. Lauantainen Avara luonto ainakin tuntui olevan herran mieleen. Ensin se tuijotti kauan aikaa ruutua sohvalta ja lopulta meni ihan kuono telkkussa kiinni katsomaan mikä ihmee lintu siellä valolaatikossa on. Eikä ollut ensimmäinen kerta viime aikaoina, kun koiraherra tuijotta herkeämättä mitä telkussa tapahtuu. Toinen söpöhkö pieni juttu, jonka Java keksi sattui tuossa eräänä aamuna. Java oli edellisenä iltana pilkkonut keppiä puistossa ja nähtävästi onnistunut nielaisemaan muutaman murusen puuta, jotka sitten halusivat tulla ylös. Java tuli ensin herättämään minut tökkäämällä nenulla minua naamaa ja jäi sitten viereen nuolemaan huuliaan. Tajusin heti, että pian herra puklaa ja menimme sitten pois maton päältä oksuamaan puunmurut ulos. Oksentamisesssa ei tietenkään mitään söpöä ole, mutta minusta on jotenkin älyttömän helluista, että Java halusi herättää minut kertokseen, että sillä on huono-olo ja oksettaa. Minun vauveli.

Olen himoinnut jo jonkin aikaa joko treeniliiviä tai treenitaskua, mutta niiden hinnat vain hirvittävät. Liivien varsinkin, joten ei ole tullut moisia osteltua. Nyt viime viikonloppuna sain idea tehdä itse itselleni treenitaskun, kun ompelukonekin minulta nykyään löytyy. Kävin hakemassa Eurokankaasta palasen jämäkangasta ja pätkän nylonnauhaa ja pikalukon ja kiinnitysrinkulan nappasin tarpeettomasta pannasta. Yksi ilta siinä meni, että treenivyön väkersin. Tuli siitä toki kotitekoisen näköinen, mutta kuitenkin sen verran onnistunut, että kyllä sitä käyttää kehtaa. Tuli kätevä olo, kun sain aikaan jotain käyttökelpoista ompelukoneella, vaikka en ole mikään pro käsitöissä.

Arkista elämää...

Hiljaista on. Meillä on ollut nyt parisen viikkoa treenitaukoa treeniseuran puuttumisen vuoksi. Syksy toi mukanaan arjen töineen ja opintoineen treenikavereille, eikä porukalla ole nyt riittänyt aikaa treenailuille. Lisäksi iltaisin alkaa olla jo pimeää, eikä meidän treenikentällä ole valoja. Mutta eiköhän tämä tästä, sillä olemme treeniporukalla suunnitelleet, että vuokraamme eräästä hallista treenivuoron kerran viikossa talvikauden ajaksi. Meitä on sen verran monta, ettei hinta huimaa (edes työttömän) päätä ja onhan se kivempi treenata sisällä lämpimässä, niin ei sormet jäädy talvella pakkasessa. Minua on myös himottanut ilmoittaa meidät tokokokeeseen, mutta kaikki tulevat lähellä pidettävät kokeet taidetaan järjestään hallitiloissa, enkä uskalla lähteä kokeilemaan hallikoetta tuon otuksen kanssa ilman hallitreeniä, koska pelkään, että halliympäristö saattaisi olla liian suuri häiriö. Jos me tuon hallivuoron vuokraamme, niin hallitreeniä tulee ja ehkä uskallan vielä talven mittaan ilmoittaa meidät kokeeseen. Hui.

Lenkillä syksyisellä metsäpolulla.

Koirapuistossakin on ollut jos usemman viikon todella hiljaista. Useimpina iltoina olemme Javan kanssa ihan vain kaksin puistossa. Kulutamme aikaa pitämällä pieniä treenejä kahdestaan, heittelemällä palloa/keppiä, tekemällä temppuja, leikkimällä naminetsintää... Kaikenlaista pientä. Hauskempaa toki olisi, jos leikkiseuraa eksyisi puistoon.

