Sivut

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Ja toiset heti perään!

Meidän ei ollut tarkoitus osallistua tänään olleisiin tokon mölleihin, mutta kuinkas kävikään ja minut ylipuhuttiin sittenkin menemään niihin. Mutta ei harmita yhtään, että osallistuimme! Me voitimme taas nakkiluokan. Hyvä me! Hyvä Java!

Väsynyt voittaja.
Minulle tuli mieleen, että osasyy viimekertaiseen ylivireeseen saattoi olla nakeissa, jotka meillä oli mukana. Java kun on pallohullun lisäksi myös herkkuhullu. Tällä kertaa en koskenutkaan nakkeihin ennen omaa varsinaista suoritustamme. Luoksepäästävyyden ja paikkamakuun hoidin ihan vain tavallisilla nameilla. Ja koiruuden kierrokset olivatkin huomattavasti paremmalla tasolla. Hieman malttamaton oli paikkamakuussa, joten syötin sille nameja pienin väliajoin, että se jaksoi olla paikoillaan. Vieressä ollut porokoira haukkui ison osan ajasta, mikä vielä lisäsi Javan malttamattomuutta ja lisäksi muutama koira eteenpäin ollut cockeri pinkaisi kesken kaiken ohjaajansa luo; äkkiä namia Javan nassuun, ettei vain tee samoin. Muutaman kerran Java inahti, mutta muuten makasi nätisti.

Miinusta tuli sitten siitä, että se ennakoi perusasennon minun palatessa sen vierelle paikkamakuun lopuksi. (Eipä kuitenkaan liikkeestä seisomisessa eikä hypyssä ennakoinut perusasentoa.) Muuten liikkeet menivätkin sitten hyvin, mitä nyt pientä haahuilua oli seuraamisessa. Seuraaminen on Javalla ihan hyvännäköistä, kun se keskittyy, mutta ei teiniherra jaksa kokonaista pitkää monen käännöksen seuraamisliikettä vielä täydellä kontaktilla. Harjoitusta, harjoitusta...

Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 9
Seuraaminen kytkettynä: 9
Seuraaminen taluttimetta: 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9
Luoksetulo: 9½
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9½
Estehyppy: 9½
Kokonaisvaikutus: 10
Pisteet: 185,5/200
Sij. 1/12

Tuomari kehui, että on tekemisen meininki meidän touhussa ja Java on todella helluinen odottaessaan perusasentokäskyä ja kuulemma näyttää ihan pidättävän henkeä, kunnes viimein saa luvan istua viereen. Tuomari totesi myös, että hieman haahuilua oli vielä seuruussa, mutta muuten olemme hänen mielestään jo kisakunnossa, kunhan minä häivyttäisin varmistuskäsiliikkeet pois. (Minä näytän sormella/kädellä Javalle, ettei sen tule liikkua ennen lupaa, varmistaen Javalle sen tekevän oikein sen pysyessä paikoillaan. Yksin harjoitellessa en tee varmistuksia, mutta muut koirat/ihmiset ympärillä ovat kuitenkin iso häiriö, joten on ihan hyvin mahdollista, että Javaa alkaisi arveluttaa kesken kaiken, että tekeekö se nyt oikein vai pitääkö alkaa tarjota jotain muuta temppua.) Pitääkin nyt jatkossa keskittyä enemmän eleettömyyten, kun mennään porukalla treenaamaan.

Yritimme eilen pitää vielä viime hetken treenit kaverin kanssa, mutta siitä ei tullut mitään. Menimme pellolle treenaamaan, mutta molemmilla koirilla oli niin kuuma, että ne olivat ihan muissa maailmoissa. Puolisen tuntia siinä sitten tahkottiin, jonka jälkeen annettiin olla ja lähdettiin uittamaan sessuja. Java on jo pentuna leikkinyt tämän koiran kanssa, mutta koska sekin on nyt nuori uros, niin Javan käytöksessä olisi taas ollut hieman parennettavaa (eikä niin hiemankaan). Kaverikoira työnsi päänsä minun reppuuni ja Java suuttui siitä. Luulen Javan ajatelleen toisen menevän ottamaan hänen rakkaat pallonsa repusta ja siksi sitten menetti hermonsa. Hetken rauhoittumisen jälkeen kaikki oli taas ok. Mutta toinen isompi rähinä nousi sitten uimisen jälkeen. Javasta on hirveän kivaa juosta kepin kanssa niin, että toinen juoksee perässä tavoitellen keppiä, mutta sitä Java ei sitten enää siedäkään, jos toinen yrittää oikeasti ottaa sen kepin sen suusta pois. Nooh, kaverikoira ei tiennyt Javan pelin sääntöjä ja yritti kaiketi ottaa kepin, jolloin Java taas suuttui. Katsoin jo kauhuissani, että nyt tulee pahaa jälkeä Javan ottaessa otteen toisen koiran päästä, mutta onneksi se taisikin pitää vain kiinni, eikä oikeasti purrut, koska toiseen ei tullut reikiä. (Ainakaan paikanpäällä tutkittaessa ei näkynyt mitään.) Ärsyttävää. Se osaa olla nätisti, eikä ole vihainen koira, mutta sitten on näitä tyhmiä pieniä juttuja, joita se ei siedä uroksilta varsinkaan. Ensi kuussa lähtee herralta pallit, niin toivottavasti sillä olisi edes pieni vaikutus äksyilyynkin...

Ensi viikolla lähdemme Jarin äidin luokse vierailulle Pohjois-Pohjanmaalle muutamaksi yöksi. Saas nähdä mitä koiruus tykkää. Se ei ole vielä koskaan ollut yökylässä missään. Kaikki meidän reissut ovat olleet päiväreissuja, joilta on palattu yöksi kotiin. Lähinnä tuon minun papukaijani takia, sillä en tykkää jättää sitä vuorokaudeksi yksin, mutta sen raahaaminen hoitoon on oma hommansa, joten en jaksa sitäkään usein tehdä. Nyt kuitenkin viedään harakkaiseni hoitoon ja suunnataan road tripille. Toivottavasti Java jaksaa pitkän automatkan eikä ala vinkumaan tai tule pahoinvoivaksi. Pitää pysähdellä usein ja mikäli on kuuma sää, niin ajoittaa ajo sitten viileämpiin vuorokaudenaikoihin (Ilmastointi olisi ihana...) ja mikäli mahdollista, niin käyttää koiraa vaikka uimassa kesken matkan, jos osuu jokin sopiva paikka kohdalle.

2 kommenttia:

  1. Onnea vielä täälläkin teidän supermahtavasta suorituksesta! :) Pääsette vielä pitkälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta. :) Katotaan nyt minne päästään vai päästäänkö minnekään. :D

      Poista