Rynnimistä yli esteiden ja kutinaa niskassa

Kieli ei pysy aina suussa.

Minä olen kolmen päivän reissulla kotona isän luona Pohjanmaalla ja pojat (Jari, Java ja Jako) jäivät kolmistaan kotiin. ...miten ne pärjäävät ilman minua... Omituista vaihtelua, kun ei tarvitse - tai voi - lähteä ulos lenkille koiran kanssa. Itsekseni olen äärimmäisen huono lenkkeilemään. Nooh, keskiviikkoiltana ajelen takaisin, niin pääsee karvakorvan kanssa ulkoilemaan.

Meillä oli perjantaina agilitytreenit hallilla. Tällä kertaa ei sotkettu paikkoja, vaan päästiin jopa ihan treenaamaan. Kerättiin ensin esteet esiin ja sitten hieman lämmiteltiin ja mentiin esteitä yksitellen läpi. Java päätti käymämme agikurssin loppupuolella, että A-este on kuitenkin ihan liian pelottava, vaikka oli jo mennyt sen yli hienosti. Yritin nyt saada sen nameilla houkuttelemalla menemään A:n yli, mutta ei se uskaltanut edes puoliväliin. Pari kertaa yritin nameilla, kunnes keksin kokeilla pallohullulle koiralle palloa houkuttimena. Niimpä haettiin repusta Javan lempilelu eli narupallo esiin ja sitä sitten vedin A:ta ylös. Ja mitä teki Java? Ryntäsi pallon perässä A:n yli edes miettimättä kuinka kauhean pelottava este oli kyseessä. Muutamia kertoja houkuttelin lelulla Javan menemään A:n yli ja sitten se menikin jo ihan vain käskystä. Hienoa. Puomin kanssa on sama ongelma kuin A:n kanssa, mutta varmaan senkin pelosta päästään pallon avulla eroon kunhan seuraavan kerran puomia kokeillaan.

Lämmittelyjen jälkeen aloitettiinkin käymään rataa läpi. Mukana olleet koirakkokaverit olivat molemmat meitä huomattavasti edistyneempiä agissa, ja siksi suoritettavat estejärjestykset ja radat olivat jotain ihan muuta kuin mitä me Javan kanssa olimme kurssilla käyneet. Mutta emme Javan kanssa antaneet sen haitata! Me vedimme samat radat kuin muutkin ja vieläpä ihan "hyvin". Ja hyvällä tarkoitan, että Java teki kaiken mitä pitikin ja niin kuin pitikin, mutta minä en ihan ollut noiden ratojen tasolla. Agikurssilla käytiin vain kaikki esteet läpi puuttumatta ollenkaan ohjaustekniikoihin, joten minulla ei ole mitään "tekniikkaa" vaan senkun osoittelen sinne tänne minne haluan Javan menevän ihan omalla tyylillä. Tekniikan puuttuminen ei meidän menoa pahemmin kyllä haitannut, koska Java osaa lukea minua sen verran hyvin, että epämääräisetkin ohjeet menivät hyvin perille. Täysin eri asia sitten on kuinka päättömältä rynnimiseltä meidän meno muista sitten näytti... Pitää ensi kerralla ottaa treeneissä videota, niin näen itse pitääkö meille itkeä vai nauraa.

Ja sitten vähän karva-aivon ärsytystäkin. Olimme eilen illalla koirapuistossa ja lähtiessämme oli puistoon tulossa kaksi tyttöä neljän koiran kanssa. He jäivät odottamaan portin ulkopuolelle hieman sivuun huomattuaan meidän oleva lähdössä. Laitoin Javalla pannan kaulaan ja hihnan kiinni ja menimme portista, mutta tuo hemmetin karva-aivo päätti sitten, että hän haluaa mennä moikkaaman tyttökoiria ja purnaamaan porukan ainoalle urokselle. Muutenhan ohitukset ovat nyt menneet ok, mutta tämä porttiohitus vaati poskipuhuttelun ja muistutti, että vielä on treenattavaa koirahäiriön alla tottelemisessa. Toiveissa on, että ehkä tällaisissa tilanteissa korvat alkaisivat toimia paremmin, kun Java pääsee ensi kuun aikana eroon palleistaan. Näkee sitten. Vaikka eikai näin nuorelta koiralta nyt muutenkaan mitään täydellisyyttä voi vielä vaatia, eihän?

Puistoilun jälkeen laitoin Javalla Exproline Vet -liuosta niskaan. Tämä oli Javan kolmas annos kyseistä punkkimyrkkyä. Ensimmäisellä kerralla Javan niska hieman taisi kutittaa, toisella kerralla kutitti hieman enemmän, mutta nyt kolmannella ihan pelästyin. Saatuaan litkun niskaan Java alkoi kävellä edestakaisin vinkuen ja olo oli selvästi epämukava. Minun istuessa lattialla se yritti tunkea syliin makaamaan (ihan kuin se edes mahtuisi) ja se tunkee väkisin syliin vain ollessaan peloissaan tai tuntiessaan olonsa huonoksi. Annoin sen sitten tulla puoliksi makaamaan syliin ja kurkkasin niskaan nähdäkseni punoittaako sen iho liuoksen annostuskohdassa. Heti kun koskin niskakarvoihin koira pomppasi ylös uikuttaen. Se siitä sitten ja koira suoraan vessaan. Käskin Javan kyljelleen vessan lattialla ja huuhtelimme sen niskan varoen levittämästä ainetta muualle veden mukana. Aluksi se kitisi, mutta pian taisi viileä vesi alkaa tuntua mukavalta ja se rauhoittui. Kuivaaminen kuitenkin tuntui taas niskassa pahalta ja muukin kosketus niskaan sai sen kitisemään. Huuhteleminen kuitenkin auttoi sen verran, että ravaaminen loppui ja Java pystyi rauhoittumaan nukkumaan. Nyt sitten kokeillaan olla ilman mitään punkkimyrkkyjä ja tutkitaan koira päivittäin punkkien varalta ja nypitään irti, jos inhotuksia löytyy.

Ekino-neiti

Tähän loppuun vielä randomina muutama kuva kissastani, joka asuu isäni luona. Saanko esitellä Ekinon. Toin Ekinon Rodokselta pikkuisena pentuna vuonna 2005 ja nyt siitä on kasvanut yksi kauneimmista näkemistäni kissoista. Sen turkki on puolipitkä ja silkinpehmeä, ja häntä kuin pulloharja. Jos kissaa katsoo takaapäin, niin häntä on yhtä leveä kuin koko kissa. Kaunis otus. Ja ihan pöhkö.

Puolet katista on pelkkää turkkia.
Ja kuvakin väärinpäin...

Ekino oli luonani Vantaalla kuukauden verran muutettuani pois kotoa, mutta tuota kuukautta kauempaa en jaksanut kuunnella sen naukumista öisin sen vaatiessa päästä ulos. Niimpä toin sen takaisin isän luo, missä se saa mennä ja tulla niinkuin haluaa. (Tiedän, tiedän; kissoja ei saisi pitää ulkona vapaana valvomatta...) Isän luona se on onnellinen, joten täällä sen paikka on.