Vaikka tosiaan yleensä nykyään puisto on kuollut, olemme muutamaan otteeseen törmänneet muutamaan pikku penneliin. Pikkuisesta ranskiksesta ja bretonipennusta Java ei ollut kiinnostunut, mutta se tykästyi kovasta nelikuiseen amstaffi-rotikkatyttöseen, johon olemme muutaman kerran törmänneet. Rohkea pentu käy suoraan Javan "kimppuun" ja herra vain nauttii. Pentu on ehkä kolmanneksen Javan koosta, mutta onneksi meidän teiniherra osaa ottaa kokoeron huomioon ja osaa painia pikkuisen kanssa ihan nätisti.

Koiratreffailua harrastettiin keskiviikkona, kun poikkesimme Sipooseen tapaamaan erästä seropineitiä (aiemmin tapaamamme holsku-sakuneidin omistajan toinen koira). Kiersimme yhdessä peltolenkin, mutta enemmän itsekseen menemistä koirat harrastivat, kuin yhdessä leikkimistä tai juoksemista. Seropineitiä taisi pellon hajut kiinnostaa enemmän kuin Java. Lenkin jälkeen pääsi holsku-sakuneitikin moikkaamaan Javaa. Muilla tapaamiskerroilla ne ovat vähän juosseet yhdessä, mutta yllätykseksemme parivaljakko pisti tällä kertaa ihan kunnolla painiksi. Javalla näytti olevan kivaa siitäkin huolimatta, että koiraneiti keksi alkaa yrittää hieman alistaa Javaa hyppäämällä tämän selkään...

Onneksi tuttuihin kavereihin voi törmätä muuallakin kuin puistossa. Olimme tänään kävelyllä pellolla, kun törmäsimme puistosta tuttuun doggikaveriin. Pojat eivät tainneet aluksi tunnistaa toisiaan pienestä pärinästä päätellen, jota herrat pitivät jouduttuaan yllättäen kuonokkain, mutta kun pääsivät juoksemaan vapaana, kaikki oli hyvin. Emme ole nähneet doggipoikaa yli kuukauteen, joten oli ihan hauska lyöttäytyä seuraan kiertämään peltoa ja vaihtamaan kuulumisia dogin emännän kanssa koiruuksien juoksennellessa yhdessä. Pientä painiakin pojat lenkin aikana harrastivat ja tietenkin piti myös käydä sotkemassa itsensä kuraisessa ojassa (Java lähinnä sotki itsensä ja sen jälkeen kävi sotkemassa myös kaverin). Taisi olla rankaa juosta kaverin kanssa, koska koiruus vetelee patjallaan sikeitä, vaikka yleensä tähän aikaan se tarkkailee, että eikös ole jo iltaulkoilun aika.

Arkikäytöksen puolella ollaan taas menty hyvään suuntaan. Meidän ainoa varsinainen murheenkryyni eli toisten koirien ohittaminen on mennyt viime aikoina todella mallikkaasti. Vieläkin nousee välillä harja pystyyn, mutta muuten ohi mennään niin nätisti, että tulee ihan hyvä mieli itselle. Kunhan täpistely vieraassa paikassa saadaan vielä hallintaan, niin meillähän on lähes täydellinen sessu. (Pikkuvikoja ja koulutettavaa on paljonkin edessä, mutta näin pääasiassa Java on erittäin hieno poika.)

BFF kylässä pitkästä aikaa

Päpälä päpälässä. ♥

Oi sitä iloa, kun Javan lempparityttö ja ensimmäinen koiraystävä eli snautseri Vicke tuli toissaviikonloppuna kylään. Vicke on ollut sairaslomalla, eikä Java siksi ole nähnyt sitä hetkeen, joten ei meinannut herra pysyä nahoissaan, kun näki kuka sieltä ovesta tulikaan. Vicken lisäksi iloa auheutti myös Vicken emäntä, joka kuuluu Javan lempi-ihmisiin.

Lähdettiin heti suosiolla pellolle juoksuttamaan koiria, koska kämppä on hieman liian pieni juoksuleikkeihin. Siellä koiruudet sitten mennä huitelivat ja hauskaa näytti olevan, vaikka päivä olikin todella kuuma. Me emännät leiriydyimme pellon keskelle ja piskit juoksivat sinne tänne välillä käyden ilmoittautumassa ja hörppäämässä vettä. On hauska katsella koiria, jotka nauttivat juoksemisesta ja leikkimisestä toistensa kanssa. Parisen tuntia koirilla riitti puhtia ennen kuin touhu alkoi näyttää sen verran väsyneeltä, että päätimme palata takaisin meille. Laitettiin ruokaa ja katsottiin elokuva, jonka loppupuolella koiratkin olivat jo ladanneet akkujaan sen verran, että jaksoivat taas aloittaa pienen painimisen. Lähdimme saattamaan vieraita ja poikkesimme vielä metsään, jossa koirat saivat uudelleen rällätä keskenään. ...kepin mutusteluksi touhu meinasi mennä, mutta kyllä hetken keppihippaakin leikkivät.

Kävimme viime viikolla lunastamassa Mushin ilmaisen barf-aterian, mutta sen sijaan, että Java olisi saanut kokeilla barfaamista, minä otin ja tekaisin pussin sisältämästä nauta-sika-kana-jauhelihasta namipaloja. Lisäsin munaa ja kaurahiutalaita sekaan, levitin pellille ja paistoin koko komeuden. Hieman murustavia nameja tuli, mutta Javalle kyllä kelpasi. Jauhelihanameista innostuneena nappasin maksanpalan kauppareissulta mukaan ja tein lisää itse tehtyjä nameja keittämällä ja paistamalla maksanpalasista nameja. Niistä tulikin hyviä; Javan reaktiosta päätellen maistuivat hyville ja paistamisen jälkeen namit olivat sopivan kuivia, etteivät hajoa eivätkä tahraa taskunpohjaa.
 

Jauhelihanameja.

Maksanameja.

Namujen lisäksi askartelin myös uuden pannan jälleen. Koska ensimmäinen tekemäni paracord-panta oli Javalle hieman liian iso, päätin tehdä sille toisen ja tällä kertaa myös oikean kokoisen. Halusin myös kokeilla leveämpää punosta tällä kertaa. Väreiksi piti tulla sininen-taivaansininen, mutta taivaansininen oli loppu, joten piti tyytyä sen tilalla turkoosiin. Ihan nätti siitä kuitenkin noinkin tuli.

Paracord-panta vol. 2

Omatekoisia maksanameja testattiin tänään treeneissä, joissa laitettiin pitkästä aikaa rally-rata pystyyn. Namit taisivat olla hieman liian hyviä, sillä Java yritti liikaa ja ensimmäsellä kerralla radan suoritus meni vähän niin ja näin. Kaikenhan se kyllä osaa, mutta naminlumoissaan ylireagoi käskyihin, jonka vuoksi tehtiin sitten rataa myös pelkällä suullisella kehumisella ja siten menikin paremmin. Kaikenkaikkiaan treenit olisivat voineet mennä paremminkin. Mukana oli pari uutta tuttavuutta, joita Javan piti alkuun ihmetellä, eikä olisi oikein halunnut keskittyä tekemiseen minun kanssani. Hetken temputettuani Javaa yksinkertaisilla tempuilla alkoi se minun normaali treenikoirani sieltä näkyä ja odottaessa vuoroamme rally-radalle teimme pientä tokoilua sivummalla.

Edellisissä treeneissä totesin Javan heittävän peräänsä ihan liikaa oikealla vasemmalle käännyttäessä ja olemmekin sitä nyt korjanneet. Treenikaveri kuvasi pätkää meidän seuruusta ja ihan ok:lta se näytti nyt. Kontaktin hajoamista tapahtuu edelleen pidemmistä seuruupätkissä, mutta ainakaan koiran perä ei enää heittänyt ihan miten sattuu. Lisäksi käytettiin myös hyväksi uusia naamoja luoksepäästävyydessä. Vanhoista treenikavereista Java ei enää välitä, mutta uutta käpälöijää se yritti lipaista kesken kaiken. Pysyi kylläkin nätisti istuallaan koko ajan. Treenit lopettiin 2½min paikkamakuuseen. Java alkoi jo olla väsynyt, joten pientä kitinää herra piti, mutta ihan nätisti makasi aloillaan.